Näytetään tekstit, joissa on tunniste hankintoja. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste hankintoja. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 18. syyskuuta 2024

Suuret markkinat

Loppuviikon ajan on Senaatintorilla Kansainväliset Suurmarkkinat. Käytiin samaisilla markkinoilla pari vuotta sitten Seinäjoella. Aika paljon samoja tuotteita edelleen on kaupan. Näillä markkinoilla ei pääse nälkä yllättämään ja herkkuja on vaikka ja mitä.
Ensin treffattiin ystävän kanssa Kampissa ja käytiin Hokussa lounaalla. Aika usein tuli käytyä nauttimassa teriyakilohta, kun toimisto sijaitsi Kansakoulunkujalla.
Hyvää edelleen! Saatiin pöytä ihan ikkunan vierestä ja korkeanpaikankammoisena piti siirtyä vähän kauemmaksi ikkunan vierestä, pöydän toiselle puolelle. Onhan ne maisemat aika mageet tuolta korkealta. Mietittiin mitä toimintaa tuolla vanhan linja-autoaseman paikalla Kulttuurikasarmissa on. Ainakin paljon paikkoja ravintola-asiakkaille terassilla 😁
Mentiin ratikalla Senaatintorille ja ah ihana aurinko jo lämmitti mukavasti. Aamupäivällä oli sumuista ja tais sataa vähän vettäkin.
Puolen päivän jälkeen markkinoilla oli mukava liikkua, kun väkeä ei ollut vielä paljolti. Matkailijoita enimmäkseen ja todennäköisesti japanilaisia ryhmiä liikkui useampia..
Menin itsekin matkailijasta, kamera keikkui 
kaulalla ja aurinkolasit (aina) nenällä. 
Ja otin kuvia rakennuksista, kuten turisti.
Jos näillä markkinoilla haluaa maistella eri maiden ruokia ja herkkuja, EI kannata käydä ensin syömässä muualla :) Mutta kun muutaman tunnin tuolla kiertelee, niin voi nauttia jotain makeaa, niin kuin jälkkäriksi. Olen kuullut, että belgialaiset wohwelit olisivat hyviä ja valitsin vohvelit tällä kertaa. Toinen vaihtoehto olisi ollut churrot, mutta niitä maistoin jo Seinäjoella.
Petyin kylmään vohveliin mutta mansikat maistuivat makoisilta.

Kierreltiin ystävän kanssa kojut suurin piirtein ja sitten hänen piti lähteä jo pois. Vajaan tunnin odottelin toista kaveria ja hänen kanssa kiersin alueen toistamiseen. Tällä kertaa tein ostokseni ja muutaman heräteostoksenkin. 

Englanti oli edustettuna useassa kohteessa.



Ensimmäinen heräteostos oli tämä teerasia.
Ei turhake vaan tarpeeseen, koska olen siirtynyt taas käyttämään teepusseja irtoteen sijaan, kun olen juonut teetä nyt harvemmin.

Näitä jään tutkimaan aina pitkäksi aikaa.
Mutta en osta, itselle ainakaan.

Alpakat on ihania ja tuotteet suloisen pehmoisia.
Palan juustoa ostin herkkuhetkiä varten.
No en nyt noin isoa palasta sentään 😂
Makkaraleipää olisin maistanut, jos olisi ollut nälkä.
Ja ehottomasti ohraisen juoman kera. Gourmet.
Toinen heräteostos, makeaa mieskullalle 💛
Olipa kiva päivä!

-Sari-

maanantai 26. elokuuta 2024

Uus mööpeli

 Kaks ei mee kolmatta 😁

Saas nähdä huomaako mieskulta kotiin tullessa, että meillä on eteisessä uusi mööpeli. Jos ei katse kerro niin ehkä sitten nenä, kun vastaan tulee erilainen aromi kuin yleensä. Ulko-ovelle asti ei leijaile valkosipulin tuoksua (kun en ole tänään kokkaillut), vaan uudesta huonekalusta lähtevä tuoksu.
Kuvionistin Antti toteutti jälleen
suunnitelmieni mukaisen kalusteen. 
Ja intarsiatekniikalla joutsenen koristamaan lipastoa.
Ensimmäiseen Antilta tilaamaani kalusteeseen tuli sudenkorento.
Tämäkin on juuri tuohon tilaan suunnittelemani. Sellaiseen käyttöön kuin on tarve ja korkeus määräytyi ikkunalaudan mukaan. Jos keväällä kasvatan taimia, niin on leveämpi taso lähellä ikkunaa niin kuin laudan jatkeena - hyvin kosteudelta suojattuna.

