sunnuntai 31. elokuuta 2014

Vaaleanpunaista vauvaonnea

Kuopuksen kaveri on saanut tyttövauvan ja miulta löytyi vain sinisävyisiä vauvakortteja. Viikonloppuna oli tavoitteena saada muutama tyttövauvalle sopivampi kortti aikaiseksi.
 
Päätin käyttää valmiita väritettyjä leimakuvia ja koristuksia, mutta niinpä vaan päädyin leimaamaan Vivan Birth -leimasetillä uusia kuvia väritettäväksi ja pyörittelin Big Shottiakin jokusen kerran.
 

Tästä kortista kun tuli niin vaaleanpunainen, otan sillä osaa
 
Teemana yksi väri päävärinä.

 
Ensi viikoksi luvassa vihdoin kuivaa ja lämmintä.
 
-Sari-

torstai 28. elokuuta 2014

Hello Sunshine - P*skarteluhaaste 5 v. - Heidin Korttipajan haaste

Kortti toiseen P*skiksen 5 v. haasteeseen valmistui jo aiemmin, mutta odotin tämän julkaisua kunnes sain tuon ekan postattua.

Heidin Korttipaja on P*skarteluhaasteen uusin kumppani, joka haastoi Pskiksen viisivuotissynttärihaasteessaan tekemään kortin rohkeasti suoraan korttipohjalle.
 
Suoraan korttipohjalle haasteen toteutin leimaten - yksinkertaista Ü
 
Auringonkukka on korostettu, tosin vain liimaamalla toinen
kukka varsineen  korttipohjaan leimatun päälle.
 
Meiltä ovat jo pääskyset lentäneen pihapiiristä jo ajat sitten,
mutta vanhempien pihapiirissä niitä vielä viikonloppuna kirmaili.

Mukavaa kun on taas ollut
aikaa ja inspiraatiota
 
askarrella
 
-Sari-

keskiviikko 27. elokuuta 2014

P*skarteluhaaste 5 vuotta - Onnea!

P*skarteluhaaste on inspiroinut askartelijoita jo viiden vuoden.
Paljon onnea!

 Synttäreiden kunniaksi julkaistiin ekstrahaaste
viitenä päivänä peräkkäin.
Haasteita meille asettivat tällä kertaa vuorollaan
Dekorette, Heidin Korttipaja, Heinikka, Teippitarha ja Villakeiju.
 
Voihan Dekorette!
Heti ensimmäisessä haasteessa oli määrä käyttää turkoosia.
Vieläkin kammoan turkoosia.... Mutta vähitellen totuttelen sitä käyttämään Ü
Lisäksi täytyy olla vähintään kolmea eri koristetta.

Jonkin aikaa mietin ja pähkäilin
ja sain kuin sainkin jonkinlaisen ajatuksenpoikasen.


Vauvaonnittelut olisi ollut parempi teksti,
mutta tuo kastepäivänä sattui ensin käteen Ü
 Runsain joukoin on osallistujia ollutkin.
Mukaan ennättäisi vielä toinen mokoma Ü
Haasteisiin on aika osallistua 8.9.2014 klo 18 saakka.

Noin viikko sitten kun aurinko vielä paistoi
kimalaiset pörräsivät auringonkukissani
Täällä satoi vettä ja rakeita kovalla paineella vartti sitten.
Vielä kuuluu jostain kauempaa ukkosen jyrinää. 
Meillä alkaa jo taivas kirkastua ja
eiköhän pian paista jälleen aurinko.

-Sari-

sunnuntai 17. elokuuta 2014

Onkijapoika

Tänään on saatu nauttia ihanasta aurinkoisesta sunnuntaipäivästä.
 
Käytiin mieskullan kanssa päiväkävelyllä Cafe Ruusussa, joka on auki ravintolapäivisin ainakin elokuussa ja tarjoaa suolaisia ja makeita leivonnaisia. Ampiaisetkin yrittivät saada oman osansa talon herkuista. Seurasin, kun omalla pullalautasella pörriäinen oli raesokerimurusen kimpussa. Ei sentään sen kanssa lentoon lähtenyt.
 
Ulkonahan tämä päivä olisi pitänyt viettää, mutta niin vaan askartelu on vienyt mennessään ja sisällä on aika vierähtänyt. Olen kuitenkin pitänyt ulko-oven takapihalle auki Ü Sitä paitsi aurinko lämmittää vielä niin kuumasti, että varjossa olisin istunut.

Meillä oli sähköt poikki kolmisen tuntia. Televisio pimeni juuri silloin, kun miesten keihäsfinaali alkoi. Ja kun talosta ei löytynyt radioon pattereita, soitin ystävälle ja kysyin väliaikatilannetta. Ja äidille tuli soitettua kun halusin tietää lopputuloksen. Saivat suomalaiset kuulemma kaksi mitalia näistä EM-kisoista.

