Näytetään tekstit, joissa on tunniste rantaraitin varrelta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste rantaraitin varrelta. Näytä kaikki tekstit

maanantai 21. heinäkuuta 2025

Kuhan söin

 Lupasin mieskullalle tarjota lomansa aikana aterian aiemmin heinäkuussa olleen syntymäpäivän johdosta - kun syntymäpäivälle suunnittelemani yllätys jäi toteuttamatta.

Taka-ajatuksenahan on myös päästä 
itsekin sinne, minne halajaa 😉
Eilen lunastin lupaukseni ja ajeltiin iltapäivästä rantaraitin varrelle.

Pysäköintipaikat olivat melkein täynnä ja piti ajaa vähän kauemmaksi, että saatiin auto parkkiin. Purjeveneitä oli paljon ankkuroituna satamaan, kenties uimaranta oli houkutellut ihmisiä paikalle. Määränpäässämme Strandberg by the sea ravintolassa oli seurue yhdessä pöydässä aterioimassa ja ulkona aurinkopaikat olivat melkein tyhjillään. Asiakkaat olivat kerääntyneet ulkoterassille aurinkovarjojen alle. 
Auringon kääntyessä paistamaan pöytäämme, 
alkoi onneksi pilviä kerääntyä taivaalle.
Mieskulta valitsi alkupalaksi persilja-valkosipulietanat.
Kastiketta oli runsaasti, ei kolosia erottanut astiasta.
Olin suunnitellut maistavani alkuun Vitello tonaton,
 mutta päädyin mukavan viileään Burrataan. 
Mieskulta valitsi pääruoaksi kermaisen rapupastan. 

Annoksen jättikatkaravut kuittasi sen suunnittelemani synttäriyllätyksen, jota hän ei sitten saanutkaan. Pastan hummerikastike maistui hyvältä, sain vähän maistaa 😋

Yllätyin kuha-annokseni koosta. Oli erittäin iso kuhapala nautittavaksi. Annos näyttää hyvältä ja maistui vähintään yhtä hyvältä miltä näyttääkin. Tuon kalapalan takaa löytyi kaksi kantarelliä. Tänä kesänä olen syönyt jo kaksi kertaa kantarelleja 😄
Valitsin menun, johon kuului pannacotta jälkiruoaksi.

Pannacotta oli maustettu laventelilla, ja laventeli maistui sopivasti. 
Tänäkin kesänä haaveilen elokuisesta 
illasta näillä aurinkotuoleilla istuen.

Meillä oli nyt iltapäivän aikana ukkosta oikein urakalla. Ensimmäisen jyrähdyksen aikaan olin takapihalla ja jestas kun säikähdin. Oli niin kova ja lähellä. Ukkosrintama meni menojaan noin vartin möyryämisen jälkeen. Ei mennyt kuitenkaan kauaa, kun toinen jo hiipi johonkin lähelle. Yhtään salamaa en huomannut, mieskulta oli nähnyt auton huoltoreissun aikana.

Sadetta tuli reippaasti kahteen otteeseen ja sain ensimmäistä kertaa tänä kesänä täytettyä kastelukanisterit sadevedellä. Eikä tarvinnut mennä kuin takaovelle, kun oven kohdalta räystäältä vyöryi vesi yli. Kesäkurpitsa sai kunnolla vettä niskaansa ja multa perusteellisen kastelun. Hyvä niin. Olin siirtämässä kurpitsalaatikkoa räystään alta pois, mutta ukkonen keskeytti takapihan järjestelyn.

Onko siellä päin ukkostanut?


-Sari-

sunnuntai 22. kesäkuuta 2025

Keskikesällä

 Juhannusta vietimme rauhallisesti kotosalla. 

Juhlajuomakin on vielä nauttimatta. Hyvä jos ruokailun ja ruoan laiton ajaksi olen malttanut poistua papereiden ja värien ääreltä.
Juhannusaattona kasasin keittiön pöydälle purkin jos toisen jauhevärejä ja laitoin kumihanskan käteen. 
Aamulla aloitin jo ennen kahdeksaa kohokuvioimaan kartonginpalasia ja niitä värittelin veteen sekoitetuilla väreillä ihan vain sormella töpöttäen.

