Näytetään tekstit, joissa on tunniste virvonvarvon. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste virvonvarvon. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 10. huhtikuuta 2022

Virvon varvon tuoreeks terveeks

Hyvää palmusunnuntaita! 

Kun mieskulta aamulla herätti lähtiessään Lahteen keilaamaan, mietin lähtisinkö kauppakeskukseen tai kevätmeissuille. 

Mutta eihän tänään voi kotoa poistua,
 jos virpojat pyrkivät sillä aikaa virpomaan!
Niinpä päätin pysyä tänään kotosalla ja nauttia täällä yksinolosta, kun koirakaverikin on käymässä välillä omassa kotonaan. 

Katselen ikkunasta ulos ja seuraan takapihalla piipahtavia lintuja. Ja odotan niitä virpojia edelleen.
Eilen ruokakaupassa käydessä ostin perinteisiä munia ja jos ei suklaata voi syödä, niin lakuja ja salmiakkia on vaihtoehdoksi. 

Mieskulta oli ostanut jo aiemmin pussillisen pääsiäismunia, kun erehtyi palmusunnuntain ajankohdasta ja ne munat on viimeistä myöten jo popsittu parempiin suihin. Siksi virpomispalkaksi namut on parempi ostaa just edellisenä iltapäivänä 😁
Pääsiäisestä innostuneena kävin keräämässä pupuset kasaan ja löysin myös höyhentupsun ja leikkasin narsissista pari kukkaa ja tein niistä pikkuisen asetelman. Pikkuruinen keraaminen lammas on Lohjan käsityömessuilta ostettu muisto.

Miekin virvoin tänä aamuna, korona-ajan tapaan etänä. 
Soitin äidille ja lausuin alla olevan lorun. Lupas palkan 💗

Mie virvon vitsasella,
paukuttelen pajusella,
hauvuttelen hartioita,
pehmitän perälihoja,
toivottelen teveyttä,
viisautta, vaurautta,
sulaa sopua, rakkautta.
Annat sie palkan?

-Sari-