Kun pyykkirumba veteli viimeisiä tahteja ja sain aseteltua pestyt muoviruukut kuivumaan, painoin pyykkituvan oven kiinni ja hurautettiin mieskullan kanssa Marketanpuistoon. Mieskulta jatkoi matkaa ruokakauppaan ja itse suuntasin laulurastaan laulun saattelemana kahvilan (suljetun,j äi jäätelö nauttimatta) ohi alas Kukkaistietä.
Aiemmin päivällä alkoi tuntumaan siltä, että tänään olisi hyvä hetki nauttia kukkaloistosta ja kulkea yksin kamera kaulassa puiston käytäviä. Istahtaa kaikessa rauhassa johonkin nauttimaan mansikoita ja herneitä ja lukemaan lehteä. Tänään ei kuitenkaan ollut aikaa viipyä pitkään, mutta kyllä noin tunnin tuokiokin luonnon vihreydestä nauttien teki hyvää.
Pionit näyttivät jo nuukahtaneilta, mutta muutamia kauniita kukkia sieltä vielä löytyi. Tuoksu oli edelleen huumaava.
Myös neidonruusu Lumo kukki kauniisti.
Ja palavarakkaus.
Ja kurjenpolvet.
Keijunkukka Hansin kukat ovat niin kauniita.
Lehdet ovat vaalean vihreät.
Toisin kuin purppurakeijunkukalla.
Keijunkukissa on ihania tummanvärisiä säväyttäviä lehtiä. Pitää muistaa nämä sitten kun syysistutuksia suunnittelee! Vähän samanlaista dramatiikkaa kuin tämän Goottipuutarhan istutukissa.
Tällä kertaa kiertelin kauemmin Ideapihojen puolella.
Hetkeksi istahdin tähän penkille.
Katsellen näitä pihamaisemia.
Kunnes astuin tästä portista seuraavaan pihaan.
Jossa oli pieni lammikkoaihe laiturineen.
Olisiko kyseessä lammenrantamökin pihapiiri?
Samaan pihapiiriin taitaa kuulua katos, jonka katolla kasvaa kivikkokasveja. Nyt ne kukkivat jo kauniisti. Sain aivan katon reunalta kuvan lähempää kasveista.
Tämän kuvan otin toukokuussa.
Tässä kuusessa oli hauskanvärinen vuosikasvu.
Puun nimikylttiä en löytänyt kasvillisuuden seastaa.
Ja toisessa käpyjä.
Tämänkään nimeä en tiedä.
Sitten olikin jo aika lähteä kohti parkkipaikkaa.
Ohi köysiaidan ja lavapuutarhan.
Ja viimeiset kukkaterapiat polkujen varsilta.
![]() |
Enkeliperhoangervo |
![]() |
Jättipoimulehti |
![]() |
? |
![]() |
Purppuraheisiangervo |
![]() |
Tähkätädyke |
Onneksi alue on niin suuri ja muuntuva, että aina on uutta nähtävää. Toivottavasti heinäkuussa ennätän käymään seuraavan kerran. Viimeistään elokuussa. Ja ainakin sitten syksyn Puutarhapäiivillä 7.9.2019 Ü
Kyllä tämä antoi kosolti energiaa ensi viikon haasteisiin.
Jaksaa odottaa ensimmäistä, kolmen päivän lomajaksoa!
Suloista sunnuntain jatkoa!
-Sari-