Heräsin viime yönä aivan järkyttävän kovaan ukkosen räsähdykseen, jota seurasi rankka sadekuuro. Ihan kuin olisi salama iskenyt jossain lähellä puunrungon halki. Huomasin kuminan aikaan vain yhden ison salaman välähdyksen, tosin silloinkin oli silmät kiinni. Onneksi ukkonen ei kestänyt kauaa. Mutta oli sen verran kovaääninen, että hieman pelkäsin sen voimakkuutta ja toivoin ettei mitään vahinkoa aiheuttaisi.
Ukkosia on alkanut kehittymään vasta iltapäivällä ilman lämmettyä, mutta nyt ukkosta voi odottaa mihin aikaan vuorokaudesta tahansa. Eilen alkoi ukkostamaan heti aamusta. Onneksi alkoi vasta sen jälkeen, kun mieskulta oli käynyt koirakaverin kanssa lehdenhakureissulla. Ediä ei olisi saanut ulos sitten millään ukkosen aikaan.
Täällä on pelätty ukkosta nyt elokuussa melkein joka päivä ja vietetty enemmän tai vähemmän aikaa sängyn alla. Yhtenä päivänä Edi halusi vessaan suojaan (missä uudenvuoden aattona ollaan paossa raketteja) ja jäi sinne tyytyväisenä nukkumaan senkin jälkeen, kun ukkonen oli jo mennyt menojaan.
Minua ei nämä sateiset päivät haittaa, hyvä vain kun kuivan kesän jälkeen saadaan vihdon vettä luontoa kastelemaan. Mutta Edin puolesta toivon, että noita ukkosia olisi harvemmin tai ei lainkaan. Mutta näillä lämpimillä elokuun päivillä on tuo kääntöpuolensa.
Pidän tulevalla viikolla viimeiset kesälomapäivät ja hyvin kosteaa on tulossa ensi viikostakin. Puutarhassa olisi paljon pientä puuhaa, mutta jos sataa niin olenpa sitten sisällä ja etsin jonkun mukaansa tempaavan kirjan luettavaksi. Olisi myös kiva käydä Ateneumissa, mutta tuskin viitsin mennä jonottamaan sisäänpääsyä sateeseen. Tosin niin voisi ajatella moni muukin.... Elokuvissakin olisi monta katsottavaa elokuvaa ensi viikolla. Enköhän jotain tekemistä lomaviikolle keksi 😊
Puistolenkeillä olen käynyt ihastelemassa kypsyviä koristeomenoita ja oransseja pihjalanmarjoja. Askeleet vievät myös tammen luo terhoja katselemaan. Sieniä sateet eivät vielä ole kovin montaa nostaneet maan päälle näkyviin.
Yhtenä aamuna takapihalla oli monta pientä multakekoa, kun madot olivat kaivautuneet maan pinnalle sateen jälkeen. Omalta osaltaan pitävät maan ilmavana. Kurkistin ruohikossa olevan korin alle ja siellä makoili oikein pullea mato.
Etsimääni pantterietanaa en tällä kertaa nähnyt. Aiemmin korin alla makoili oikein pullukka yksilö, mutta ehkä se ei pitänyt tunkeilustani ja siirtyi rauhallisempaan paikkaan.
Jestas kun täällä alkoi tuulemaan kovasti. Tällekin päivälle oli luvassa sadetta melkein koko päiväksi, mutta ennuste on nyt muuttunut huomattavasti paremmaksi ja tällä hetkellä paistaa aurinko. Sadekuurot toki voivat kehittyä hetkessä, joten kaikki on mahdollista.
Taidan seurata loppuun nyt menossa olevan askareluliven ja sitten katson ensimmäisen koosteen Puutarhakauden parhaista paloista, joista eilen katsoin jälkimmäisen jakson.
Mukavaa elokuista sunnuntaita!
-Sari-