Näytetään tekstit, joissa on tunniste Oravi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Oravi. Näytä kaikki tekstit

torstai 28. joulukuuta 2023

Joulumuistoja

Lauantaiaamuna aikaisin pakattiin tavarat autoon ja lähdettiin ajamaan kohti Savoa. Tämä oli jo kolmas joulumme täällä Oravin Metso-mökissä esikoisen perheen kanssa.  Tälläkin kertaa yövyimme täällä kolme yötä. Tänä jouluna oli paljon lunta.
Oravin asutusta vastarannalla.

Joulupäivänä sumu peitti hetkeksi järvimaiseman. Rannan tuntumassa oli turvallista liikkua jäällä mutta kauempana jää ei ollut virtauksen takia vielä tarpeeksi paksua.
Aaton aattona tytöt koristelivat isomummon kuusen.
Aattoaamun rauhassa lahjat peittyi kääröihin.
Kun lahjat oli pakattu kasseihin päästiin lähtemään äidin luo. 

 Ennen aaton hartaushetkeä kävimme hautausmaalla sytyttämässä isän ja äidin vanhempien ja vanhimman veljen haudoille kynttilät. Hautausmaalla sain nyt paremmin kuvia taidelinnunpöntöistä kuin kesällä vihreän aikaan.
Tonttutyttö saunapuhtaana ruokapöytään odottamaan.
Joulupukki tonttuineen oli hiipinyt olohuoneeseen sillä aikaa kun nautimme jouluateriaa. Vanhin tyttärentytär osaa jo odottaa lahjoja ja oli kovin hämmästynyt, kun niitä ei vielä kuusen alla ollutkaan kun tuli saunasta. Lahjat jaettiin jokaiselle pikkutytölle omaan kasaan ja sovussa niitä avattiin. Ja luvattiin antaa toisenkin leikkiä saaduilla lahjoilla sitten myöhemmin.
Koirakaveri rentoutui laumansa ympäröimänä ja hetken aikaa torkkui kunnes valpastui taas seuraamaan pienten puuhia.

Tapaninpäivän aamu ja viimeinen herätys mökillä.
Kävimme tapaninajelulla kummitädin luona. Lintulaudalla kävi vilskettä kun talitiaiset ja närhet kävivät ruokailemassa. 

Äidin lintulaudalla katselimme hömötiaisia ja pähkinänakkelia sekä oravaa. Mys siellä kävi runsaasti talitiaisia ja närhiäkin sekä punatulkkuja.
Kotimatkalle lähdettiin keskiviikkona aamupäivällä.
Lumivalkeaa maisemaa ympärillä,
näin kaunista voi olla talvella.


Rauhaisaa vuoden 2023 loppua!

-Sari-

torstai 13. huhtikuuta 2023

Auringonnousun aikaan

 Vapaapäivinä herään päivien pidentyessä aikaisin ja niin myös pääsiäisen aikaan. Ensimmäisenä silmät avattuani katselin vielä sängyssä pötkötellessä ikkunasta avautuvaa järvimaisemaa ja ihastelin aamuauringon aavistuksen punaamaa taivaan reunaa.
Ensimmäisenä aamuna käytiin koirakaverin kanssa rannalla. Pakkasyön jälkeen hanki kantoi hyvin. Lunta oli vielä paljon ja paikoitellen tuuli oli muotoillut lumidyynejä. Tänä keväänä luonnon muokkaamia lumipesiä pitäisi olla runsaasti myös saimaannorpille, jossa kasvattaa kuutteja turvassa saalistajilta.
Majoituimme samassa huvilassa Oravissa, missä olemme viettäneet kaksi jouluakin, esikoisen perheen kanssa. Aiemmin tyhjiä makuuhuoneita on ollut kaksi, nyt tyttöjen kasvaessa enää yksi, kun nukkuivat omassa huoneessaan.
Aamulla teerinaaraat rikkoivat kujerruksellaan hiljaisuuden 
ja jostain kuului myös ukkometson naksuttelua.
Harvoin enää pääsen nauttimaan auringonnoususta
näin upeissa ja avarissa maisemissa. Niin kaunista.
Tämä hetki kestää hyvin vähän aikaa.
Eddy nautti lumesta ja auringosta.
Pitkään saa odottaa, kun seuraavan 
kerran pääsee lumeen piehtaroimaan.
Aamuvirkut kaverukset 💖

-Sari-

sunnuntai 26. joulukuuta 2021

Tapaninpäivä

 Tapaninpäivän ajelu joulunvietosta kotiin

Onneksi ei tarvinnut matkaa taittaa hevoskyydillä niin kuin ennen vanhaan oli tapana. Vällyjen alla olisi tullut vilu, kun pakkasta oli melkein koko matkan lähes kaksikymmentä astetta. Ja ajomatkaa yhdellä pysähdyksellä nelisensataa kilometriä.

Matkalla ihastelin ympäröivää kaunista talvimaisemaa ja monta kertaa olisin halunnut pysähtyä kuvaamaan lumisia kuusia ja umpihankisia peltoja. Mitä lähemmäs kotia päästiin, sitä aurinkoisemmaksi sää muuttui. Ruuhkaa ei tiellä vielä ollut ja perille ryytimaalle päästiin turvallisesti. 

Vietimme joulua kotiseudullani talvisissa maisemissa.
Meillä oli vuokrattuna Oravista sama Metso-huvila, 
jossa majoituimme joulun viime vuonnakin.
Lunta oli niin paljon, etten viitsinyt yrittää laiturille asti, sillä sinne ei johtanut valmiiksi tallottua polkua enkä yhtään tiennyt minkälainen maasto on ja missä rannalle johtava kulkureitti sijaitsee.
Sauna lämmitettiin joka päivä, parhaana kaksi kertaa.
Täällä vietettiin kolme yötä esikoisen perheen kanssa.
Yhtenä yönä myös kuopus ja J "olivat kylässä".
Ja minä nautin kovasti takkatulen loimusta.
Ja hyvin toimivat tekemäni munakennosytykkeet.
Ja pysyivät kasassa ilman paksua steariinikuorrutetta.
Koirakaverilla oli iso lauma vartioitavana ja aattoiltana oli aivan väsynyt. Eddy nukkui keskellä lattiaa, kun kokoonnuttiin äidin olohuoneeseen, missä Mea jakoi ja avasi lahjoja(an).

Ensi vuonna Maiakin jo osallistuu enemmän joulun viettoon.
Vielä olisi ollut mukavaa jatkaa vapaapäiviä, mutta työaamuissa on se hyvä puoli, että ainakin saan nukkua pidempään. Vapaapäivinä kun herään yleensä jo kuuden aikoihin ja jouluaamunakin olin hereillä jo hyvän tovin ennen puoli viittä.
Hyvää vuoden viimeistä viikkoa!

-Sari-