Joku väri puuttuu vielä, ainakin 
oranssia sävyä kaipaan.
Myöhemmin illalla käytiin autoajelulla Nokkalan Majakalla. Hyvin oli rauhallista niin merellä kuin meren rannalla. Sää oli melko viileää.
Saaristolaiva saapui tuomaan 
kyytiläiset laiturille.
Sinisorsalla oli jo isot poikaset.

Nokkalasta ajeltiin vielä 
katsomassa Haukilahden rantaelämää.
Purjeveneet olivat laiturissa ja Mellstenin rantaravintolan ovet kiinni koko viikonlopun ajan.

Strindberg by the Sea ravintolasta kantautui musiikki. Mikäli aurinko olisi paistanut ja  yhdeksän aikoihin ollut lämpimämpää, olisin voinut käydä nauttimassa yhden drinkin tai lasin kuohuvaa. Nyt palattiin lyhyen kävelyn jälkeen autolle ja lähdettiin kotiin.
Aina on hetki aikaa 
kukkien katseluun 😀
Lauantaina jatkoin askartelua.

Värittelin vielä muutaman kohokuvioidun kartongin ja kukkavarsia. Kokeilin soveltuuko kukan varret be bold bloom stanssisetin kukkien kanssa yhteen.

Mikä jottei?
Tänään heräsin seitsemän aikoihin (eilen nukuinkin tosi pitkään) ja kävin värittämään leikkaamiani kukkia. Mieskulta ja Eddy nukkuivat vielä pari tuntia, joten sain puuhastella rauhassa iteksein.

Kun mieskulta kävi aamukahvia nauttimaan, siirryin makuuhuoneeseen leikkaamaan lisää kukkien osia ja puiden lehtiä. Niitä tulikin kunnon kasa väritettäväksi.
Kuudelta olisi pitänyt alkaa askartelulive, jossa Miia näyttää telinekortin tekoa seitsemän kukan kera - juhannuksen hengessä. Live on siirtynytkin huomiseksi. Siiheksi ennätän värittää omia kukkiani valmiiksi ja ehkä kasata jokusen kukankin valmiiksi.
Käytiin iltapäivästä Tarvaspäässä. 

Olin odottanut, että pääsen katsomaan Gallen-Kallela museoon uutta näyttelyä - ja unohdin museokortin kotiin! No, tuleepa käytyä Tarvaspäässä vielä uudelleen kesän aikana 😄


Cafe Zoceriassa on ainakin kerran 
kesässä nautittava lohikeittoa.   

Lohta keitossa oli niukalti, tilliä tuli laitettua sitten vähän reilummin.



Kolme rantaraitin kohdetta viikonlopun aikana ja askartelua joka päivä yllin kyllin.
Oli jälleen mieleinen juhannus.

Kaunista uutta viikkoa!

-Sari-

perjantai 18. huhtikuuta 2025

Pitkäperjantaina

 Iloista pääsiäisen aikaa!
Pitkäperjantai alkoi pilvisenä ja harmaana.

Olisi ollut vaikka mitä tehtävänä, mutta ei vaan jaksanut innostua. Mieskulta ja koirakaveri nukkuivat melkein kymmeneen, enkä tohtinut meteliä pitää kun kerrankin saivat levätä kunnolla. 
Käytiin Nokkalan majakalla, ensimmäistä kertaa tänä keväänä. Olipa aivan täynnä, moni muukin oli kaivannut meren äärelle.
Kaakao ja baageli

Otin kamerankin mukaan, mutta eipä kuvattavaa juurikaan ollut. Kiikarit olisivat olleet tarpeellisemmat, sillä vesilinnut uiskentelivat kaukana laiturilta.
Koukattiin myös Marketanpuistossa
katsomassa Vanhaa rouvaa.

Voi kun nuo nuput ovat ihanan pehmoisia.

Keisarinpikarililjat kukkivat pian.
Kun päästiin takaisin kotiin, pilvet 
väistyivät ja aurinko alkoi lämmittämään. 

