Näytetään tekstit, joissa on tunniste tulppaani. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tulppaani. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 26. toukokuuta 2021

Kun ei liikoja odota iloitsee vähemmästä

 

Kovin monen tulppaanin en odottanut tänä keväänä kukkivan.
Niinpä iloitsen niistä muutamista, jotka penkistä kohoavat.
Snow Chrystal ja Carnaval de Rio.


Tänään on saatu kaivattua vesisadetta, tosin kovan tuulen kera. Kävin koirakaverin kanssa pikaisesti ulkona (olisi halunnut kääntyä kotiin jo paljon aiemmin, koska tuuli pauhasi ja turkki kastui) ja olipahan kävelytiellä roskaa kuin risumatto olisi sinne levitetty. Vähän kauempana oli iso oksa, ehkäpä lehtikuusesta katkennut. 

Onneksi aamulla heräsin vähän aikaisemmin ja Eddy oli valppaana lähtemään ulos ennen töiden aloittamista. Tänään ei lounaslenkillä käyty eikä siihen olisi kyllä jäänyt aikaakaan.

Tuntuu, että töissä eläisi vuoden ruuhkaviikkoja vaikka ne ovatkin vasta edessä päin. Vielä huominen työpäivä ja sitten saa hengähtää kolmen päivän ajan.

-Sari-

sunnuntai 31. toukokuuta 2020

Odotetut tulppaanit

Malttamattomana olen odottanut tulppaaninnuppujen avautumista.
Snow Chrystalissa on ollut nuput jo kauan, ihan älyttömän hitaasti nuo avautuvat ja olen kärsimättömänä vahtinut näiden kasvamista.
Vaikuttaa siltä, että kaikki syksyllä istutetut tulppaanin sipulit lähtivät kasvuun. Nekin, joita ripottelin sinne tänne pihaan vähän hassuihinkin paikkoihin syreenien alle. 
Flammentanz on kasvattanut oksia tulppanien päälle ja jouduin sen oksia ohjailemaan toiseen suuntaan, että tulppaanit saavat paremmin auringonvaloa. 
Sekö lie vaikuttanut, sillä tänään yksi 
Snow Chrystal -tulppaani oli avautunut.
Nyt painiskelen itseni kanssa raaskisinko ottaa muutaman tulppaanin sisään maljakkoon. Luonnonkukkienkin kohdalla mieluummin käyn katselemassa niitä tuolla luonnossa kuin katkon mukaani. Tänä keväänä poimin täällä ensimmäistä kertaa valkovuokkoja, peräti neljä kukkaa Ü Kotipuolessa Savossa niitä kun ei ole ollut äidille poimittavaksi, metsätähtiä vain.
Ehkä sitten kun sireeninkukat lakastuvat maljakossa, käyn poimimassa yhden valkoisen tulppaanin tilalle ja katsoa tapitan sitä herkeämättä, ettei tule turhaan katkotuksi. 

Carnaval de Rio on hauskan kaksivärinen.
Tästä tulee mieleen mariannekarkki.

Tai polkkakarkit Ü

Kaunista kannattaa odottaa!
Parhain lopetus keväälle.

Kesä koittaa huomenna, ensimakua siitä onkin saatu jo monena lämpimänä päivänä niin että poskia kuumottaa.

-Sari-