Näytetään tekstit, joissa on tunniste pääsiäinen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pääsiäinen. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 20. huhtikuuta 2025

Pääsiäissunnuntaita

 Vesisadetta ja munien etsimistä. 

Olemme Rakuunanmäellä yöpymässä ja täällä on perinteinen munajahti juuri käynnissä. 300 munakorttia on piilotettu hotelli Rakuunan ympäristöön. Puoli kahdentoista aikaan alkoi keppihevoskilpailu. 
Mihin ne kinderit on piilotettu?

Kurja, kun näin kovasti alkoi satamaan ennen tapahtumia. Aamulla kuuden aikoihin kävin koirakaverin kanssa ulkona. Silloin tuuli jo kovaa mutta muutoin ilma oli vielä poutainen ja raikas.

Koiran nuuskiessa nurmikon reunaa katselin vähän matkan päässä ruokaa etsiviä lintuja ja arvuuttelin, olisivatko olleet västäräkkejä. Niin lähelle en päässyt, että linnut olisin varmuudella tunnistanut. Olisi pitänyt käydä aamupalan jälkeen vielä katselemassa, olisiko niitä vielä näkynyt. Jäi vaivaamaan 😆 

Mullassa oli paljon madonreikiä. Matoja syöville linnuille, kuten rastaille, ruokaa oli tarjolla yllin kyllin. Ihailen lintujen taitoa nappasta maasta lieroja, sitä touhua on mukava seurata.

Eilen töyhtöhyyppiä lenteli pelloilla jonkin verran, kuovia näkyi ehkä myös. 

*********

Totesin, että näin keväällä olisi tarpeen automatkoilla olla kiikarit käden ulottuvilla lintuja bongaillessa 🐦‍⬛  Lähdimme ajamaan jo seuraavaan kohteeseen ja tehtiin matkalla mutka Imatralle, kun huomasin Liidelin kyltin. Siellä oli vielä kiikareita myynnissä (ja yksi kaukoputki, avattu paketti - eilen nimittäin kuopuksen kanssa juteltiin kaukoputkenkin hankkimisesta) ja sain autokiikarini. Vielä on paketti avaamatta.

Palataan hetkeksi vielä eiliseen,
kaikkein tärkeimpään tapahtumaan.
18. maaliskuuta syntyi neljäs lapsenlapseni, neljäs tyttö seuraavaa sukupolvea.

 Kummallakin tyttärelläni on nyt kaksi tytärtä, kuten minullakin on. 
Maailman suurin ihme 
on pieni elämän alku 🩷

Rauhaisaa evakkojen päivää!
🇫🇮
Evakko oli myös lapsien isänäiti,
Viipurista lähtöisin.

-Sari-

perjantai 18. huhtikuuta 2025

Pitkäperjantaina

 Iloista pääsiäisen aikaa!
Pitkäperjantai alkoi pilvisenä ja harmaana.

Olisi ollut vaikka mitä tehtävänä, mutta ei vaan jaksanut innostua. Mieskulta ja koirakaveri nukkuivat melkein kymmeneen, enkä tohtinut meteliä pitää kun kerrankin saivat levätä kunnolla. 
Käytiin Nokkalan majakalla, ensimmäistä kertaa tänä keväänä. Olipa aivan täynnä, moni muukin oli kaivannut meren äärelle.
Kaakao ja baageli

Otin kamerankin mukaan, mutta eipä kuvattavaa juurikaan ollut. Kiikarit olisivat olleet tarpeellisemmat, sillä vesilinnut uiskentelivat kaukana laiturilta.
Koukattiin myös Marketanpuistossa
katsomassa Vanhaa rouvaa.

Voi kun nuo nuput ovat ihanan pehmoisia.

Keisarinpikarililjat kukkivat pian.
Kun päästiin takaisin kotiin, pilvet 
väistyivät ja aurinko alkoi lämmittämään. 

Jaksoin pestä koneelliset 👕 Vauvanvaatteet annan valmiiksi pestyinä 👶 Kortinkin sain lopulta valmiiksi, vaikka koko ajan väsyneenä toheloin 😆


Nyt pääsen lepäämään 🥱

-Sari-

sunnuntai 13. huhtikuuta 2025

Palmusunnuntaina

 Virvon varvon
tuoreeks terveeks
Me täällä ootellaan, tulisko joku virpomaan!
Viime vuonna ennätin tehdä yhden tällaisen pupurasian. Tänä vuonna askartelin useamman, aloitinhan valmistelut hyvissä ajoin. Kuusi rasiaa koottiin viikko sitten murusten kanssa 🥰

Pupun naamaan käytin Elizabeth Craft Designin Bunny-stanssisetinkin korvia sekä suuta.