Jaksoin pestä koneelliset 👕 Vauvanvaatteet annan valmiiksi pestyinä 👶 Kortinkin sain lopulta valmiiksi, vaikka koko ajan väsyneenä toheloin 😆


Nyt pääsen lepäämään 🥱

-Sari-

lauantai 24. elokuuta 2024

Vapaata aikaa ja lohikeittoa Tarvaspäässä

 Muutaman päivän olen totutellut tähän tilanteeseen, kun vapaata aikaa on enemmän. Ensimmäisenä päivänä tapasin ystävän lounaalla ja kävin kirjastossa. Toisena päivänä kävin kauppakeskuksessa ostoksilla ja Yummyssa Teppanyaki-lounaalla.

Tänään käytiin Tarvaspäässä ja samalla tarkistettiin matkan varrella mihin rakennukseen tiistaina pitää suunnata (ja bussipysäkin sijainti sekä minkä bussireitin varrella pysäkki on).

Mieskulta yllätti Zoceriassa, kun alkoi puhua lohikeitosta. Edellisellä kerralla kun kelpasi vain kahvi :)
Lohikeitto on hyvää. Keittoon lisään reilusti tilliä.
Jälkimakeaksi nautittiin yhteinen limejuustokakun palanen.


Cafe Zocerian sisätiloista ei kuvia tule otettua. Nyt olimme sisällä ja kun aiemmat asiakkaan jo poistuivat ja uudet menivät ulos, sain otettua muutaman kuvan sisältä. Jykevät tuolit istua.

Puutarhaan oli tullut jo syyskukkia kuten syklaameja. Toivoin näkeväni perhosia, mutta ei näissä kukissa perhosia ollut. Muutama pieni vaalea perhonen lenteli, luultavimmin olivat lanttuperhosia. Kuten kaikki perhoset, joita täällä päin on näkynyt lentelevän jo pitkän aikaa.


Moneen vuoteen ei olla kävelty rannalla. Nyt kierrettiin rannan kautta autolle ja haisteltiin meren tuoksuja. Tuuli kohtalaisesti ja laineet iskivät rantaan ja kaislat heiluivat tuulessa.


Akseli Gallen-Kallelan 1910-luvulla suunnittelema ja rakentama savusauna on edelleen ehtoisessa kunnossa. Pienestä ovesta on saunaan pujahdettu ja puhtoisena saunasta poistuttu. 

Ah miten olen nauttinut tänään tuulesta ja viileydestä. Mukava oli saunan jälkeen istua ulkona, kun aurinko paistoi koivun rungon takaa ja tuuli vilvoitti kuumaan ihoa.

-Sari-

sunnuntai 23. kesäkuuta 2024

Juhannuksen reissuja ja retkiä

 Juhannusviikonlopun vapaapäivät on vietetty. Tällä kertaa ei lähdetty letkaan ajelemaan, vaan päätettiin jäädä kotiin lepäämään. Mieskulta on tehnyt monta viikkoa pitempää työpäivää ja herännyt aamuisin ennen neljää (jos on nukkunut kellon herätykseen saakka) ja jotkut päivät ovat venyneet kymmentuntisiksi. Kesäloman alkukin on siirtynyt viikkoa myöhemmäksi, joten työviikkoja on vielä useita ennen lomaa.
Torstai-iltana olin ihan väsynyt ja torkahtelin jo monta kertaa, ennen kuin ilta yhdentoista aikaan käytiin koirakaverin kanssa ulkona. Perjantaiaamuna nukuin katkonaisten yöunien takia pitkään, yhdeksän maissa pakottauduin nousemaan sängystä. Vieläkin silmät meinasivat väkisin painautua kiinni. Tarpeeseen tuli lepo kummallekin, harvoin sitä päiväunista yhdessä nautitaan kuten nyt vapaapäivien aikana.
Mieskulta yllätti ehdottamalla aattoilta-ajelua. Ajettiin Nokkalaan ja käveltiin Matinkylän rantaa pitkin Merenneidon kulmille. Merenneidossa oli juhannuksen juhlijoita yllin kyllin. Kolme rotevaa miestä vartioi sisäänpääsyn luona ja rahasti tulijoilta vitosen järjestyksenvalvojille.
Uimarantaa pitkin oli leiriydytty monikansallisesti viettämään iltaa perheen, suvun ja ystävien kesken. Monella oli pallogrilli mukana ja kun ei juhannuskokkoa maastopalovaroituksen takia päässyt katsomaan, niin ainakin sai vaatteisiin savun tuoksun. 