Tänään tein tällaisen kortin onkijapojasta. Maskasin taustalle Magnolian maisemaa ja koristeeksi tekaisin verkon kaloineen. Onhan se pienistäkin pojista elämä ihanaa. Varsinkin kun saa istua huoletonna mato-ongella kesäisenä päivänä.

 
 Korttisirkus haastaa kortteilemaan tauon jälkeen. Haasteessa #14 aihe on vapaa, joten osallistun tällä kortillani haasteeseen.

-Sari- 
 
 

keskiviikko 13. elokuuta 2014

Näpertelypäivä

Papermanialla on tarjolla ihania sinisiä paperikkoja ja pin wheels -koristeita. Koska en niin hirveesti sinistä askarteluissani käytä, nuo ihanuudet ovat saaneet jäädä kauppaan. Koristeet, nuo sinisävyiset, ovat kuitenkin niin kauniita, että niiden innoittamana valmistin tänään sinivalkoisesta paperista rosetteja. Tulipa samalla kokeiltua muitakin kuviopapereita ja rosetteja valmistui päivän mittaan pikku hiljaa pienoinen läjä.
Kortteja tänään ei valmistunut, mutta kaikenlaista pikkuista tuli näperreltyä.

Hyvä lomapäivä Ü
Huomenna taas työt kutsuvat.
 
Mukavaa loppuviikkoa toivotellen
 
-Sari-

maanantai 11. elokuuta 2014

Paluu arkeen

Eivät lentele enää pääskyset taivaalla.
Aamulla en herää peiponpesän poikasten sirkutukseen.
 
Yritän kaikin voimin päästä ylös unien syvästä kaivosta.
 
Kotiavain, kulkulätkä, matkakortti.
Pikaiset aamurutiinit ja riennän bussipysäkille.
 
Neljän viikon ihana loma on mennyttä elämää.
Muistoja monen moisia on jäänyt aarrearkkuun kätkettäväksi.
Kyllä sitä olisi jatkanut, huoletonta elämää ja rentoa meininkiä.

Sitä viettäköön nyt meidänkin puolesta tämä Saku Sammakko,
joka on tullut jälleen vilvoittelemaan meidän takapihalle.
Virvoittavien vetten tykö hän on tullut lepäämään
- meidän suihkualtaaseemme
 
Hyvää työviikkoa kaikille kanssakärsijöille!
 
-Sari-

sunnuntai 10. elokuuta 2014

Ystävyys ja viini - Ai Girlfriends 2014

Askarteluinto lisääntyy sitä mukaan mitä lähemmäksi töihin paluu lähestyy. No jos miule jäis keskiviikkona aikaa vähän askarrellakin mieskullan hoivaamisen ohella Ü
 
Tänään projektina oli kahden leimatun kuvan värittäminen ja kortin valmiiksi tekeminen. Eräänä päivänä satuin huomaamaan pinossa  Art Impressions´in Girlfriends 2014 kokoelman leimakuvan Wine tasters, jonka olin joskus keväällä leimannut ja aloittanut sitä jo värittämäänkin ystävän luona. Kotona ei näemmä ollut väritys edennyt sen jälkeen sitten pätkääkään  ^..^
Jollain lailla sain mahdutettua korttipohjaan kuvan ja tekstin (Stempelkellerin tuotantoa setti 2020). Lisäksi sain käytettyä taustalle erittäin haasteellisen jämäkuviopaperin.
 
Naapuri tuli ystävällisesti ilmoittamaan, että automme takarengas on tyhjä. Voihan rähmä! Miun pitää sitten käydä yksiksein tiskikoneen virkaa hoitamaan, kun mieskullalle tuli vähän muuta puuhaa......
 
-Sari-

lauantai 9. elokuuta 2014

IndigoBlu:n ja Inkadinkadoo:n leimoilla yksinkertaista

Löysin Sinellistä vielä yhden sinipohjaisen kuviopaperin ja tein kolme yksinkertaista korttia.
 
Jokaisessa olen käyttänyt samaa IndigoBlu´n kasvisilhuettileimaa, erilaisia Stempelkeller´in tekstileimoja sekä Inkadinkado´n  leimoista hyönteisiä Gem Stone Insects -setistä ja pääskysiä Southern Belle -setistä.

 

 Tästä kolmannesta tulikin sitten erittäin yksinkertainen Ü
 

 
Tänään yritän sinnitellä valvomista hämärään saakka.
Polttelen tuikkuja takapihalla ja odotan nousevaa kuuta.
 
