Näytetään tekstit, joissa on tunniste Askarteluun liittyviä tapahtumia. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Askarteluun liittyviä tapahtumia. Näytä kaikki tekstit

maanantai 27. marraskuuta 2023

Askartelun täyteinen viikonloppu pikkujoulua viettäen

 Piia paper co järjesti viikonloppuna neljännen kerran askartelupikkujoulun, jossa Piian ja aputonttujen ohjeiden ja mallien mukaan tehtiin upeita jouluisia juttuja.
Alkuviikon sairastelun takia materiaalien leikkaamiseen jäi vähän aikaa ja lauantaiaamuna heräsinkin ajoissa ja leikkelin kuvia melkein pikkujoulujen alkuun kello 15 saakka. Silti kuvia jäi vielä paljon leikkaamatta, askartelupaketti kun oli tälläkin kertaa niin runsas ja ihan mielettömän monipuolinen - ja kiva kaikin puolin.
Ihanan joulunpunaista 💖

Yksi kuvioarkki (koko 30 x 30 cm) oli vaaleita joulutähtiä, toinen jouluruusuja ja kaksi sekalasia kuvia. Sitten oli monta A4-arkkia erilaisia joulutonttuja, kaksi pakettia Primecon tekstitarroja, kolme sabluunaa ja Hyvää joulua -leimasin. 
Eri värisiä lautaseinä-kuviopapereita ja tageja ja taustakuvia. Eli materiaalia oli paljon enemmän kuin pikkujoulujen askarteluissa käytettiin. Näistä materiaaleista on iloa moneksi vuodeksi :)
Alkulämmittelynä tehtiin pakettikortti.
Sabluunalla tausta ja tonttu jouluisen tervehdyksen kera.
Satu-tontun tekniikkakortin taittelut meni itseltäni pieleen ja askartelu keskeytyi saunavuoron ajaksi. Pitää yrittää toisella kertaa videotallennetta katsellen uudestaan. Tarvikkeet on valmiina odottamassa sopivaa hetkeä.
Miija-tonttu mahdutti parituntiseen monta erilaista mallia. Ruoan valmistamisen ja nauttimisen ohella keskityin vain seuraamaan ja leikkaamaan lisää materiaalia tuleviin askartelukertoihin.
Sunnuntaina askartelu jatkui, kun livetallenteen mukana ähelsin kasaan lahjapussukan koristeen - bag topperin.
Illan päätteeksi tehtiin vielä Piian kanssa rosetti.
Näitä voi käyttää korteissa, lahjapaketeissa ja ripustaa kahden rosetin väliin lanka, niin siitä tulee sitten vaikka kuuseen koriste.
Malttamattomana odotan, että pääsen ideoimaan näistä ihanuuksista muutakin lauantaina opittua.


Pikkujoulujen ajan koirakaveri piti seuraa,
lähinnä vieressä nukkuen 
Saa nähdä riittääkö aika tänä vuonna helistinkorttien valmistamiseen, kun nyt on niin paljon muita ideoita takataskussa. Tämän helistinkortin valmistamisen aloitin viikkoja sitten ja pääsin tuohon helistinosaan saakka. Tänään aamulla ennen töiden aloittamista kasasin yläkulman koristuksen - viimeinkin.

Mukavaa talvista viikkoa!

-Sari-

lauantai 28. toukokuuta 2022

Kässäfestareilla

 Pidin ensimmäisen kesälomapäivän eilen perjantaina,
jotta sain viettää koko päivän Kässäfestareilla

Nämäkin festarit peruuntuivat koronan takia useaan kertaan. Vihdoinkin päästiin matkaamaan Kaapelitehtaalle kahden vuoden tauon jälkeen. Tehdasmaiselle sisäpihalle oli rakennettu hieno  pääsisäänkäynti Lasipiha ja maiseman muuttuessa olin vähän pihalla suunnistaessani Merikaapelihalliin.

Kuusi tuntia sujahti nopeaan ja jälkeen päin Kalenterimanian esittelyvideota katsellessa huomasin, kuinka paljon oli jäänyt näkemättä. Myöskin suunnittelemani lounas jäi Kaapelitehtaalla nauttimatta (vilkaisin kelloa noin viiden aikaan), mutta onneksi nautin heti paikalle saavuttuani palasen ihanaa fetapiirakkaa teen kera aamupalaksi. Kotimatkalla kävin hengähtämässä viini- ja kaakaolasin äärellä ja söin illallisen ravintolassa. 

