perjantai 31. elokuuta 2018

Värinokkosesta kasvoi iso kirjopeippi

Nyt irrotetaan otetta kesästä, nurkan 
takana hönkii jo syksyn kuulaus. 

Elokuun viimeisenä päivänä on kiva kurkkailla,
mitä kasvun ihmeitä kesän aikana on tapahtunutkaan. 

Toukokuun lopulla istutin ensimmäisen ruukkuistutuksen.
Verililja, värinokkosia, apila, neilikka. 
Isokirjopeipistä tuli kesä aikan oikeesti iso.
Se peittää alleen muut kukat lähes kokonaan.
Minttu kasvoi tuuheaksi ruukussa.

Samettikukatkin onnistuivat sittenkin. 
Pieniä itse kasvatettuja rimpuloita taimia, joista en
uskonut kehkeytyvän näin runsaskukkaisia seinäruusuja.
Eniten hämmästytti tomaattien räjähdysmäinen kasvu. 
Basilikan takaa näkyy pari ruipeloista tomaattia.
Jotka ovat peittäneet keittiönurkan kokonaan. 
Kukkivat edelleen ja kasvattavat pikkuruisia raakileita.
Kesäkukista mieskullan Linus-pelargonioiden
kukinta on nyt parhaimmillaan. Kasvavat sammalessa.
Myös japaninkello kukkii amppelissa vielä runsaasti.
 Haikeat hyvästit kaikkien aikojen kesälle. 
Jäät historiaan erityisen kuivana ja lämpöisenä.
Yli kuusikymmentä hellepäivää, sadepäiviä ryytimaalla alle kymmenen. Uintivedet olivat lämpimiä jo kesäkuussa, hedelmäpuiden oksat notkuivat runsaasta sadosta. 

Syksy saa tulla ja tuulet puhaltaa.

-Sari-

torstai 30. elokuuta 2018

Maissilounas

Maissi tuoreista kotimaisista tähkistä itse 
valmistettuna on vaan niiiin hyvää.
Suolalla maustettuun veteen vain kiehumaan. 
Kypsyy sillä aikaa, kun käyttää koirakaverin lenkillä.
Hyvää ja kevyttä etäpäivän lounaaksi.

No, pikkasen sipaisin voita kuumalle maissille Ü

-Sari-

keskiviikko 29. elokuuta 2018

Pieni Leo

Jännitettiin mieskullan kanssa, aukeavatko Little Leon varsissa kasvavat nuput ollenkaan. Vihdoin tällä viikolla ne aukesivat ja pienet kukkaset ovat niin söpöjä.

Mukavan aurinkoista taas.

Näistä ihanista hetkistä täytyy 
nauttia niin kauan kuin mahdollista. 

Jos illalla jaksaisi valvoa ja tunnelmoida lyhtyjen ja kynttilöiden valossa takapihalla, villasukat jalassa tietty. Huomenna on etäpäivä, joten aamulla voin nukkua pidempään. Sen kun hivuttautuu suoraan sängystä tuohon työpisteelle Ü

-Sari-

tiistai 28. elokuuta 2018

Jäähyväiset kolmesti

Tänään nautimme kolmen työkaverin läksiäiskahvit.
Sunnuntain askartelin heille näitä kortteja. 

Opiskelemaan palaavalle ja muille uusiin haasteisiin. 

Kolmennelle auringonkukkatyttönen.

Kiitos teille kaikille!

Toiset lähtee ja toiset palaa takaisin.
Syyskuussa joukkomme vahvistuu perhevapailla olevista. 
Näin tasapaino pysyy jollain lailla työrintamallamme. 

-Sari-

maanantai 27. elokuuta 2018

Nuo ihanat hamam-pyyhkeet

Tänä kesänä pyyhkeet ovat kuivuneet hyvin auringossa jokapäiväisen saunomisen välissä, jolloin ei ole ollut väliä käyttääkö paksuja froteepyyhkeitä vai ohuempia turkkilaisia.
Pari vuotta käytössäni on ollut linan hamam-pyyhkeitä.
Yksi ohut ja toinen paksumpi. Ja miehellä nuo harmaat.
On ihana kietoutua isoon pyyhkeeseen saunan 
jälkeen ja mennä ulos vilvoittelemaan. 

Vielä lupailee jopa 20 asteeseen lämpiäviä 
poutapäiviä syyskuulle saakka. 

Pyykit ja pyyhkeet voi kuivattaa huoletta ulkona 
kevyessä tuulessa raikkaan tuoksuviksi. 

Mukavaa tätä viikkoa!

-Sari-

sunnuntai 26. elokuuta 2018

Espoo-päivän makuja Tapiolassa

Mieskulta yllätti kysymällä, mentäiskö Tapiolaan Street foodille. Ai että myllättyyn Tapiolan keskustaan syömään katuruokaa? Mihin sinne moinen tapahtuma tällä hetkellä mukamas mahtuu? 
Kun kerran tuolleen yllättää heti lauantaiaamuna, niin tottahan innostuin ja tilaisuuteen oitis tartuin. Koirakaveri pikalenkille ja sitten päästiin matkaan. 

Auto parkkiin tuttuun parkkihalliin lähelle keilahallia ja sitten ihmettelemään mihin päin tulisi suunnistaa. No, Tuulikinsilta löytyi tietenkin pisimmän kautta. Aamupala oli nauttimatta ja nälkäkin jo alkoi olemaan. Valitsimme tämän viimeisen ruokarekan ja NYC cheese -hampurilaista odoteltiin reilu vartti. 
Odotellessa tuli myös jano. Varsinkin kun näin tuon korennon etiketissä. Tätä pulloa en hevin luovuta kierrätykseen Ü
Viikonloppuna aamupalaan kuuluu jotain makeaa.