Kaluste valmistui helmikuussa 2023. Viime vuonna en kasvattanut taimia itse ja tänäkin vuonna niin vähän, etten lisätilaa vielä ole tarvinnut. Ehkä jo ensi keväänä :)
Toinen Antin verstaalla (marraskuussa 2023) valmistunut kaluste oli hyvinkin erikoinen, ei samanlaista kaupasta löytyisi. Tarve lähti siitä, mihin saisin akkuporakoneen ja kuumailmapistoolin salkut varastoitua kätevästi käden ulottuville 😄

Vuosikaudet kalusteen paikalla oli pahvilaatikko (jos sitä tarvitsen joku päivä erillisen näytön palauttamiseen työnantajalle), joka osoittautui hyväksi tasoksi avaimille ja aurinkolaseille ja mitä nyt kotiin tullessa pitää jättää eteisen puolelle.

Tämä kaluste on kapea ja siinä on toisella sivulla hyllyjä ja toisella laatikoita. Ylimmästä laatikosta halusin matalan, sellaisen johon ei tule tungettua liikaa tavaraa vaan josta saa kätevästi napattua avaimen taskuun ja ne aurinkolasit. Koirakaverin kanssa ulos lähtiessä myös kakkapussirulla on kätevästi käden ulottuvilla ja näkösällä avaimien vieressä.

Kalusteen "laudoitus" tulee eteisen arkusta, joka on valmistettu 2000-luvun alkupuolella vanhempien saunasta puretuista paneeleista. Arkun valmisti muistaakseni puualan opiskelija, joka oli harjoittelijana silloisessa työpaikassani. Tuolloin viimeistään opin kunnioittamaan kädentaitoja ja opin, ettei kaikkea tarvitse (tusinatavarana) ostaa kaupasta.
Isäni oli myös taitava puutöissä. Meillä oli kotona isän valmistamia huonekaluja ja kummin luona käydessä näin isän tekemän (keittiö?)kaapin. Harmi, kun ei aikoinaan osannut arvostaa noita isän tekemiä huonekaluja.

-Sari-

lauantai 28. toukokuuta 2022

Kässäfestareilla

 Pidin ensimmäisen kesälomapäivän eilen perjantaina,
jotta sain viettää koko päivän Kässäfestareilla

Nämäkin festarit peruuntuivat koronan takia useaan kertaan. Vihdoinkin päästiin matkaamaan Kaapelitehtaalle kahden vuoden tauon jälkeen. Tehdasmaiselle sisäpihalle oli rakennettu hieno  pääsisäänkäynti Lasipiha ja maiseman muuttuessa olin vähän pihalla suunnistaessani Merikaapelihalliin.

Kuusi tuntia sujahti nopeaan ja jälkeen päin Kalenterimanian esittelyvideota katsellessa huomasin, kuinka paljon oli jäänyt näkemättä. Myöskin suunnittelemani lounas jäi Kaapelitehtaalla nauttimatta (vilkaisin kelloa noin viiden aikaan), mutta onneksi nautin heti paikalle saavuttuani palasen ihanaa fetapiirakkaa teen kera aamupalaksi. Kotimatkalla kävin hengähtämässä viini- ja kaakaolasin äärellä ja söin illallisen ravintolassa. 

Festareilla on paljon työpajoja, ilmaisia ja maksullisia. 
Siellä pääsee värjäämään marmorikynttilöitä, tekemään itse paperia, pirtanauhaa ja oman tuikkuastian. On Ihanaa tuohesta -työpajassa valmistuu tuohinen avaimenperä, Tilkkukilta Syyringin pajassa saa kokeilla tilkkujen leikkaamista viivaimen ja leikkurin avulla ja pääsee oppimaan paperiompelutekniikkaan. Rakkaudella Marren Pompom Pajassa sateisen päivän harmaus saa kyytiä värikkäitä pompomeja tehdessä. Ja paljon muuta.

