Ruhtinaalliset neljä tuntia antoi mieskulta aikaa kierrellä Marketanpuistossa.
Autojono muodostui risteykseen ja viimeiset jonossa käännytettiin pois heti kymmenen jälkeen. Parkkialue oli jo täyteen pysäköity ja loput autot ohjattiin puiston toiselle paikoitusalueelle.
Tein ostokseni mäen yläpäässä,
joten kävelin puistotietä ylös ja
hämmästelin väen runsautta.
Tälläkin kertaa ostin kerrotun lumikin.
Vakka-Taimesta hankin punakukkaisen kiurunkannuksen ja mehitähti 'Rotsteinseisen'.
Vaikka takapihan laidalla kasvaa valkovuokkoa, oli nämä kukat niin herkän ihania, etten voinut olla ostamatta.
Chili Hot Lemon
Lisäksi ostin pienen chilin taimen, yrteistä rosmariinin ja sitruunatimjamin ja ainoana laatikossa olleen Hundreds and thousands tomaatin. Tomaatin kohdalla emmin pitkään, mutta kasvatan sitä itse jos en saa äidille kuljetettua.
Tulppaanit kukkivat siellä täällä.
Mätäslaukkaneilikka Röschen
on kauniin värinen reunuskasvi.
Kun ostokset oli jo tehty, sain rauhassa kiertää puistoa ja istuskella penkeillä ja tutkia kukkia ja puita.
Suomen pioniseuran lahjoittamat pionit on istutettu penkkiin tälle alueelle.
Pionien kukinta-aikaan pitää käydä puistokierroksella. Monessa kohtaa punaiset pionin varret kohosivat mullasta kohti korkeuksia.
Jokohan löytyisi paikka omasta pihastakin pionille 🤔 Tarpeeksi suuri kuoppa on saatava ensin kaivettua, ennen kuin pionin taimea kähden ostamaan. Kivet salaojaa varten ja hieman peltomultaa on ollut varattuna jo vuosikausia.
Ja muutaman Sarah Bernhardtinkin olen vuosien saatossa hankkinut, mutta kuoppaan niitä en koskaan saanut. Samaan kohtaan mietin laittavani hortensian, mustaherukan tai vadelman. Vaikea valinta.
Päärynäpuiden läheltä kävelin, mutta ihan vierestä en kulkenut. Pitää käydä joku toinen kerta, kun on lämpenee. Viime vuonna oli puutarhapäivien aikaan tosi lämmintä ja ukkosta ja sudenkorentoja lenteli puiston pikku lammikoiden yllä.
Nyt oli pilvipoutaa ja reilu 10 astetta lämmintä. Aurinko yritti välillä pilkistellä pilvien takaa, mutta pilviverho pysyi visusti taivaalla. Tuulen vuoksi tuntui välillä jopa kylmältä. Jättipoimunlehtiä koristivat timantit. Liekö eilisen vesisateen jäljiltä.
Olipa mukava käydä saunassa, kun pitkästä aikaa saunassa sai kunnon löylyt. Meillä seurataan netistä Talin keilahallissa käytävää miesten SM-finaalin ensimmäistä kisapäivää ja telkkarista MM jääkiekkoa, jossa Ruotsi on tappiolla USAa vastaa 0-4 - ja mieskulta laittaa samalla ruokaa. Parsaa ja uusia (ruåtsalaisia) perunoita tarjolla tänään 😊
-Sari-