lauantai 21. joulukuuta 2019

Tuomas joulun tuopi

Tänään Tuomaan päivänä päästiin käymään Tuomaan markkinoilla etsimässä kadonnutta joulutunnelmaa. Nähtiin joulupukki, nautittiin joulupuuroa ja kuumaa glögiä, katseltiin lasten pyörimistä karusellissa..... mutta ei sitä jouluista tunnetta syntynyt.
Puuttuu lumi ja pakkanen. No onneksi ei vettä satanut.
Oli oikein mukava ilma kierrellä Senaatintoria ihmisvilinässä.
Tehtiin katselmus myyntikojuihin ja 
muutamat pienet kotiintuomiset löysin. 
Heti alkutaipaleella joulupuuron houkutteleva tuoksi kiemurteli sieraimiin ja kiertelyn päätteeksi lämmiteltiin ensin glögillä ja lopuksi käytiin joulupuurolla.


Sitten matka taittui Aleksanterinkatua pitkin kotimatkalle.

Lähden vielä kaivelemaan joulumieltä koristelusta 
ja tekemään lasikuvun alle pienen jouluasetelman Ü

Leppoisaa joulun odotusfa!

-Sari-

sunnuntai 15. joulukuuta 2019

3. adventti ja kolme kynttilää kortissa

Kolmas adventtisunnuntai jo, kuinka aika rientääkään vauhdilla.

Kävimme mieskullan kanssa tänään Överbyssä joulumarkkinoilla pyörähtämässä. Oli vähän kurjaa kierrellä vesisateessa flunssaisena, mutta sainpahan vähän ulkoiltua. Ja oli mukavaa tutustua myös Axxellin oppimistiloihin, kuten kultasepän työvälineisiin ja keramiikkapajaan. 

Löysin markkinoilta ilokseni tyrnijauhetta, joka oli jo miltei kotoa loppunut. Olen tämän viikon käyttänyt jauhetta reilun lusikallisen aamuisin jogurtin joukkoon. Ostin myös tyrnimehua, jota otan nyt aamuin illoin snapsit ja toivon, että flussa ei saa yliotetta. 

Inspiroidun Mari-Susannan blogissa kynttiläkortista ja suunnittelin ja leikkasin joulukortteihin osia eilisen päivän. Tänään sain muutaman kortin koottua ja loput teen, jos intoa ja aikaa riittää.

Kortteja kuvatessa tajusin, että näissähän on kolme kynttilää. Loistakoon näiden liekit kolmannen adventin kunniaksi illan hämärässä luomaan joulurauhaa sydämiin Ü

Mukavaa adventtia!

-Sari-

torstai 12. joulukuuta 2019

Fantasiakakku

Kuopus toivoi, että olisin tehnyt hänelle yksisarvissynttärikortin. Siitä sain ajatuksen synttärikakkuun, jonka loihti Kakkuhelmi. 
Kun synttärikorttiin päätyi se alpakka.
Koska kuopus ei maista makuja, oli toiveena saada kakkuun erilaista suutuntumaa ja tietysti silmänruokaa. 
Suklaakakkupohja ja vadelmamoussea, jossa suklaapaloja.
Eihän näin kaunista kakkua olisi raaskinut leikata Ü
Tämä kakku oli mitoitettu kymmenelle henkilölle.
Jäljelle jäi ainakin kultainen sarvi - ehkä.
Hilmakin kävi kakkua ihmettelemässä.
Torstai myöhäisillan tunnelmin räntäsateen keskeltä.

-Sari-

tiistai 10. joulukuuta 2019

Joulukortteja ja talvinen tiistai

Tänä vuonna en ole päässyt joulukorttiaskartelussa sopivaan tunnelmaan. Itsenäisyyspäivän aamuna tein kaksi korttia pikkujouluristeilyllä annettavaksi, mutta unohdin ne kuitenkin kotiin. Toivottavasti nämä pääsevät ennen joulua perille postin jakamana.

Tässä kortissa käytin väritettyä leimakuvaa ja 
lumihiutalereunaa, joka leikattu stanssatusta kuviosta.
Lautaseinä kuviopaperi ja ikkunaruutu uusia hankintoja.
Joulupukki korttikuva ja koriste osa stanssatusta kuviosta.

Tänään pääsisi paremmin jouluiseen tunnelmaan, kuin itsenäisyyspäivän vesisateessa. Viime yönä saatiin taas hetkeksi lumipeite maahan ja nyt paistaa aurinko. 

Harmi, että tuosta kauniista talvimaisemasta en pääse nauttimaan. Kauan poissa pysynyt migreeni alkoi yöllä päänsäryllä, niin kuin se yleensä salakavalasti yllättää. Parin tunnin päästä on kuitenkin pakko lähteä hakemaan kuopuksen synttärikakku kondiittorilta. Toivottavasti saadaan se kuljetettua ehjänä perille saakka.

Talvisen tunnelmaista tiistaita!

-Sari-

sunnuntai 8. joulukuuta 2019

Onnea kuopukselle

Kuopus viettää tänään kolmekymppisiä
kavereidensa kanssa etelän auringossa.

Onnea !

Esikoinen järjesti lahjakeräyksen, jotta siskonsa
saa toteuttaa pitkäaikaisen haaveen.

Autokoulukassaan kilahti
mukava summa euroja. 

-Sari-

tiistai 3. joulukuuta 2019

Kastejuhlatunnelmissa

Mea Minttu Helmiina

On suojelusenkeli Sulla,
niin puhdas ja valkoinen.

Hän aina Sinua ohjaa,
tunnet siiven kosketuksen.



Tässä kastemekossa kastettiin 16.7.1988 Mean äiti ja 
nyt ensimmäisenä adventtina se puettiin Mealle päälle.

Mea oli hyvin rauhallisena kastetilaisuuden ajan kummin sylissä ympärilleen katsellen. Vain kasteen saaminen vähän kenkutti, kun päähän kaadettiin reilusti viileää vettä.
Juhlapaikka koristeltiin tyttären tekemin koristein.

Ja kynttilöin.

Kastetilaisuuden jälkeen kannettiin tarjottavat pöytiin.
Isänisän taholta  valmistui upeat voileipäkakut.

Minä vein Kakkuhelmessä valmistettuja
macaron-leivoksia ja pikkuleipiä.
Makeita kakkuja. Fantasiakakku KukkuCakes
Lohja ja mansikkakakku Kaisan Cafe Tapiola.

Kohotettiin onnittelumaljat Mealle.
Kummit saivat muistoksi tyttären tekemän taulun.
Isoisoäidit saivat muistoksi kuvan Measta.
Lahjapöytä täyttyi vaaleanpunaiseen.

Toisten kahvitellessa Mea nukkui vaunuissa.

Tuomme luokse Jeesuksen,
rakkaan lapsen pienoisen.

Hän saa turvan kestävän,
kasteen lahjan, elämän. 

Voi kuinka onnellsia olemmekaan
tätä pientä kun saamme rakastaa.

Toivoisin olevani enkeli, joka kulkee
edelläsi tietä tasoittamassa.

Joka kulkee rinnallasi apua antamassa.

Joka kulkee takanasi jälkiä peittämässä.

Joka kulkee ylläsi sinua suojelemaasa.

-mumma-

Mean juhlan ikuisti ihana Marissa Tammisalo
Kiitos sinulle kauniista kuvista, tunnelman taltioimisesta.