Ja se saatiin viettää äidin punaisessa tuvassa yhdessä.
Joulun tuo ihmiset ympärillä, yhteinen jouluateria
ja tänä jouluna Mean lahjojen availu.
Ensimmäisen lahjan Mea sai avata jo päivällä,
jotta päästiin valoisan aikaan kokeilemaan pulkkaa.
Korttiharrastus kehittynyt intohimoksi vuodesta 2009. Ohessa muutakin paperituunausta. Käsin on kiva tehdä, vaikka joka kerta lopputulos ei miellytä. Määränpää ei ole tärkein vaan se matka. Jos joku juttuni idea inspiroi, sitä saa käyttää - mutta ei oo pakko. Viime aikoina olen suunnannut katseeni askartelupöydältä myös ympäröivään elintilaan ja huomannut, että jotain pitäisi tehdä. Sisustelen pienin askelin ja nostattelen framelle toista intohimoani virkkaamista.
Kolme yötä jouluun on....
-Sari-
Lyhty ostettu viime kesänä Pentikistä |
Tämäkin lyhty Pentikin myymälästä - noin viisi vuotta sitten Virkatun sydämen mieskulta saanut jonkun joulun alla "mummoilta" |
Valkoista, luonnonvalkoista ja ruskeaa |
Kuviopaperit etukanteen ja sisäpuolelle, suikaleet ulkoreunoihin. Pienet reunukset vielä liimaamatta paikoilleen |