maanantai 13. toukokuuta 2024

Äitienpäivän puistokierros

 Viime vuonna kiertelin äitienpäivänä Kadriorgin puistoa Tallinnassa ja tänä vuonna vietin tunnin kotikylällä Marketanpuistossa.  Aurinko lämmitti ja ulkoilemassa oli niin pariskuntia kuin perheitä piknikillä puiston nurmikolla. 
Kuvia on paljon, tallennan ne tänne muistoihin 
tästä ihanasta äitienpäivähetkestä 💚

Ensin käytiin Oittaalla lounaalla ja sen jälkeen pääsin yksin kiertämään puistossa. Suunnitelmissa oli alun perin vain piipahtaa ennen lounasta katsomassa, joko magnoliat kukkivat, mutta kun oli niin mukava sää, muutin suunnitelmaa Ü Suomen jääkiekko-ottelun ensimmäinen erätauko oli sopiva ajankohta mieskullalle tulla noutamaan vaimo kotiin 😁 Suomi voitti 8 - 0 👍

Pitempään en olisi jaksanut kiertääkään, kun ei ollut juomapulloa mukana ja kaikkialla ei ollut varjoisaa istumapaikkaa, jossa olisi voinut levähtää hetken "jäähyllä". Tänään ei samalla tavalla tuuli vilvoittanut kuin eilen, hentoinen tuulenvire vain aika ajoin.
Magnolian pehmoisen näköiset kukkanuput.
Magnolian kukat olivat auenneet jo latvassa.
Olivat niin korkealla, etten saanut kunnolla kuvattua.
Jo näiden kukkien takia kannatti poiketa 💖
Lähistöllä kukki muutama keisarinpikarililja.
Kaikkialla ei vielä vihertänyt.
Tämäkin kohta peittyy aikanaan :)
Tämän rakennuksen sisälle oli varastoitu penkkejä.
Toivottavasti ne pian siirretään puistoon :)
Rusokirsikka kukkii 
Paviljonki

Syreenin kukkanuppuja
Riippajalava
Walkerinhernepuu ruusumuurin takana.

Aitaelementtejä ja piharakennus.
Puistossa oli useita isoja ruukkuistuksia.
Leinikkejä kaiken värisiä :)
Ulkokäymälä Pikkuvihreä

Värikadun varrella on muhkeat istuimet.
Marketanpuistossa voi haaveilla, jos ei ole mahdollisuutta rakentaa omaa pihaa ja puutarhaa. Ja mikäli on oma piha ja puutarha, puistosta löytää paljon vinkkejä piharakentamiseen ja puutarhan kasvivalintoihin. Jos on mahdollisuus käydä puistossa joka vuodenaikana, näkee hyvin vuodeaikojen kierron mukaan, miltä erilaiset ikivihreät kasvit näyttävät tai millaisina kasvit talvehtivat. 

Puisto on avoinna joka päivä kello 8 - 21 
ja puistoon on vapaa pääsy. 

Puisto on lähes kahdeksan hehtaarin laajuinen alue. Hyvällä säällä eväät mukaan ja retkelle vaikka koko päiväksi. Tunnin piipahduksenkin aikana ennättää nähdä jo paljon.

Vinkkinä
Marketanpuiston kevätmarkkinat 
25.5.2024 klo 10 - 15

-Sari-

sunnuntai 12. toukokuuta 2024

Ihanaa äitienpäivää 💚


Äiti leipoo hymyellen.
Kelle leivot, äiti, kellen?
Vielä kysyt - kelles muille
pienoisille piimäsuille?

Tää on kakku pikku Annin,
tuo on Heikin, tää on Hannin.
Tämän saapi pikku Asta
joll´on yksi hammas vasta.

Leivät nousee, hiipuu uuni,
miss´ on pienet piimäsuuni?
Kätken kakkuun kaipausta,
sirottelen siunausta.

Rakkautta rahdun verran - 
toinen leipoo teille kerran.
Äidin kakku makeaisin,
ah, jos sitä aina saisin.
- Immi Hellén-


Ja hyvää nimipäivää Lotta!


lauantai 11. toukokuuta 2024

Lumikki - blodört

 

Lumikki, kerrannaiset kukat
Sanguinaria canadensis multiplex


Viime vuoden Marketanpuiston puutarhapäivän ihanin löytö oli tämä lumikki. Taimi oli hintava, mutta päätin ottaa riskin ja yrittää saada sen juurtumaan uudempaan kohopenkkiini. Ainakin on hyvin vettä läpäisevä maa. Lumikin talvenkestävyys pitäisi olla hyvä, mutta ihan uuden kasvin kasvupaikan valinta on aina arpapeliä.

Kukan ensimmäinen sormiliuskainen lehti on hauskan näköinen. Se kietoo kukan varren sisäänsä, kuin suojaten sitä kevään kylmyydeltä. Tarpeeksi kostealla kasvupaikalla lehdet (onko niitä useampi?) pysyvät loppukesään asti. Kohopenkki ei ehkä ole riittävän koskea paikka. Lisään kukan ympärille kuivia puiden lehtiä ja kerroksittain multaa. Olisiko silloin kasvupaikka "luontaisesti tuoreena pysyvä" - vai keinotekoisesti rakennettu. 

