Viime vuonna kiertelin äitienpäivänä Kadriorgin puistoa Tallinnassa ja tänä vuonna vietin tunnin kotikylällä Marketanpuistossa. Aurinko lämmitti ja ulkoilemassa oli niin pariskuntia kuin perheitä piknikillä puiston nurmikolla.
Kuvia on paljon, tallennan ne tänne muistoihin
tästä ihanasta äitienpäivähetkestä 💚
Ensin käytiin Oittaalla lounaalla ja sen jälkeen pääsin yksin kiertämään puistossa. Suunnitelmissa oli alun perin vain piipahtaa ennen lounasta katsomassa, joko magnoliat kukkivat, mutta kun oli niin mukava sää, muutin suunnitelmaa Ü Suomen jääkiekko-ottelun ensimmäinen erätauko oli sopiva ajankohta mieskullalle tulla noutamaan vaimo kotiin 😁 Suomi voitti 8 - 0 👍
Pitempään en olisi jaksanut kiertääkään, kun ei ollut juomapulloa mukana ja kaikkialla ei ollut varjoisaa istumapaikkaa, jossa olisi voinut levähtää hetken "jäähyllä". Tänään ei samalla tavalla tuuli vilvoittanut kuin eilen, hentoinen tuulenvire vain aika ajoin.
Magnolian pehmoisen näköiset kukkanuput.
Magnolian kukat olivat auenneet jo latvassa.
Olivat niin korkealla, etten saanut kunnolla kuvattua.
Jo näiden kukkien takia kannatti poiketa 💖
Lähistöllä kukki muutama keisarinpikarililja.
Kaikkialla ei vielä vihertänyt.
Tämäkin kohta peittyy aikanaan :)
Tämän rakennuksen sisälle oli varastoitu penkkejä.
Toivottavasti ne pian siirretään puistoon :)
Rusokirsikka kukkii
Paviljonki
Syreenin kukkanuppuja
Riippajalava
Walkerinhernepuu ruusumuurin takana.
Aitaelementtejä ja piharakennus.
Puistossa oli useita isoja ruukkuistuksia.
Leinikkejä kaiken värisiä :)
Ulkokäymälä Pikkuvihreä
Värikadun varrella on muhkeat istuimet.
Marketanpuistossa voi haaveilla, jos ei ole mahdollisuutta rakentaa omaa pihaa ja puutarhaa. Ja mikäli on oma piha ja puutarha, puistosta löytää paljon vinkkejä piharakentamiseen ja puutarhan kasvivalintoihin. Jos on mahdollisuus käydä puistossa joka vuodenaikana, näkee hyvin vuodeaikojen kierron mukaan, miltä erilaiset ikivihreät kasvit näyttävät tai millaisina kasvit talvehtivat.
Puisto on avoinna joka päivä kello 8 - 21
ja puistoon on vapaa pääsy.
Puisto on lähes kahdeksan hehtaarin laajuinen alue. Hyvällä säällä eväät mukaan ja retkelle vaikka koko päiväksi. Tunnin piipahduksenkin aikana ennättää nähdä jo paljon.
Vinkkinä
Marketanpuiston kevätmarkkinat 25.5.2024 klo 10 - 15
-Sari-