Ellei eväitään pitänyt silmällä, lokit käyttivät tilaisuuden hyväkseen.
Ei käyty Nokkalan Majakallakaan sisällä. Jäätelöt olisi nautittu, mutta kioskin luukut sulkeutuivat melkein nenän edestä. Ei katsottu aukioloaikoja ja verkkaisesti käveltiin takaisin päin.

Illan antina riitti merimaisemat. Kunhan jollain tavoin pääsi juhannusaattona veden äärelle.
Juhannuspäivänä käytiin Oittaalla lounaalla ja käveltiin rannan kautta autolle. Uimarannalla oli lauantaipäivän viettäjiä yksin tai perheittäin. Jospa jonakin päivänä koettaisin käydä uimassa, ainakin ensi viikon helteillä uiminen voisi houkutella. En ole täältä päin löytänyt mukavaa uimapaikkaa, vaan lomaan saakka odotan, että pääsen Saimaan aaltoihin pulahtamaan.

Lauantaisauna kruunasi juhannuspäivän vieton.
Juhannusta vietettiin mukavassa säässä. Oli kaunista, aurinko paistoi eikä ollut liian kuuma. Ja jos aurinko liikaa kuumotti, niin kohtalainen tuuli helpotti iltapäivällä oloa.

Tänään oli jo liian kuumaa. Ei tarvinnut kuin hetken istua auringossa, niin iho jo alkoi punoittamaan. Siinä ajassa missä voi sullaa niin nahka pallaa, muuntelin sanontaa :)

Kun viimeisetkin pyykit saatiin ripustettua kuivumaan, ajeltiin Tarvaspäähän. Ja taas mieskulta yllätti. Luulin, että mennään vaan Cafe Zoceriassa käymään (lohikeitto mielessä), mutta hän olikin menossa museon puolelle ensin. Onneksi taskussa maksukortin lisäksi usein mukana kulkee myös museokortti.
Oli lukenut lehdestä uudesta näyttelystä, joka avautui 6.6.2024.
Kesä Kainuussa 1890


Näyttelyn keskiössä on museonjohtaja Wahlroosin tutkimus Alexin ja Maryn häämatkasta, joka suuntautui Kainuuseen ja Vienan Karjalaan. Matka on ollut mieleenpainuva, kun sitä on vuosikymmenten jälkeenkin muisteltu. 
Tänään sunnuntaina olisi ollut kello 13 museossa opastus. Siiheksi ei ennätetty. Jos joku toinen sunnuntai tulee lähdettyä, pitää ajoittaa tuohon opastettuun kierrokseen. Toinen opastettu kierros on keskiviikkoisin samaan aikaan.

Aino-taru




Pettuleivän virttä laulava tyttö




Muikuntähystäjä




Liitelijä





Huumaavasti tuoksuvat ruusupensaat ympäröivät huvilaa.


Olen tänään leikannut, värittänyt ja muokkaillut paperikukkia.

Kuvasin lopuksi Tarvaspään piha-alueen kukkapenkkien kukkia, tutkin niiden värejä ja muotoja. Jospa näistä saan mallia kukkien väritykseen ja muotoiluun. Kimalaiset ja mehiläiset lensivät ahkerasti kukasta kukkaan. Vähän turhan vikkeliä olivat, kun eivät poseeraamaan malttaneet jäädä. Perhosia ei tällä kertaa näkynyt.









Mukavasti meni juhannus näinkin, kaksistaan.
Eikä ollut tylsää, tekemistä oli riittävästi.


-Sari-