Eilen piti käydä Sinellistä pupuille töpöhännät ostamassa. Pussissa oli 450 pompomia, joten riittää tuleviin vuosiin ja muihinkin askarteluihin.

Ihanaa sunnuntaita!

-Sari-

maanantai 17. maaliskuuta 2025

Toinen skräppäys

 Tällä kertaa käytettiin Repolaisen lähettämiä materiaaleja. 
Onnistuin sekoittamaan samassa kirjekuoressa olleet kahdet materiaalit ja sain Repolaiselta kuvan mitkä kuuluu samaan pakettiin. Vasemmalla oleva kuviopaperi on kaksipuoleinen ja siitä käytin molempia puolia, leikkasin ensin noita pyörylöitä ja kuvassa olevalta raitapuolelta sydämen ja koirahahmon.

Taustapaperin tein samalla tavalla kuin edelliseenkin. Värittelin keltapohjaisen paperin leimamusteella ja koristelin paperin leimaamalla koirat nurkkiin. 

Ääkkösille laitan pisteet, kun saa sopivan
kokoisia stanssailun sivutuotteena. 
Vietettiin pääsiäistä Savonlinnassa, vuokramökillä Oravissa. Aikainen aamu. 

Voi tytön hämmästystä, kun Eddy tuli viereen makaamaan ja painoi pään syliin. Ei ollut koskaan aiemmin tehnyt niin.

Kyllä koira koiraihmisen tuntee 🤎 Onneksi oli kamera käden ulottuvilla pöydällä ja sain ikuistettua hetken.
En saanut sommiteltua kaikkia samalle sivulle, joten tälle isommalle kuvalle pitää tehdä myöhemmin oma sivu tarinoineen. Materiaalia jäi vielä reilusti tähänkin. Pitää ensin tehdä tuo taustapaperi valmiiksi eli leimailla koirat nurkkiin.

Kiitos Repolainen materiaalipaketista 💛 Olivat niin mieluisia. Tykkään paljon ruskean sävyistä ja kullasta - ja pitsiä :) 
Moni stanssikin pääsi käyttöön.

Aurinkoista viikon alkua
ja
Pyhän Patrickin päivää!

-Sari-

sunnuntai 2. maaliskuuta 2025

Laskiaissunnuntain puuhailut

 Outi kyseli viikolla, mitä meidän askarteluryhmäläiset aikoo tänään tehdä ja vastasin, että syödä laskiaispullia mutta mäenlaskuun ei lumen puutteen vuoksi pääse. Outi oli halukas askartelemaan, mutta toisilla oli muita suunnitelmia. Ehdotin askartelupäivää kerhohuoneella, jos sinne vain päästään. 

Pääsihän sinne. Outi odotti jo kerhohuoneella, kun sinne sovittuun aikaan kymmeneltä ennätin.  Ensin nautittiin aamupala ja sitten aloiteltiin askartelu pupujen kasaamisella.
Aamulla leikkasin meille lisää pupujen osia. 
Kumpikin malttoi kasata vain yhden ison.
Outi tuumasi, että ovat työläitä koottavia 😉
Nuo pyllistelevät on niin paljon nopeampia kasattavia. 
Yrittivät päästä puskaan piiloon nämäkin.
Perjantaina kasasin pienimpiä silmän osia. Kahdeksan parin kasaamisessa sujahti 1,5 tuntia sukkelasti. Kymmeneen pariin yritin, mutta turnauskestävyys petti. Ja tässä vaiheessa mieskulta tuli keilaamasta ja huuteli pitsanälkäänsä.
Lauantain ratoksi leikkelin pääsiäiskuvia. 
En vielä näitä tänään kortteihin käyttänyt.

Muutama valmiiksi asti tuunailtu,
yhteen pitää vielä lisätä teksti.

Tuon sinisen paperin olen ostanut joskus Tiimarista. Sopivat mielestäni hyvin näihin kortteihin, tekstuuri on kivan näköinen. Ikävä kyllä nyt olen käyttänyt kaikki liuskat. Seuraaviin kortteihin on kelvattava CardDecon kartonki, jota hankin kolmea eri sinisen sävyä (tai kolmas taitaa olla harmaa).
Laskiaispullat nautittiin iltapäivällä kahvin/teen kera.
Outi toi mustikkatäytteiset herkut, maistui hyvältä.

Sain myös kimpun keltaisia ruusuja 💛

Mukavaa maaliskuun ensimmäistä viikkoa!

