Näytetään tekstit, joissa on tunniste kukkia sinivuokko. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kukkia sinivuokko. Näytä kaikki tekstit

tiistai 15. huhtikuuta 2025

Lämmintä olisi jos ei tuulisi

 Eilen oli jo tarkoitus olla ulkona ja puuhastella takapihalla, mutta oli todella kylmä etelänpuoleinen tuuli. Päiväkävelyltä kotiuduttuamme juttelin hetken aikaa pihallaan touhuavan seinänaapurin kanssa, mutta pian piti palata sisälle lämpimään. Mutta näinpä tuolloin kevään ensimmäisen perhosen, kun sitruunaperhonen liihotteli metsikön reunalla 💛

Yhtä paljon kuin perhosen näkeminen sykähdytti toissa päivänä punarinnan vierailu takapihalla. Kun katseen kääntää oikeaan suuntaan oikealla hetkellä, näkee sen minkä on odottanut pitkään näkevänsä. Olen niin helpottunut, että punarinta on taas täällä.

Vielä muutama krookus on noussut nurmikolle kukkimaan.
Vanhan kohopenkin vierestäkin huomasin krookuksen 💜
Valkovuokko kukkii jo omallakin pihalla.
Toivottavasti leviää laajalle alueelle.
Tästä vanhan kuusenkannon juurella kasvavasta sinivuokosta olen erittäin iloinen. Sinivuokon säilyminen takapihan luonnonlajina vahvistuu tämän myötä.

Vanhan kohopenkin akileija on saanut kaverin.
Toivottavasti kylvämistäni siemenistäkin itäisi lisää.
Tänään päiväkävelyltä palattiin kotiin puiston toista reunaa. Kävin katsastamassa, miten lämpimällä paikalla on tuomen lehdet auenneet. Kukkanuppujakin jo oli.
Ja tuomen lähettyvillä kasvavat esikot aloittavat kukintansa.
Naapurin kevätkaihonkukatkin kukkivat jo runsaammin.
Näitä punertavia kukkia aina haeskelen sinisten joukosta.

Nyt on pakko mennä takaisin pihalle, ei näin kauniina päivänä voi sisällä olla. Pitää vain pukeutua hyvin, ettei salakavala viileys käy korviin ja kurkkuun. Flunssaa en nyt halua. Pari nyt keväällä tyhjentämääni isoa ruukkua kaipaa vesipesua, tuossa aiemmin hankasin kuivat mullat pois niiden pinnoilta.

Aurinkoista tikkutiistaita!
Oletko jo vuollut onnea tuottavia sytykkeitä?

-Sari-

lauantai 29. maaliskuuta 2025

Sinivuokkojen aikaa

 Pitkään olen jo kaipaillut takapihan sinivuokkoja.

Yleensä ensimmäiset kukat pilkottavat maaliskuun 16. päivän tietämillä, joten ovat yli viikon myöhässä. Sinivuokko on aukaissut kukkansa lähes päivälleen samaan aikaan olipa millainen talvi hyvänsä ja ollut miten paljon lunta tahansa.
Sinivuokko on täällä kotona ensimmäisiä kevään iloja joutsenten saapumisen lisäksi. Tänäkin aamuna oli kolme joutsenta lentänyt tästä yli tai ohi ja iltapäivällä nämä ihanuudet ilahduttivat kauneudellaan.
Tänään oli ensimmäinen lämmin päivä, auton mittarin mukaan +12 asteen verran. Ilman takkia tarkeni hyvin piipahtaa koirakaverin kanssa ulkona ja saunan jälkeen jäähdytellä hetken aikaa ulkopenkillä. Tuuli ei tänään enää tuntunut niin kylmältä.

Toivottavasti huomennakin olisi ulkona lämmin. Pakerran taulukkolaskentaopintojen parissa vielä huomisen päivän, joten olisi mukava siirtyä hetkeksi takapihalle katselemaan videoita ja tekemään harjoitustehtäviä 💻 Pystyisi nauttimaan ihanasta säästä ja näkemään ehkä jo pörriäisiäkin. Enkä pahastuisi perhosenkaan näkemisestä 🦋

 Jonkinlainen pörriäinen pihalla jo tänään lenteli, koosta päätellen kärpäsentapainen.

Mukavaa lauantain jatkoa!

-Sari-