Tämä kookosmulta oli ihan uusi tuttavuus.
Ihmettelin, kuinka suuri paketti puutarhalta tuleekaan,
kun se sisältää kaiken muun lisäksi kuusi litraa multaa.
Litra kookosmultaa oli paketoituna tällainen ohut levy. Kolme ja puoli desiä vettä lisäämällä tulee tällaista kuohkeaa taimimultaa, josta pitäisi riittää kasvuravinteita kahdesta kolmeen viikkoon. Kuusi litraa kookosmultaa ei siis vastannut läheskään kaupan kuuden litran kylvömultasäkkiä.
Kuukalenterin mukaan nyt voi taas istutella kasveja, jotka kasvavat ylöspäin. Tänään laitan vihdoin auringonkukan siemenet itämään. Yöt ovat olleet toukuussa niin pitkään kylmiä, että en ole niitä aiemmin laittanut. Taimia on muutenkin jo sisätiloissa pyöriteltävänä. Keittiö on jo melkoinen viherhuone kesäkukkien ja yrttien taimien vallatessa yhä enemmän tilaa pöydältä Ü
Eilen istuttelin ensimmäset kesäkukat piharuukkuihin. Pakentinhakumatkalla löytyi kaupan edustan taimimyymälästä komeat paikallisesti tuotetut keijunmekot, jotka laitoin tähtisilmien kaveriksi kasvamaan.
Keskiviikkona tulevat neljä vapaapäivää tuntuivat pitkältä ajalta, mutta nyt kun on jo sunnuntai-iltapäivä, niin ihmettelen mihin se aika taas katosi. Ihan vaan tässä kotosalla olen puuhastellut, lähinnä pihahommia. Eilen piipahdettiin Peacockissa katsomassa Uuden Iloisen Teatterin Sata lasissa -revyy (suosittelen) ja kerran maltoin lähteä mukaan kauppareissulle.
Ihana istuskella takapihalla auringon lämmittäessä, tuulen tuodessa puiston laidalla kukkivan tuomen tuoksuja tänne päin. Koirakaverikin nauttii kun saa olla ulkona.
Me täällä odotellaan, että mieskulta tulee laittamaan grilliruokaa.
- kuhan formulakuskit starttaavat ensin matkaan.
-Sari-