Museovierailut eivät enää jää pelkästään tutustumiskierrokseen, vaan sytyttävät kipinän etsiä lisää tietoa ihmisistä, paikoista ja tässä tapauksessa myös säätiöstä ja yrityshistoriasta Ü
Vierailimme maanantaina Katajanokalla Kauppiaankatu 11 sijaitsevassa Päivikki ja Sakari Sohlbergin kotimuseossa, joka sijaitsee jugendtalon ylimmässä kerroksessa vähän matkan päässä Katajanokan vankilasta.
Museona Sohlbergien koti on toiminut pian 20 vuotta. Museo on yhdistetty kahdesta huoneistosta, joissa on yhteensä 11 huonetta ja keittiö, pinta-alaa yli 300 neliötä. Toisessa huoneistossa asuivat Sohlbergit ja toisen huoneiston vapauduttua sinne muutettiin Sakarin äidin Valma Sohlberg (os. Lietzén) asunnon irtaimisto talon kolmannesta kerroksesta.
Päivikki Tulenheimo-Sohlberg (korkeimman oikeuden esittelijäneuvos) ja Sakari Sohlberg (oikeusneuvos, työskenteli mm. hovioikeudessa ja korkeimmassa oikeudessa) olivat lakimiespariskunta, jolla ei ollut lapsia. Kotimuseon turvin he halusivat säilyttää kotinsa perityn irtaimiston yhtenäisenä kokonaisuutena, joka säilyy tuleville sukupolville autenttisena kuvana aikansa porvariskodista.
Sohlbergien kotoa löytyy paljon molempien suvusta perittyjä huonekaluja, julkisten tilojen remonteista pelastettuja esineitä kuten seinälamppuja, matkamuistoja ja esinekokoelmia vitriinikaapeissa ja taidetta ja käyttöesineitä vuosikymmenien varrelta. Tuulikki oli innokas autoharrastelija (kuulema hurjasteli Helsingin kaduilla), mikä näkyi kodissa eri tavoin. Hän toimi Automobiiliklubin ja Autoliiton hallituksissa. Yhdestä vitriinistä huomasin kenties tähän liittyvien merkkien joukosta myös Savonlinnan osaston merkin. Pitää joskus selvittää tarkemmin, mikä merkki on kyseessä.
Huoneistossa on kaksi varsinaista näyttelytilaa, joista toiseen on koottu pariskunnan elämää lapsuuden asuista ja leluista aina kunniamerkkeihin ja linnan juhlissa käytettyihin pukuihin. Toisessa on esillä taidokkaan Valma-äidin käsitöitä, joita myös löytyy asunnosta käyttöesineinä pöytäliinoista ikkunaverhoihin. Valma oli myös taitava posliinimaalari ja esillä on myös hänen maalaamiaan kauniita maljakoita ja astioita.
Kaakeliuuneja ihannoivana on mainittava myös kauniit uunit, joiden luukut on valmistettu suvun omassa tehtaassa. Valokuvaaminen ei ollut suotavaa, joten suosittelen käymään paikan päällä tutustumassa Sohlbergien kotien huonekaluihin, taiteeseen ja esinekokoelmiin tai katsomaan säätiön kotisivuilla olevia kuvia.
Yhteiskunnallisina vaikuttajina Sohlbergit perustivat säätiön vuonna 1988. Säätiö rahoittaa vuosittain apurahoilla merkittävästi kliinistä tutkimustyötä ja erilaisia sosiaalisia hankkeita tukien lasten ja vanhusten hyvinvointia. Viime vuonna apurahaa jaettiin yli 2,4 miljoonaa euroa. Enemmänkin jaettaisiin, jos hakijoita olisi.
Kauppiaankadun vastakkaisia taloja katsellessa huomasin yhden rakennuksen katolla uuden näköiset kattopellit. Tiedän, että Suomessa on vaikea löytää asiansa osaavia vaativien kattopeltien asentajia, jos nykyisin enää lainkaan. Siksi oli mielenkiintoista Oy G. W. Sohlberg Ab yhtiön historiasta lukea, että alun perin läkkiseppä Gabriel Wilhelm Sohlbergin Ullanlinnaan vuonna 1876 perustama peltiseppäverstas teki kesäisin peltikattoja ja talvisin valmisti pönttöuunien kuoria ja maitotonkkia. Pienestä verstaasta liiketoiminta on vuosikymmenien saatossa monipuolistunut, muuttunut ja laajentunut. Kokenut lasku- ja nousukausia nostaen suvun Suomen vauraimpien joukkoon.
Aiemmin olen tutustunut kotimuseoihin Tuusulanjärven kierroksella ja etenkin Sibeliusten Ainola on lähellä sydäntä. Sohlbergien historiaan tutustuessa sain selville, että Valma Sohlbergin perhe osti Tuusulanjärven rannalta 1920-luvulla kesänviettopaikakseen Marginon tilan, jossa vietettiin kesiä 1960-luvulle saakka (http://www.virtuaalituusula.fi/)
Tässäpä taas pieni kooste museovierailustani ja
koottuja paloja suomalaisesta historiasta muistoihini.
-Sari-