Viimeistä lomapäivää viettäen
 
-Sari-

perjantai 8. elokuuta 2014

Kimppa-askartelun satoa

Viime vuoden keväänä Sinellin blogissa oli onnittelukortteja, jotka oli tehty ääriviivatarroja käyttäen. Olen reilun vuoden aikana ostanut tarra-arkin silloin toisen tällöin ja kesäkuussa leikkelin tykötarpeiksi korttien valmistamiseen joitakin kukkasia. Hopeisia kiinnitin sinisiin papereihin ja kultaisia vaaleanpunaisiin papereihin ja leikkasin muotoonsa. Nyt oli aika koota näistä kukkasista kortteja. Sinisistä valmistui ensimmäiset kortit.
 
 
Sirpa sai eilen valmiiksi kaksi korttia vintagekuvista.
 
 Tämä tyttö on korjannut omenasatoa talteen.
 
Ja tämä tyttö kantaa päässään suurta kesähattua.
 
Nämä yhteiset askartelutuokiot ovat niin voimaa antavia ja tällä kertaa saatiin jopa näin paljon valmista aikaiseksi Ü Huomasin päivän kuluessa, että pitäisi askarrella  useammin. Kaipaamani tarvikkeet löytyivät vasta pitkän haeskelun jälkeen, kun olin jo unohtanut minne ne olin edellisen kerran käsistäni laskenut.
 
Viikonloppu edessä, loma vähissä.
Jokaisesta kesäpäivästä nauttien
 
-Sari-

torstai 7. elokuuta 2014

P*skarteluhaaste #241 - Matkailu

Tänään ollaan askarreltu ystäväni Sirpan kanssa meillä sopuisasti keittiön pöydän äärellä koko päivä ja vielä jatketaan Ü Nyt täällä jytisee ja räiskää ukkonen jossain vähän kauempana. Kulki jo rintama tästä ylitse ja vettä satoi jonkin aikaa kastellen toivon mukaan kasveja edes jonkin verran.
 
Kokeilin nyt ensimmäistä kertaa askartelulehden mukana tulleista IndigoBlu:n leimoista kasvisilhuettia, ja siitä lähti ajatus korttiin, jolla voinkin osallistua tämän kertaiseen P*skarteluhaasteeseen, jonka aiheena on MATKAILU.


Miusta tuo leimakuva on ihana ja tosi hyvin toimi leimatessa.
Ei tule jäämään yhteen kertaan kokeilu Ü

Lisää tämän päivän tuotoksista sitten myöhemmin.

-Sari-

keskiviikko 6. elokuuta 2014

Jospa inspiroituisin näiden ostosten myötä

Kaipasin kesään perhosen siipien havinaa ja tilasin Villakeijusta ennakkotilauksena muutaman perhosstanssin ja vähän muutakin. Tänään noudin paketin postista ja tällaisia ihanuuksia sieltä korttikuvien lisäksi tupsahti Ü
 
Toivottavasti näiden myötä taas kortteilu alkaisi taas sujumaan.

 
Tämä viimeinen lomaviikko on ollut yhtä verkkaista puuhastelua kuin kolme aiempaa. Maanantaina pidin pyykkipäivän ja eiliseksi kutsuin tyttäreni kylään. Kuopukseni aloitti tänään sosiaali- ja terveysalan perustutkintoon valmistavan koulutuksen. Kuuden työvuoden jälkeen sanoi kauan kaipaamansa hyvästit luutulle ja rätille alaa vaihtaakseen.


Kaivelin esiin lehtileikkeet, joiden joukosta löytyi tämä hänen ihka ensimmäisenä koulupäivänä antamansa haastattelu paikallislehteen 15.8.1996. Hellettä oli näemmä ollut tuolloinkin Ü
 
Onnea ja menestystä tällekin koulutielle, rakas lapseni!
 
-Sari-

lauantai 2. elokuuta 2014

Meidän Helsinki-päivämme

Viimeisenä lomapäivänään mieskulta halusi käydä Helsingissä ilman sen suurempaa suunnitelmaa. Ei kovin kummoista tehty. Käytiin syömässä Mezessä.  Ruoka oli hyvää ja annokset niin suuria, ettei jaetun mezelautasen ja pääruoan jälkeen jaksettu lähteä kävelemään. Siispä suunnattiin lähimmälle raitiovaunupysäkille ja käytiin  ajelulla - mutka Kaivopuiston seutuvilla. Jalkamiehiksi ei jääty, vaan palattiin välittömästi takaisin. 
Kiva ulkoterassi ja mahtava annos oli valitsemani Kuzufirin - ei jäänyt sijaa jälkiruoalle


Sen verran matkailijana olin liikenteessä, että kivimiehet tuli taltioitua
Kotimatkalle kurvattiin Kallio Block Partyn kautta. Eli käveltiin Helsinginkatua tuonne ja takaisin ja sitten oltiinkin valmiit palaamaan kodin rauhaan Ü
 
Nyt otan kirjani ja istahdan joksikin aikaa takapihalle lukemaan.
 
-Sari-