sunnuntai 18. joulukuuta 2016

Neljäs adventti

Ihanaa adventtia!

Viikonloppuhoidokin kanssa käytiin kuuden jälkeen aamulenkillä ja voi kuinka kaunista oli! Puut verhoutuneena lumeen ja maa puhtaan valkoinen. 

Jäin ihastelemaan talvista maisemaa olohuoneen ikkunasta. Koira livahti mieskullan viereen takaisin nukkumaan (ei kyllä eilen aamulla kun olisin halunnut vielä nukahtaa uudelleen!) ja aikani yksikseni istuessani otin torttutaikinalevyjä sulamaan. Tänä aamuna herkutellaan joulutortuilla Ü 
Pellillinen kukkasia luumuhillolla < 3

Viime vuonna jäi neljäs adventtikuva julkaisematta.
Mikä lie kiire ollut vai unohdinko vain?

Viikon päästä valkenee jo joulupäivä.
Ja kahden viikon päästä on jo vuosi 2017.

Tänään vietetään rauhallinen sunnuntaipäivä.
Ja keitetään riisipuuroa. Tekee niiin mieli.
Joululaulujakin voisin jo kuunnella.

Alkaa jo joulun odotus tännekin hiipimään.

-Sari-

maanantai 12. joulukuuta 2016

Ruusunpunaista joulukortissa

Rakastuin tähän hempeään korttiin.
Toinenkin vaaleanpunaisen sipauksen saava 
joulukortti on suunnitteilla Ü

Mukavaa alkavaa viikkoa!

-Sari-

sunnuntai 11. joulukuuta 2016

Helsinkipäivä joulu mielessä

Vietämme kesällä mieskullan kanssa päivän Helsingissä, mutta tänä vuonna ennätimme sinne yhdessä vasta nyt joulun alla. 

Kävimme Senaatintorilla
Tuomaanmarkkinoilla


Suuntasimme Katajanokalle
kohteenamme joulupöydän antimet Sipulissa

Lähes kymmenen asteen pakkanen ja merellinen viima ei houkutellut kauaa ulkona oleskelemaan. Tuomaanmarkkinat meni vähän läpi juosten ja vain muutamalla kojulla pysähdyin ostoksille. Piipahdimme lämmittelemässä TRE:n Christmas Marketilla ja muutamassa myymälässä ja kahvilassa. Niin kiva oli fiilistellä Aleksanterinkadulla, että palaan sinne vielä uudelleen ennen kuin vetäydytään joulun viettoon. 

Joku päivä täytyy siis kääntyä 
työpäivän jälkeen toiseen suuntaan Ü

-Sari-

lauantai 10. joulukuuta 2016

Aurinkoa ja kuutamoa

Pakkaspäivänä voi nauttia molemmista. 
Kirkkaasta aurinkoisesta päivästä ja 
kuun valaisemasta illasta.

Tänään ennätin kuvata kortteja luonnonvalossa.
Talvinen maisema tässä joulukortissa.
Aamulla pihalle pyrähti melko suuri parvi punatulkkuja. Niitä ei ole täällä asumusten lähettyvillä näkynyt, mutta nyt marras- ja joulukuussa olen nähnyt jo monta kertaa. 

Ja tämä lennähti ihan viereen - ruokaako etsiskeli?

Pirtsakkaa lauantaita!

-Sari-

keskiviikko 7. joulukuuta 2016

Kamajahu

Sain viime viikolla vinkin, että Tallinnasta kannattaa ostaa talkkunajauhoja. Onneksi kysyin työkaverilta eestinkielisen vastineen. Löytyi kaupasta helposti Ü
Piipahdin Norde Centrumin Rimissä ennen D-terminaaliin suuntaamista ja löysin erilaisia talkkunajauhoja kivan näköisiin pusseihin pakattuna. Näitä voi viedä vaikka tuliaisiksi.
Vaikka miula oli kamaa kätketty matkalaukkuun, pääsin Suomen puolella terminaalissa huumekoirien ohi ilman kiinnijäämistä Ü

Aion herkutella talkkunalla smoothien muodossa. Annika vinkkasi moisesta herkusta viime keväänä. Pidän kovasti happamasta, piimästä ja puolukoista, joten tästä tulee varmasti miun kausiherkku. Mieskulta ei piimästä välitä.

Kylläpä saadaan keliä laidasta laitaan! Eilen oli kirpeä kymmenen asteen pakkanen ja aurinko paistoi. Tälle päivälle on luvassa nollakeliä ja huomenna sataa vettä. Aamulla on taas miettiminen, mitkä kengät sitä jalkaansa vetäisi.

Mukavaa keskiviikkoa!

-Sari-


tiistai 6. joulukuuta 2016

Joulukuun kuudes

Hyvää itsenäisyyspäivää!


Ihana aurinkoinen itsenäisyyspäivä.
Korttipajalla on piipahtanut tänäänkin ahertajia.
Vielä muutama kortti valmiiksi ja askartelupöydän siivous.

Illalla laitoin vettä sankoon jäätymään ja sain tämän talven ensimmäisen jäälyhdyn juhlistamaan Suomen 99. syntymäpäivää. 

-Sari-

maanantai 5. joulukuuta 2016

Viikonloppuna Virossa

Viikonloppuna astuttiin laivaan ja käytiin lahden tuolla puolen Tallinnassa. Unohdin ihan kokonaan Laululavan käsityömessut, mutta Raatihuoneentorilla sentäs piipahdettiin.
Joulutori oli tupaten täynnä. Väen paljous ja pohjoinen kylmä viima ei houkutellut jäämään paikalle pitkäksi aikaa. Jäin tänä vuonna paitsi perinteistä joulutonttuani. 
Jospa tänä vuonna piipahtaisin myös suomalaisilla joulumyyjäisillä. Hyppäisin ratikkaan ja  menisin Senaatintorille Tuomaan markkinoille töitten jälkeen. Tai kävelisin Joulumaailmaan  Kolmen Sepän aukiolle. Kaapelin joulu sopisi tänä vuonna aikatauluun ja Vanhan Joulutorilta löytyisi viime hetken herkkuja kotiin tuomisiksi. 

Eilinen lumisade ja pakkanen ovat enää muisto vain.
Ulkona tuulee ja puisto on kuin iso vesilätäkkö.

Taidan kiikuttaa matot ulos tuulen heiluteltavaksi Ü

Mukavaa alkavaa viikkoa!

-Sari-