Ja sitten tulikin jo lounasaika. Maisteltiin
kahteen pekkaan yksi annos Fish and chipsejä.
Taas uusi tapahtumakokemus meidän parisuhteessa.

-Sari-

lauantai 25. elokuuta 2018

Kortteja nuorille miehille

Pojille ja miehille on aina niin hankalaa keksiä kortteja. Joitakin ideoita olen viime aikoina työstänyt ja vähän liukuhihnalla alkuvalmistellut kortteja. 
Olen leikellyt työpäivän jälkeen illat kuvioita, teipannut noita shakkiruutuisia kuviopapereita mustalle kartongille ja suunnitellut työmatkoilla sommitteluja. Ja liimaillut pikkasen kahvitauoilla Ü

Tämä näpräily on vienyt viime päivinä niin mennessään, etten ole meinannut malttaa illalla valoja makuuhuoneesta sammuttaa, kun mieskulta nukkumaan jo asettuisi. Silloin se on taottava kun rauta on kuuma vai miten se meni. 
Olen teippaillut kuviopapereita valmiiksi korttipohjiin. 
Papereille kokeilen eri värejä ja kuvioita.
Joskus ei meinaa natsata millään. 
Sitten ne palaset loksahtaa jotenkin paikoilleen.
Joskus palasia pitää liimailla korttiin paljon
- enemmän kuin alunperin ajattelikaan. 

Rataksiin ja muihin pikku juttuihin saan
käytettyä paljon silppupaperia. 
Poikakortteihin tulee yhdistettyä myös musiikkiaiheita. 

Ja musiikkiaiheella syntyi myös unisex - vintagella. 
Pitää vaan toivoa, ettei tämä flow ihan heti sammahda. Lupasin tehdä kolmelle pian meidät jättävälle työkaverille jäähyväiskortit. Kuvat on jo valittu ja suunnitelmat pyörivät ajatuksissa kaiken aikaa. Eiköhän ne siitä, rutiinilla synny.

Mukavaa viikonloppua!

-Sari-

perjantai 24. elokuuta 2018

Stevian makeutta

Koskaan en ollut ajatellut, että kasvattaisin steviaa. 
Lahden puutarhamessuilta ostin taimen
ja näytti siltä, ettei se juurikaan kasvua jatka. 
Mutta niin vaan siitä on kasvanut tuollainen toispuoleinen puska ja siitä on kiva antaa maistiasia vieraille. Makeaa kuulema on Ü

Tällekin pitää löytää tilaa sisätiloista, kun ilmat viilenee.

-Sari-

torstai 23. elokuuta 2018

Yksi pieni punainen tomaatti

Tulisi paljon pieniä tomaatteja, jos sää jatkuisi vielä viikkoja lämpimänä. Kukkia on paljon ja varret kasvavat jopa maata pitkin. 

Pikkuisia raakileita kasvaa koko ajan lisää. 
Kävin eilen illalla kurkkaamassa oksien taakse 
ja sieltä löytyi ensimmäinen kypsä tomaatti. 
Ja sen vierestä melkein kypsä kaveri.
Kun toisilla alkaa tomaattisatoa olla jo enemmän kuin ennättää käyttää, niin täällä vasta iloitaan ensimmäisestä Ü

Namskis!

-Sari-

keskiviikko 22. elokuuta 2018

Zillailemassa Kielotiellä

Kun etsii ruokapaikkaa alueelta, jossa ei aiemmin ole tullut käytyä, varmin tapa on valita paikallisten suosima ravintola. 
Näin me bongattiin Tikkurilasta Zilla.
Ja tuo paikka kyllä täytti odotukset ja vei sydämen.
Harvoin tulee ruoka-annoksia kuvattua, kun ei viiti kaivaa kameraa laukusta. Mutta tällä kertaa on ihan pakko jakaa nämä annokset teidän kanssa.
Uuniperunaa teriyakikanalla

Fish and Zill
Jälkiruoka churros tarjoiltiin tällä kertaa tällaisena (just kun olin mieskullalle selittänyt, että ne on pitkulaisia ja paistettu niinkuin munkit, niin nämä tuotiin pöytään Ü), nutellan, jäätelön ja kermavaahdon kera. 
Aidossa napolilaisessa pitsauunissa 
paistuu paksupohjaisia pitsoja.
Hieno ravintola, mukava zillailupaikka terasseineen.

-Sari-

tiistai 21. elokuuta 2018

Ajania Pacifica - Tyynenmeren Marguerite

Etsiskelin Bauhausin taimimyymälästä kasveja syysistutuksiin. Mieskulta tyrmäsi hopealangat rumina ja kaunislehtisiä syklaameja oli vain yksi. Tarvitsimme laatikkoon kaksi kukkaa. Lopulta valitsimme tällaisen keltakukkaisen, joka lienee krysanteemi.
Ajania Pacifica - Gold und Silber
Asteraceae, alkuperä Japani


Pallokrysanteemeja on jo paljon tarjolla marketteja myöten. 
Myymälöissä syklaameja, astereita ja hopealankoja myös.

Joko olet vaihtanut kesäkukat syysistutuksiin?

-Sari-