Joulun odotuksen perinteenä on käydä yhdessä Senaatintorilla Tuomaan Markkinoilla ja tänä vuonna molemmille sopiva vapaapäivä oli tänään, viikkoa ennen jouluaattoa.
Pakkasta oli aamulla kotoa lähtiessämme yhdeksän astetta, mutta kylmä ei tullut, kun ylle puki riittävästi lämmintä. Bussissa kylmä nipisteli varpaita, mutta kävellessä nekin pysyivät lämpiminä. Pakkanen oli lauhtunut päivän aikana ja Rautatieaseman mittari näytti jo nollaa kotiin lähtiessämme. Kotona oli edelleen pakkasta viiden asteen verran ja kauniit lumiset maisemat.
Kuvista päätellen markkinoilla ei ollut tungosta, mutta kuvasin siellä missä sattui olemaan hetken aikaa autiota ja ihmisiä ei juurikaan jäänyt kuviin. Puolen päivän aikaan väkeä oli sankoin joukoin kiertelemässä kojulta toiselle ja joukossa paljon myös ulkomaalaisia.
Hunajaa ja oheistuotteita Orimattilasta.
Pyysivät päästä kuviin itsekin eikä vain tuotteensa ;)
Weiste luo joulun tunnelmaa
Tuomaan markkinoilta suuntasimme tien yli
Katariinankadulle jouluisille ostoksille.
Piipahdimme ensin Vanhan Bockin talon käsityöläisten myymälässä. Siellä oli niin paljon tavaraa, ettei kaikkea ennättänyt huomaamaankaan. Pauliina Rundgrenin käsinemaloituihin Lumihiutale -kynttilämansetteihin ihastuin, mutta jätin ostamatta. Ehkä harmittaa myöhemmin, mutta niitä voi tilata netistäkin.
Sudenkorentorintakorua en voinut ohittaa, vaan sen ostin itselleni.
Olen joskus Syysmatin markkinoilta ostanut pienen sudenkorentokorun ja se sai nyt isomman kaverin seurakseen (jos vaan sen pienen jostain löydän, hmm).
Vanhalla ylioppilastalolla Jing oli myymässä aivan upeita tuotteita. Täältä voit käydä lukemassa Jingin tarinasta. Tapasin hänet joskus vuosia sitten Tapiolan kirjastossa askartelupajassa ja jäin seuraamaan miten hänen ideansa kehittyy.
Kotimainen Weiste lyö Sishin ihan kuus nolla.
Perinteisempää punaista kuuseen ja pirttiin.
Olisiko tyttöjen unelmanurkkaus tämä?
Makean perään olevat voivat koristella kuusenoksat herkuilla.
Ylhäisten kuusetko koristellaan kultaisilla koristeilla?
Olen luonut itselleni jouluperinteen ja annan pikku tytöille joka joulu koristeen kuuseen ripustettavaksi. Ensimmäinen oli tietysti My First Christmas -vuosijoulupallo. Ostin jo toissa vuonna muutamaksi jouluksi Mealle suloisia koristeita, mutta ne jääköön vielä tuleville vuosille. Siksi oli kiva yllätys tämä Wisten pop-up kauppa. Kuusenkoristeita tuli ostettua kummallekin tytölle kaksin kappalein, samanlaiset pienet kuppikakut (minttua Mintuille) ja isommat erilaiset pallot pieneen kotikuuseen ripustettavaksi.
Aleksanterinkatua pitkin kävelimme Vanhalle ylioppilastalolle, jossa kävin pikaisesti piipahtamassa joululiinaa etsimässä. Sellaisia ei ollut kenelläkään myynnissä, joten kiersin joulumyyjäiset nopeasti läpi ja tein pari pientä ostosta.
Korukaupan ikkunassa oli kiva jouluinen kylä.
Stockmannin jouluikkunan edessä oli tungosta.
Stressitöntä joulun odotusta!
-Sari-