Käytiin koirakaverin kanssa kävelyllä lounasaikaan, puolen päivän jälkeen. Meille tosi aikaisin, kun yleensä maltan lähteä vasta yhden jälkeen. Joskus menee kahteenkin.
Näköjään parhaat touhutunnit ajoittuvat kello 11-14 välille, kun ei ole jatkuvasti aikataulutettua arkea. Tarvitsen aamuisin ainakin tunnin rauhallisen hetken päivän aloitukseen ja nukun ainakin kahdeksaan.
Jopa meikäläistä alkaa tympimään tämä viileys. Tänään on kahdeksan astetta lämmintä ja taivaalta leijaili lumihiutaleita, kun lähdettiin Edin kanssa kävelylle. Tuomen kukkanuput odottavat lämpimiä päiviä puhjetakseen kukkaan.
En ole pitkään aikaan kulkenut kukkaispolkua ylämäkeen tai bussipysäkille päin, kun lähdemme useimmiten ulos takaoven kautta. Takapihan kautta on voinutkin kulkea koko kevään, kun pihalla ei ole ollut lunta eikä lainkaan lumikasaa oven edessä.
Tänään kävin kurkkaamassa miten kielot ovat kasvaneet. Suojaisalla ja aurinkoisella paikalla oli jo isot lehdet, varjoissa vielä piippoja.
Kävelytien ja omakotitalojen välissä vähän matkan päässä pysäkiltä on viisi mäntyä, joiden ympärille on istutettu tulppaanin sipuleita. Tänä keväänä näyttävät kasvaneen hyvin eikä rusakot ole lehtiä syöneet. Mäntyjen luona on kivi, jonka edustalla tulppaanin kukat ovat jo avautuneet.
Olen tilannut kastemaljan ympärille puoliympyräisen kukkakranssin ja lahjapöydälle kukkakimpun. Pöytiin laitetaan taas tällaisia pieniä kukkamaljakoita.
Onneksi löysin helposti nämä
edellisissä ristiäisissä käytetyt purkit.
Nämä on käytössä kolmatta kertaa
❤️❤️🩷
Pitää vähän siistiä ja stanssata uudet perhoset ruttaantuneitten päälle.
Pikkuinen on jo kasvanut paljon
ja on alkanut hymyilemään.
En malta odottaa, että tavataan taas.
-Sari-