Kalenterimanian pisteellä saa vinkkejä kalenterisivujen tuunailuun ja Paperiliittimen Riikka tekee taidepäiväkirjaa ja näytillä on Riikan ihania askarteluja 😍 Lost Cost Desig & Carmen´s Verandan osastolla leimaillaan persoonallinen pakettikortti tai upea kirjekuori. Sieltä saa paljon suomenkielisiä tekstileimoja, joita sujahti minunkin reppuuni.
Minulla ei montaa isompaa kukkaleimaa ole (huomasin käydessäni taannoin läpi leimojani, kun ystävä pyysi lainaan kukkaleimaa) ja nämä ruusu- ja tulppaanileimat olivat hyvän kokoisia ja kauniita. Olin jo etukäteen katsonut Sannin Helmen sivuilta tarjontaa ja lisäsin ostoslistalleni myös tämän Studio Lightin Snowdrops -leimasinsetin. Tässä on myös kivoja tekstejä.
Lisäksi haalin Sannilta nipun tarroja kalenteriin.
Eilen vietin pitkän aikaa Elinan korttityöpajassa. Olipa hyvä, että paja oli just eilen perjantaina. Suunnittelin viikolla tekeväni kaverin tytölle onnittelukortin, mutta en ole saanut askartelutavaroita pitkään aikaan kotona liikkumaan. Istahdin pajan jakkaralle ja tein pari yksinkertaista korttia. Aika meni siivillä Elinan kanssa jutellessa ja sain hyviä vinkkejä ja pääsin kokeilemaan työvälineitä, joita en koskaan aiemmin tiennyt tarvitsevani 😂 Saatanpa muutaman kokeilemani stanssin klikata verkkokaupan ostoskoriin, kun näin lopputuloksen miten stanssi leikkaa pieniä osia.

Tämmöset kortit syntyi parin tunnin aikana. Siinä suunniteltiin värejä, valittiin sapluunoita, tekstejä ja stansseja. Taustaan on käytetty vain yhtä leimaväriä. Ensin levitin värin ympyräksi ja sen päälle sapluunalla palloja, joiden väristä tuli tummempi.
Sama tyyli, eri värimaailma. Toisessa teksti stanssattu, toisessa leimattu. Tämä hunajankeltainen ja ruskea väriyhdistelmä on oma suosikkini näistä kahdesta.
Alla olevassa kortissa taustan leimavärinä on Distress Ink uutuusväri Saltwater Taffy. Tykkään väristä, "klik" ostoskoriin ehottomasti (sain Distress Oxidena).
Nämä stanssatut kuviot jäivät kokeiluista
yli käytettäväksi uusiin kortteihin.
Olin heti alkuun kierrellessäni kiinnittänyt huomion näihin korvakoruihin. Tammihan on voimapuuni ja myös työpaikalla tammi näyttelee suurta osaa viestinnässä ja myös toimiston sisustuksessa mm. ihanina terho-valaisimina. Näitä Kuusateen tammenterhokorviksia aion käyttää töissä Ü
Kyllä oli voimaannuttava päivä, varsinkin kun näki paljon tuttuja ja pääsi askartelemaan ja juttelemaan askartelusta ja hypistelemään papereita ja muita askartelutarvikkeita. 

Kiitos Paperimania, Elina, Riikka, Riitta juttutuokioista.
Kiitos Mira Kässäfestareiden järjestämisestä.

Alueella oli tosi paljon nähtävää ja koettavaa. Ohjelmalavoilla Kerä ja Vyyhti saa tänäänkin tunnin välein tietoa käsitöiden maailmasta. Ja kello 14 on seuraava Neulejooga. 

Suosittelen lämpimästi näitä festareita, jos liikut tänään seutuvilla. Onneksi festarit ovat kaksipäiväiset, sillä ei kaiken kokemiseen riitä yksi päivä! Kameraa en kanniskellut mukana eikä festarialueelta ole kuvia muistoksi ja teille jakaa.

Ovet ovat avoinna kello 18 saakka ja
sisäänpääsymaksu on 10 euroa.

