Maanantai vietettiin kotosalla ja tiistaina lähdettiin taas matkaamaan kohti Tallinnaa. Tällä kertaa mieskullan kanssa viettämään lomaa ihan kaksistaan, kaksi yötä kaupungissa yöpyen ja kahden tunnin laivamatka per sivu.
Ensimmäinen etappini oli runsaudensarvi Karnaluks K.A.Hermanni -kadulla. D-terminaalin R:llä latasin älykorttiin kolmen päivän ajaksi matkarahaa, sillä tarkoitus oli kulkea julkisilla enemmänkin. Yleensä olen matkustanut Karnaluksiin raitiovaunulla Viru-keskukselta pysäkiltä Hobujaama, jonka kautta kulkevilla raitiovaunuilla 2 ja 4 (suuntana Ülemiste) pääsee K.A.Hermannin lähelle (pysäkki Autobussijaam). Tällä kertaa suuntasin Karnaluksiin aikaa säästääkseni suoraan satamasta.
Linnnahall - Moigu väliä kulkevalla bussilla (nro 2) matkustin Autobussijaam -pysäkille, josta täytyi kävellä takaisin päin parin poikkikadun ohi. Edellinen pysäkki on Keskturg, josta kävelymatkaa (eteen päin) taitaa olla yhtä lailla saman verran, joten ihan sama kummalla pysäkillä jää pois.
Karnaluks sijaitsee "Valkean talon" C-rapussa, portaikkoa ylöspäin, lasiovien läpi ja taas portaita ylöspäin. Ovi Karnaluksiin pidetään lukittuna, joten sisään pääsee vain summeria soittaen. Aiemmilla kerroilla mieskulta on ollut mukana ja mennyt odottamaan johonkin lähelle, mutta nyt aioin katsella ympärilleni rauhassa ilman kellon kyttäämistä ja varasin aikaa reissulleni kaksi tuntia. Mikä oli sekin hurjan lyhyt aika. Mieskullan mielestä Karnaluksista selviää puolessa tunnissa, mutta miula taisi mennä se puolituntinen tällä kertaa kassalla Ü. Ostoskorini oli täynnä pitsipaketteja, ja niistä kun otin jotakin yhden, toista kaksi ja kolmatta kolmen metrin verran, oli kassatädillä mittaamista ja näpyttelemistä (tietokoneelle tuotteet ja sitä myötä hinnat). Silti kaikki ostokseni mahtuivat yhden A4-arkin sivulle :) Minua palvellut nainen oli aivan ihana - kärsivällinen ja ystävällinen. Laittoi mieskullalle muutaman namusen pikku pussiin, kun kuuli toisen odottaneen ostosreissuni ajan. No, olihan tuo loppusummakin varmaan myyjälle mieluisa. Tyytyväisyys oli molemmin puolinen, sillä toin kotiin varmaan 30 metriä toinen toistaan ihanampaa pitsiä!

 |
Karnaluks on lähinnä käsityötarvikkeiden tukkuliike, joten tavaraa on paaaljon.
Nämä kuvat olen ottanut paikasta, joka on pieni osa koko liikettä.
Otos vasemmalta ja oikealta puoleltani.
Täältä löytyivät ostamani virkkuulangat ja noiden hyllyjen
kapeat välit olivat täynnä paketoituja pitsejä ja nauhoja. |
Olisin mielelläni kauppareissun jälkeen mennyt hotellille julkisilla, mutta mieskulta halusi kävellä istuttuaan kaksi tuntia odottamassa :)
 |
Näiden kirsikankukkien voimalla jaksoin Japanin suurlähetystölle saakka
- kuvaustauko |
Hissukseen käveltiin Vabaduse väljakin ja Japanin lähetystön kautta, ohi Kiek in de Kök -tornin Toompea-mäen suuntaan, vielä mäkeä alas - vihdoin (vasta lähimmässä risteyksessä) näkyi määränpäämme!
Keskiviikkona kävimme ensin molemmat käsihoidossa, jonka jälkeen lähdimme Rocca Al Mare -kauppakeskukseen. Kävelimme hotellilta juna-aseman pysäkille, josta pääsimme johdinauton (nro 7) kyytiin. Lähin pysäkki on Zoo.
Rocca Al Maressa ei kauaa kierrelty, lähinnä halusin
katsastaa Kunst & Hobi Galeriin ilman suurempia ostoksia.
 |
Löysin ihanan pienen perhoslävistimen :)
Enkä voinut vastustaa helmenpuolikkaita saati
näitä eläinkuoseja. Sateenvarjohan ei ole turha ostos
- eikä lautasliinat! |
Zoo -pysäkiltä pääsimme johdinautolla nro 6 Vabaduse väljak -pysäkille, josta suuntasimme Vanhaankaupunkiin, ensin nauttimaan Iiri Pubi & Grilliin lämmikettä ja seuraamaan Lev Prahan peliä ja sieltä Reval Cafeeseen syömään.
 |
Mie sain nyytin, josta paljastui tällainen tarjoilu |
Tänään kävimme virkistäytymässä hotellin
kylpyläosastolla ennen aamupalaa ja
mieskulta halusi kokeilla käsihoitoa FishSpa:ssa Ü
Loppu viikon aion viettää kotimaan kamaralla.
Ja istahtaa pöydän ääreen paperiaskartelun pariin.
Ainakin muutama kortti olisi haaveissa saada tehtyä.
Toivottavasti vietit mukavan vapun!
Muistettiin mekin vappua kuoharilasillisten verran Ü
-Sari-