sunnuntai 5. maaliskuuta 2023

Brunssit kartanolla

 Eilen vietimme kuopuksen esikoisen kastejuhlaa Bodomon kartanolla. Juhlan tunnelmiin palaan myöhemmin, 
kun kuvatallenteet karttuvat.
Kävimme ennakkoon tutustumassa kartanoon pari viikkoa aiemmin brunssia nauttien. Kartanon oma brunssi oli todella hyvä ja runsas, eilen tarjoittu englantilainen brunssi (kuivine) perinteisine englantilaisine kurkkukolmioleipineen ei ollut niin makunystyröitä hellivä saati juhlaan sopivaa, mutta sellainen nyt sattui tänä viikonloppuna olemaan tarjolla. 

Muutoin paikka on ihana ja sopivasti vanhaa tunnelmaa juhlaan ja edes savulohitäytteinen kolmioleipä oli maistuvaa. Nyt muistelen mielessäni aiempaa brunssia ja tunnelmia.
Väritys on kauniin hillittyä vaaleaa.

Tässä Esteri-salissa juhlimme eilen.
Kakluunin edessä oli pieni pöytä ja kastemalja.
Mikä lie ollut tämä punainen talo aikoinaan. Kuvasta vasemmalle sijoittuu Vanha Talli, jossa voi järjestää kesällä juhlia. 
Kupariastioita tuvan uunin päällä.
Tuvan iso uuni.
Hellannurkalta astiakaapille.
Kartanon brunssi katettuna.
Bodomin kartanon rantasauna puiden takana.
Tuona helmikuisena viikonloppuna satoi lunta
ja maisemat olivat puhtaan valkoiset.
Vielä ei tuonne pääse golfaamaan.

Koivukujaa pitkin kohti kotia :)

- Sari-