Festareilla on paljon työpajoja, ilmaisia ja maksullisia. 
Siellä pääsee värjäämään marmorikynttilöitä, tekemään itse paperia, pirtanauhaa ja oman tuikkuastian. On Ihanaa tuohesta -työpajassa valmistuu tuohinen avaimenperä, Tilkkukilta Syyringin pajassa saa kokeilla tilkkujen leikkaamista viivaimen ja leikkurin avulla ja pääsee oppimaan paperiompelutekniikkaan. Rakkaudella Marren Pompom Pajassa sateisen päivän harmaus saa kyytiä värikkäitä pompomeja tehdessä. Ja paljon muuta.

Kalenterimanian pisteellä saa vinkkejä kalenterisivujen tuunailuun ja Paperiliittimen Riikka tekee taidepäiväkirjaa ja näytillä on Riikan ihania askarteluja 😍 Lost Cost Desig & Carmen´s Verandan osastolla leimaillaan persoonallinen pakettikortti tai upea kirjekuori. Sieltä saa paljon suomenkielisiä tekstileimoja, joita sujahti minunkin reppuuni.
Minulla ei montaa isompaa kukkaleimaa ole (huomasin käydessäni taannoin läpi leimojani, kun ystävä pyysi lainaan kukkaleimaa) ja nämä ruusu- ja tulppaanileimat olivat hyvän kokoisia ja kauniita. Olin jo etukäteen katsonut Sannin Helmen sivuilta tarjontaa ja lisäsin ostoslistalleni myös tämän Studio Lightin Snowdrops -leimasinsetin. Tässä on myös kivoja tekstejä.
Lisäksi haalin Sannilta nipun tarroja kalenteriin.
Eilen vietin pitkän aikaa Elinan korttityöpajassa. Olipa hyvä, että paja oli just eilen perjantaina. Suunnittelin viikolla tekeväni kaverin tytölle onnittelukortin, mutta en ole saanut askartelutavaroita pitkään aikaan kotona liikkumaan. Istahdin pajan jakkaralle ja tein pari yksinkertaista korttia. Aika meni siivillä Elinan kanssa jutellessa ja sain hyviä vinkkejä ja pääsin kokeilemaan työvälineitä, joita en koskaan aiemmin tiennyt tarvitsevani 😂 Saatanpa muutaman kokeilemani stanssin klikata verkkokaupan ostoskoriin, kun näin lopputuloksen miten stanssi leikkaa pieniä osia.

Tämmöset kortit syntyi parin tunnin aikana. Siinä suunniteltiin värejä, valittiin sapluunoita, tekstejä ja stansseja. Taustaan on käytetty vain yhtä leimaväriä. Ensin levitin värin ympyräksi ja sen päälle sapluunalla palloja, joiden väristä tuli tummempi.
Sama tyyli, eri värimaailma. Toisessa teksti stanssattu, toisessa leimattu. Tämä hunajankeltainen ja ruskea väriyhdistelmä on oma suosikkini näistä kahdesta.
Alla olevassa kortissa taustan leimavärinä on Distress Ink uutuusväri Saltwater Taffy. Tykkään väristä, "klik" ostoskoriin ehottomasti (sain Distress Oxidena).
Nämä stanssatut kuviot jäivät kokeiluista
yli käytettäväksi uusiin kortteihin.
Olin heti alkuun kierrellessäni kiinnittänyt huomion näihin korvakoruihin. Tammihan on voimapuuni ja myös työpaikalla tammi näyttelee suurta osaa viestinnässä ja myös toimiston sisustuksessa mm. ihanina terho-valaisimina. Näitä Kuusateen tammenterhokorviksia aion käyttää töissä Ü
Kyllä oli voimaannuttava päivä, varsinkin kun näki paljon tuttuja ja pääsi askartelemaan ja juttelemaan askartelusta ja hypistelemään papereita ja muita askartelutarvikkeita. 

Kiitos Paperimania, Elina, Riikka, Riitta juttutuokioista.
Kiitos Mira Kässäfestareiden järjestämisestä.

Alueella oli tosi paljon nähtävää ja koettavaa. Ohjelmalavoilla Kerä ja Vyyhti saa tänäänkin tunnin välein tietoa käsitöiden maailmasta. Ja kello 14 on seuraava Neulejooga. 