-Sari-

perjantai 28. helmikuuta 2025

Pyllistys

 Olen kunnostautunut tällä viikolla opiskelemaan, mutta välillä on nollattava ajatukset ja päästävä askartelemaan ✂️🖌✏️
Uusimpia hankintojani helmikuulta on Elizabeth Craft Designin Bunny-stanssisetti, jossa on monta erilaista ja ihanaa pääsiäisaiheista stanssia. Ihan valtava näpertäminen Pupun kokoamisessa on, kun koostuu pienistä osista - pelkästään pää kasataan 17 eri osasta. Mutta on koukuttavaa kuin palapelin kasaaminen 😆 

Setissä oli tällainen yksinkertaisempikin pupu, joka on pistänyt päänsä piiloon pensaaseen. Näitä on valmiina JO kaksi. Ja yhdessä pupusta on vain 12 osaa. Aamulla en malttanut käydä uudelleen nukkumaan, kun mieskulta lähti töihin, vaan levittelin tavarat sängylle ja aloin liimaamaan jalkapaloja paikoilleen. Eikä vieläkään nukuta ja kello on pian puoli yksi yöllä. 
Samalla tilasin Gummiapanin pienen Pupun. Näille saa pukea söpöjä pieniä asuja ja näin käytettyä pienetkin jämäkartongin palaset. Jep, ei hirveästi kartonkivarastot näin hupene.

Löysin tavarakasan välistä paljon valkoisia kartonginpaloja ystävänpäiväaskartelujen jäljiltä ja ne sain parin illan aikana tuhottua näihin pupuihin ja isomman Pupun osiin. Tehokasta siivousta, vaikka ei varsinainen paperipino paljoa huvennut  😁 Iloa tästä näpertämistä saa sitäkin enemmän, kun itse tietää, miten paljon sai hyödynnettyä 'roskaa'.
Pääsiäiskorttien suunnittelu on jo hyvässä vauhdissa 🐰

Ihanaa talven ja helmikuun viimeistä!

-Sari-

perjantai 29. maaliskuuta 2024

Pääsiäisen aikaan

 

On taasen päästy aikaan,
kun luonto herää taikaan.

Lumivaippa on saanut muodon uuden,
kun on kasvattanut tilalle rapakon suuren.

Pesimispuuhissa linnut häärää,
voi tuota laulujen määrää.

Leskenlehti työntyy penkalta ojan
ja antaa meille näyn soman.

keskiviikko 20. maaliskuuta 2024

Pääsiäiskortti-innostus jatkuu

 Eilisen illan jatkoin pääsiäiskorttien suunnittelua. 
Pitäisi viedä tänään postin kuljetettavaksi, mutta olen laittanut osoitteet niin hyvään talteen, etten niitä vielä löytänyt. Läppäriin tallensin uuden osoitemuistion pari viikkoa sitten, mutta mieskullan koneelle jonka otti illalla mukaansa keilahallille. Tuli sen verran myöhään kotiin, etten jaksanut enää ottaa konetta esiin.
Sain askartelukaverilta muutaman korttikuvan, tämä pupuneiti on yksi niistä. Ja nuo alla olevien korttien kuvat myös. 

Siivotessa löytyi tuollainen sininen paperi, jonka muistin olevan ohutta mutta olikin paksumpaa kartonkia. Sellaista, josta olisi voinut taitella vaikka korttipohjia. Jäi vaivaamaan, mistä olen ostanut noita. Niitä oli useampikin, eri värisiä. Ehkä löydän siivoilua jatkaessani, tai sitten olen ne toiset jo käyttänyt. 

Sininen ei ole lempivärejäni, mutta nyt käytän vanhaa varastoa aina kun pystyn ja sininen kävi tuon pupun takin väriin. Kaksiosaisen stanssin toista kuviota tarvitsin johonkin korttiin ja noita kaaria jäi ylimääräiseksi. Liimasin kolme päällekkäin, jotta on vähän koholla. Leimattu teksti Korttipajan Heidin oman tuotannon tekstileimaseteistä, kuten muissakin korteissa.

Omia korttikuvia (joita tilasin Korttikarnevaalista) en ennätä ennen pääsiäistä käyttää, mutta onpahan tulevien vuosien varastoa. Ja paljon, sillä innostuin tilaamaan kuvia monta arkkia.

Mukavaa keskiviikkoa!

-Sari-

tiistai 19. maaliskuuta 2024

Pupuperhe, pääsiäistervehdys

 Aamulla heräsin onneksi aikaisemmin ja ennätin muutaman tunnin askarrella ennen kuin aloitin työpäivän. Tämä pääsiäiskortti on huomattavasti rauhallisempi kuin sunnuntaina postattu tipukortti. Kun tätä pupuperhettä katsoin, tiesin heti kenen korttiin se tulee 💛

Tästä tuli just sellainen kuin ajattelinkin. 