-Sari-

lauantai 1. tammikuuta 2022

Vuoden ensimmäisenä

 Ihana talvinen ulkoilusää!
Ajeltiin iltapäivällä Haukilahden rantaan ja uskaltauduttiin
jäällekin kävelemään, kun siellä oli paljon kulkijoita.
Paikoitellen oli sohjoista ja lumen alla kirkasta jäätä.
Hyvin rauhallisesti kuljin, ettei ota polveen kipeää.
Uuden vuoden voi aloittaa avantouinnilla.
Tai jäällä suksilla sivakoiden.
Tai koettamalla kalaonnea pilkillä.
Tai ihan vaan nauttia yhdessäolosta ja ulkoilemisesta.
Olipa mukavaa irrottautua vähäksi aikaa askarteluista ja käydä mieskullan kanssa ulkoilemassa, käsi kädessä yhtä matkaa kulkien. Samalla ajelulla käytiin katsastamassa koronarokotuspaikka ja ruokakaupassa.Ostin kaksi kimppua tulppaaneja ja vielä löytyi jouluaskartelutarvikkeitakin alennusmyynnistä (ehdottomasti hyödynnettävä).
Saunapuhtaana rupean nyt katselemaan tämän vuoden ensimmäistä askarteluliveä, jonka pitää Heidi Korttipajasta.

Puuhakasta vuotta 2022!

-Sari-

lauantai 17. elokuuta 2019

Piipahdus Keravalla

Lähdettiin tänään hyvissä ajoin ajelemaan Keravalle valkosipulifestiivaaleille. Ilma on mitä parhain ja pois lähtiessä raitilla alkoi olla jo tungosta ja penkit olivat täynnä osallistujia yhteislaulupaikalla. Meillä oli tosiaan hyvin nopea piipahdus tällä kertaa, kun mieskulta meni katsomaan vielä Taliin keilakisaa. Ei taidettu olla tuntiakaan. Tuossa ajassa ennätti ihan hyvin tehdä ostokset ja tehdä kivoja löytöjäkin. Valkosipulijäätelö jäi edelleen testaamatta, ehkä seuraavalla kerralla sitten.
Valkosipulinkynnet, hyytelöt ja majoneesit valittiin jo viime vuonna hyväksi testatuissa mauissa. 
Talvivalkosipuli Ljupasha, kotimainen nimestään huolimatta.
Oman sadon valmistumista odotellessa herkutellaan tuoreella ostomaissilla. Jo näiden takia kannatti ajella Keravalle Ü
Ja kun ei etsi niin löytää. Pari uutta pellavaista.
Naturelli Verstas, kotimaista työtä. 
Aurinkoista lauantaipäivää!

-Sari-

keskiviikko 14. elokuuta 2019

Kirppislöytöjä Savonlinnan torilta

Savonlinnan torilla on lauantaisin kierrätystavaroiden myyjiä. Toria kierrellessä löysin muutaman mieluisan esineen. 

Heinäkuussa ostamani kolmijalkaisen lasikulhon kaveriksi löytyi toinen, vähän isompi kolmijalkainen tarjoiluastia. Niin kaunis, etten sitä voinut pöydälle jättää vaan ostin sen omakseni.
 
Samalla pöydällä näin tämän punaisen astian. Siitä saisi hyvän yrtti- tai mansikka-amppelin, kun poraa reiät ketjulle ja pohjalle myös muutaman kasteluveden pois valumista varten. 

Sain siitä heti oivan marjankuljetusastian. Tähän mahtui torilta ostamani kaksi litraa mansikkaa (vältyin muovipakkauksilta, jes) ja kotiin kuljetukseen äidin marjapuskasta keräämäni herukat.
Minulla on muutama lasijoutsen, mutta en varsinaisesti niitä kerää. Tämä oli niin kaunis, että muukaanhan tämäkin pakattiin. Hinnasta huolimatta. Kovin vaikea kuvattava, noihin metalliosiin en saanut kunnon valokulmaa. 


  
Mieskultakin teki ostoksia torilta.
Nyt meillä on tällainen vartijanalle Ü
Mukavaa kesäistä keskiviikkoa!

-Sari-