Suosittelen lämpimästi näitä festareita, jos liikut tänään seutuvilla. Onneksi festarit ovat kaksipäiväiset, sillä ei kaiken kokemiseen riitä yksi päivä! Kameraa en kanniskellut mukana eikä festarialueelta ole kuvia muistoksi ja teille jakaa.

Ovet ovat avoinna kello 18 saakka ja
sisäänpääsymaksu on 10 euroa.

-Sari-

lauantai 20. marraskuuta 2021

Askartelupikkujoulun tunnelmissa

Ihanaa lauantaita ja askartelupikkujoulua askarteluystävät!

Tänään Piia (Piia Paper) ja Nurkkaanajetun Miia askartelevat pikkujoululiveissä naamabökkerissä. Jos kiinnostaa niin klo 15 alkaa Piian live ja Miia jatkaa klo 16 alkaen.

Levittelin jo valmiiksi pöydälle askartelutarvikkeeni 😁


Miia liveili jo aamupäivästä gelliplaten ja musteiden kanssa.

Eddykin toivottaa mukavaa päivää kaikille 💗

-Sari-

torstai 18. marraskuuta 2021

Marraskuun valonpilkkuja

 Tällaisena sateisen harmaana päivänä unohtaa aurinkoiset päivät. Vaikka edellinen oli vasta..... no sunnuntaina oli ainakin 😉 

Kastejuhliin ajellessamme tuumasin mieskullalle, että marraskuussa on ollut monta kirkasta päivää, jolloin on pitänyt ottaa aurinkolasit käyttöön.

Marraskuun valonpilkkuja ovat olleet myös monet mukavat tapahtumat ja vapaapäivät. Kuten isänpäivänä Maian kastejuhla, vapaapäivän vietto esikoisen luona ja eilinen kranssikurssi.
Marketanpuiston kupeessa Pehtorinkuja 3 aassa on vuoden verran toiminut Blummiset, jossa järjestetään workshoppeja, muun muassa kukka-asetelmien ja kimppujen tekoon. Ja tietysti nyt joulun alla suosittuja ovat kranssikurssit. 

Ystäväporukka kasaan ja ilta yhdessä havun tuoksuisessa huoneessa rentoutuen keskellä kiireistä työviikkoa.
Tänään lounaslenkillä mietin jo metallilangan ja sekatöörien hankkimista ja toivoin kovien tuulien tiputtavan puista sopivan kauniita havunoksia maahan 😇

Töissä on nyt ollut ruuhkaista ja workshoppia tällä viikolla sielläkin. Ensi viikosta alkaen kalenteriin on tehty varauksia uusiin asioihin perehtymiseen. Onneksi marraskuulle on vielä monta kivaa tapahtumaa tulossa ja ensi viikolla menen, ehkä viimeistä kertaa, käymään toimistolla. Pitsaa ja skumppaa tarjolla!

Muuttolaatikkoon ei ole kovin paljoa pakattavaa, ehkä vain näppis ja sitten odotellaan milloin aloitetaan työt uusissa tiloissa. Etätyöskentely on suotavaa siihen saakka, eli heti tammikuun alussa ei vielä toimistolle palata.

Ota arjessa riittävästi aikaa
kaikille tärkeille asioille elämässäsi

-Sari-

torstai 23. toukokuuta 2019

Taidekorttikurssilla

Kässäfestareilla oli tarjolla neljä korttikurssia kahden ihanan hollantilaisen naisen johdolla. Osallistuin perjantain ensimmäiseen taidekorttikurssiin, jossa opettajamme Mariette koukutti taustojen tekoon Nuance-jauheväreillä. 