Teksti on Korttipajan Heidin oman tuotannon leimaseteistä.
Pupuperhe on Korttikarnevaalin kuva-arkista.

Nyt vien pahvit pahvinkeräykseen ja sitten jatkan askartelua.
Mukavaa iltaa!

-Sari-

torstai 13. huhtikuuta 2023

Auringonnousun aikaan

 Vapaapäivinä herään päivien pidentyessä aikaisin ja niin myös pääsiäisen aikaan. Ensimmäisenä silmät avattuani katselin vielä sängyssä pötkötellessä ikkunasta avautuvaa järvimaisemaa ja ihastelin aamuauringon aavistuksen punaamaa taivaan reunaa.
Ensimmäisenä aamuna käytiin koirakaverin kanssa rannalla. Pakkasyön jälkeen hanki kantoi hyvin. Lunta oli vielä paljon ja paikoitellen tuuli oli muotoillut lumidyynejä. Tänä keväänä luonnon muokkaamia lumipesiä pitäisi olla runsaasti myös saimaannorpille, jossa kasvattaa kuutteja turvassa saalistajilta.
Majoituimme samassa huvilassa Oravissa, missä olemme viettäneet kaksi jouluakin, esikoisen perheen kanssa. Aiemmin tyhjiä makuuhuoneita on ollut kaksi, nyt tyttöjen kasvaessa enää yksi, kun nukkuivat omassa huoneessaan.
Aamulla teerinaaraat rikkoivat kujerruksellaan hiljaisuuden 
ja jostain kuului myös ukkometson naksuttelua.
Harvoin enää pääsen nauttimaan auringonnoususta
näin upeissa ja avarissa maisemissa. Niin kaunista.
Tämä hetki kestää hyvin vähän aikaa.
Eddy nautti lumesta ja auringosta.
Pitkään saa odottaa, kun seuraavan 
kerran pääsee lumeen piehtaroimaan.
Aamuvirkut kaverukset 💖

-Sari-

maanantai 10. huhtikuuta 2023

Puoli kuuta peipposesta

 Bongailtiin tänään kuopuksen kanssa lintuja äidin luona. Kävi helposti vaikka vuoteella pötkötellen, josta oli suora näkymä lintulaudalle. Maassa ruokailevia ei sinne nähnyt.
Muutaman tunnin aikana tuolla vieraili reilusti yli kymmenen eri lintulajia. Ihastelin punatulkku-urosten kirkkaan punaista höyhenpukua. Liekkö kyseessä nuorempi uros.
Toinen Pyrrhula Pyrrhula oli vähän vaaleampi väritykseltään.
Laudalla vieraili tuttujen tali- ja sinitiaisten lisäksi myös hömötiainen. Hangella ruokaili monta peippoa ja myös viherpeippoja havaittiin. Puoli kuuta peipposesta?

Pari närheä ruokaili niin kauan aikaa rauhassa, kunnes pääsin kameran kanssa ikkunan ääreen, jolloin ne lensivät välittömästi takaisin metsikköön. Jonkunlaisen kuvan kuitenkin sain otettua.
Äidin pihapiirissä oli vielä korkeat hanget.

Koirakaveri nautti hangella juoksemisesta.
Ja järsiä jääpaloja, joita potkin pihapolulta,

Auringon lämpö oli herättänyt ensimmäiset perhoset.
Ja myös kärpäsiä lenteli paljon pihalla.

Huvilan terassilla lämmitteli pörröinen toukka.
Kauniin värinen ja hyvin lyhyt.
Töyhtöhyypät olivat tehneet paluun Suomen pelloille. Perjantaina menomatkalla näin ensimmäisen ja tänään useamman Savonlinnan alueella. Etelämpänä en töyhtöhyyppiä nähnyt yhtäkään. Joutsenpariskuntia oli matkan varrella järven jäällä, pellolla ja lentämässä. Pienen sulapaikan reunalla oli sinisorsauros ja toinenkin itselle vielä tuntemattomaksi jäänyt vesilintu uiskenteli virtapaikassa. Ja lokkeja lenteli torin liepeillä.
Miun mielestä pääsiäisenä pitää olla vielä lunta, jotta saa hiihdellä keväthangilla tai järven jäällä ja hankikannon aikaan pääsee kävelemään ihan missä vain. Meillä kotona lumet olivat pääsiäisen aikaan sulaneet jo pois. Ruskeaa maisemaa katsellessa muistelen puhtaan valkoisia hankia, jotka hohtivat auringon paisteessa.

Viikonlopun aikana nautin luonnon rauhasta.
Jatkan nauttimista vielä tämän lomaviikon ajan.

-Sari-