Lokakuu on hyvä päättää juhlahumuun
ja askartelumaratooniin 😍
Meidän askarteluryhmä kokoontui lähes kokonaisuudessaan piiiiitkästä aikaa saman pöydän ääreen askartelemaan kortteja. Mirka kutsui meidät luokseen uuteen kotiinsa, kiitos kun saatiin tulla luoksesi 💗 Ja toivottavasti saadaan tulla toistekin :)
Minähän harvoin osaan keskittyä näissä tapahtumissa kortteja tekemään ja saan valmista aikaiseksi (vaikka askartelutavaraa otan mukaan ison kassillisen). Tämän päivän tavoitteena oli värittää leimaväreillä neljä korttipohjaa, joissa oli jo valmiina embossaamiani lumihiutaleita. Ja ne sain tehtyä Ü Eli aikas vähillä tarvikkeilla olisin tänään selvinnyt, vain neljä kartonginpalaa, leimamusteita ja musteenlevitin huopineen ja akvarellipaperia.
Suurin osa ajastani taisi mennä stanssauskoneella, kun kavereilta sain lainata tähtikranssistansseja ja Lissulla oli mukana monta setiä ihania Agiartin kukkastansseja.
Mervi taas on taitava gelliplaten käyttäjä. Hänellä oli mukana ihan älyttömän kauniita itse tehtyjä kuviopapereita.
Muutamia vuosia sitten itsekin kävin kurssilla testaamassa gelliplaten käyttöä, mutta en silloin innostunut akryylimaaleilla sotkemisesta. Mervin paperit nähtyäni innostuin tekniikasta taas kovasti ja ehkä joskus minullakin on oma gelliplate 😉
Keksittiinkin monta eri tekniikka-aihetta tuleviin tapaamisiin. Gelliplate, kukkien tekoa, mömmöjen ja värien käyttö, leimaaminen ja leimailutyökalun käyttö, kohopasta ja sabluunat. Voi miten paljon mahdollisuuksia paperiaskartelussa onkaan!
Meidän ryhmä on alusta asti tavannut ahkerasti. Melkein joka kuukausi olemme kokoontuneet yhdessä askartelemaan, kesätaukoa lukuun ottamatta.
Kevät 2020 vaikutti myös tapaamisiimme, kovin montaa kertaa ryhmä ei ole kokoontunut koronan aikana. Itselle tämä oli ensimmäinen kerta tauon jälkeen, kun olin mukana.
Lokakuun alussa ryhmä täytti kuusi vuotta. Joka vuosi juhlistamme vuosipäivää kohottamalla malja kuplajuomalla.
Askartelulle, ystävyydelle ja yhdessä olemiselle.
Joka tapaamista juhlistetaan täytekakulla tai muulla herkulla.
Tänään nautimme Outin tekemää kinuski-puolukkakakkua.
Kakkua koristi iso krysanteemi, kuin aurinko syksyn harmauteen.
Vaikka minä en mitään aikaan saa, niin toiset ovat sitäkin
ahkerampia ja päivän aikana valmistui toistakymmentä korttia.
Oli taas niin mahtava päivä, kiitos teille kaikille!
Sain myös teevinkin tämän kauniin rasian myötä.
Askarteleminen jatkui vielä kotona koko illan.
Ihanaa alkavaa marraskuuta Sinulle!
-Sari-