Vieläkin ihastelen aikaansaannoksieni väri-ilottelua päivittäin Ü 
Ensimmäiseen korttiin valitut värit eivät olisi voineet olla enempää mieluisia. Kortti aivan hehkui oranssin ja pinkin lämpöä. Melkein hihkuin ääneen, niin iloinen olin mallikortin nähdessäni. Oma korttini jäi sen rinnalla ihan hailakaksi. 
Kortti rakentui pohjustamalla ensin tausta kahdella Nuance-värijauheella
Kun paperi oli kuivunut (kuumailmapuhaltimella nopeutettuna), tehtiin päälle kuvioita sapluunalla. Ja seuraavaksi leimaamalla.
Ja vielä muutamia pieniä leimattuja yksityiskohtia.
Korttiaskartelussa joutuu välillä hakemaan tarvikkeita keittönkaapista tai siivouskomerosta. Tämän kortin valmistamiseen tarvittiin hieman valkaisuainetta. 
Lopuksi lisäsin muutaman sydänhelmen.
Tämä kortti ei ennättänyt perille vielä äitienpäiväksi, mutta äitihän on tärkeä ja ajatuksissa vuoden jokaisena päivänä. Ilahduttakoon äitiäni silloin, kun saapuu määränpäähän.

Toinen kortti valmistui keltaisin ja vihertävin värein.
Ja tätä tekstien paloittelua tykkään käyttää korteissa ja tageissa. Useamman hyvän tekstin leimasettejä on vain niin vaikea löytää. Yksittäin myytäviä kaipaan enemmän.
Magentan osastolla kävin kartuttamassa askartelutarvikkeita leimasimilla, Nuance-värijauheilla ja ensimmäisillä hankkimillani sapluunoilla. Kun jostain saisin vielä pienen purkillisen valkaisuainetta, pääsisin testailemaan tuota värin poistamistakin.

-Sari-

perjantai 10. toukokuuta 2019

Kässäfestarit

Tänään vietin päivän Kaapelitehtaalla, jossa oli tänään
Ihan huippujuttu!

Jos et tänään käynyt, kannattaa mennä huomenna.
Kaapelitehtaalla klo 12 - 20

Paljon erilaisia työpajoja bujoilusta korin virkkaukseen.
Demoilua, vinkkejä ja virikkeitä, kierrätystä ja uutta.

Harrastuksena nukkekodit, ompelu tai korujen tekeminen.
Tai jos mieluiten neulot, virkkaat tai askartelet.



Just sopivan kokoinen tapahtuma.
Tuonne on pakko mennä huomennakin.

Varsinkin, kun ihan viime metreillä löytyi tää
gummiapan



Kiitos näistä festareista!

-Sari-

perjantai 15. kesäkuuta 2018

Kesäleirillä

Keväällä päätin, melko nopeastikin, että tänä kesänä käytän muutaman lomapäivän harrastaen kädentaitoja ja ilmoittauduin Vantaan aikuisopistolla järjestättävälle Art Journal -kesäleirille.
Kolme päivää sotkemista maaleilla ja mömmöillä sekä taidepäiväkirjan luomista kierrätysmateriaaleista ja kotoa löytyvistä  jäännösmateriaaleista kuulosti loistavalta suunnitelmalta. 
Nämä kolme lomapäivää eivät olleet hukkaan heitettyä aikaa, vaan ihanaa yhdessä tekemistä ja uuden oppimista. Tuossa kanssaleireilijän aukeamassa (kuva yllä) on kiteytetty leirin tunnelma, iloa arkeen. Ja useimmilla stressinpoistoa loman alkuun. Käsin tekeminen on terapeuttista ja rentouttavaa, kun sen ottaa lupsakasti ja rohkeasti heittäytyen uusien asioiden oppimiseen.
Oma tavoitteeni leirille oli tutustuminen akryylimaaleihin, gessoon ja muihin aineisiin, joita ei viitsi ostaa itselle vain kokeilua varten. Sekä yhden kirjan aukeaman valmistuminen. 

Leirillä pääsimme käyttämään myös Gelli Platea. 
Oi miten ihania väiriyhdistelmiä sillä syntyikään. 
Just sellasta, joita papereissa himoitsen.


Kirjan sivujen pohjustusta gessolla.
Ja  Gelli Platella maalattua paperia päälle.
Aika näyttää, millaisia seikkailuja Ruusu tässä kirjassa pääsee kokemaan. Tässä näkyy ensimmäinen sivu (oikealla näkyy askartelualustaani). Aukeamakin valmistui,  akryylimaaleilla ja sapluunoilla tehdyistä kokeiluista tehdyillä taustapapereilla. Mutta odotan vielä, kuka on kirjan päähenkilö Roosa, enkä paljasta miltä aukeama tällä hetkellä näyttää. 
Oli voimaannuttava kesäleiri. 
Kiitos Salla ja kanssaleiriläiset.

-Sari-