Ruotsiksi kasvi on nimeltään blodört. Jos kasvi katkeaa, sisältä tulee oranssinpunaista maitiaisnestettä. Juuri on myrkyllinen.

Olipa tämän kukan valokuvaaminen hankalaa. Monta monituista kuvaa siitä olen ottanut ja kaikki olivat yhtä surkeita. Kunnes tänään onnistuin ja kuva on tässä :)

Kerrannaiskukkainen lumikki kestää kauemmin, joten saan nauttia tämän lumivalkoisen kauneudesta vielä ensi viikollakin 💖

-Sari-

perjantai 10. toukokuuta 2024

Viikonlopun alkuun luontohavaintoja

 Nukahdin aamulla uudelleen ja heräsin varttia vaille yhdeksän. Työvelvoite alkaa klo 9.30, joten sen suhteen ei ollut hätää. Puoli yhdeksän aikaan olin saanut Teamsissa ilmoituksen klo 9 alkavasta puhelinvuorosta. Onneksi avasin työkoneen heti ylös noustuani ja olin ajoissa valmiina "työn äärellä".
Lounaslenkin jälkeen jäin vähäksi aikaa puuhastelemaan takapihalle. Kohopenkkiin oli jäänyt törröttämään vielä muutama kuiva harjaneilikan varsi ja keräsin ne pois. Uudesta kasvustosta löytyi tämän kevään ensimmäinen kotilo. Nätin värinen kotelo tuolla yksilöllä olikin suojanaan.
Siirsin kantoa syrjään suihkulähteen kannelta, jotta sain putsattua lehtikuusen neulasia sen ympäriltä pois. Kannon alta paljastui tällainen munakasa. Siellä oli myös multaa, jota kannella ei toki normaalisti ole. Nämä ovat todennäköisesti etanan munia, mutta minkä etanan? Jos ovat hyvän etanan (meidän takapihallahan asustelee pantterietana), en halua näitä tuhota. 
Työpäivän jälkeen koirakaveri vaati päästä ulos, oli jo kova hätä siinä vaiheessa. Kun palasimme takaisin, puiston laitamilla oli vastaanottokomitea :) Harakka lensi aidan päälle, sinitiaisia lenteli syreenipuskissa, peippo lennähti koivun oksalle ja kun käänsin katseeni uudelleen peippoa kohti, kurkkikin koivun oksalla orava. 

Yleensä ei näin runsasta liikehdintää ole, ennemminkin rastaita laulelemassa korkealla jossain puun latvassa. Ainakin yhdellä mustarastaalla on tapana istahtaa saman koivun oksalle ja pitää konserttiaan talon asukkaille. Niin kovaa laulaa, että konsertista saa nauttia laajempikin yleisö. Toisinaan pääsemme kuuntelemaan duettolaulantaa tai sitten kahta aariaa.
Pienellä ravalla oli jo hyvin kaunis ruskea turkki, mutta hieman oli kyljessä vielä harmaata. Hellyin tuon oravan suhteen ja laitoin tarjolle vähän auringonkukansiemeniä. Hetken kuluttua tuli nauttimaan tarjotuista herkuista. Tämä orava on varmasti sama, joka on käynyt aiemminkin täällä liikuskelemassa. Ilahduttava huomata, että niitä vielä on hengissä.

Toinenkin orava saapui paikalle, ei kuitenkaan pihaan saakka. Hyppäsi aidan päälle, sieltä tuonne naapurin katoksen päälle ja syreenipuskan ja tuomen kautta jatkoi matkaansa.

Mukavaa viisuviikon jatkoa
ja 
jääkiekon maailmanmestaruuskisojen alkua!

-Sari-

keskiviikko 8. toukokuuta 2024

Rantaraitin kauden avaus

 Huomenna helatorstai ja vapaapäivä, saa nukkua niin pitkään kuin pystyy. Eli kun on vapaata, herään taatusti jo kuuden aikoihin. Työaamuisin voisin nukkua vaikka kuinka pitkään, mutta sisäinen kello herättää kuitenkin jo kesäaikaan viimeistään kahdeksalta.

Päivä on ollut aurinkoinen mutta hyvin viileä. Mittarin mukaan lämpötila on vaihdellut +7 ja +8 vaiheilla. Aamulla oli ollut pakkasen puolella asteen verran. Lounaslenkillä käytiin jo ennen puoltapäivää (usein voi mennä iltapäivään, jopa yhteen, ennen kuin maltan pitää taukoa) ja nautittiin raikkaasta säästä.

 Mentiin ulos parahiksi sellaisella hetkellä, että näin kaksi tikliä ojan vierustan lepän latvuksissa. Koska oli niin korkealla puussa, en ensin ollut ihan varma linnusta. Jäin toviksi seuraamaan linnun liikkeitä. Kun kääntyi niin, että näin sivuprofiilin, vakuutuin lintulajista. Tämä oli toinen kerta tämän vuoden aikana, kun satuin tiklien kanssa samalle alueelle. Jokainen kerta ilahdun tuon linnun nähdessäni. Ja moni on oppinut tunnistamaan uuden lintulajin, kun olen tiklihavainnoistani kertonut innoissani 😄
Kaipasin työpäivän jälkeen jonnekin immeisten ilimoille ja ehdotin mieskullalle, josko käytäisi ajelulla kauppareissulla. Ensimmäinen vaihtoehto oli Nokkalan majakka ja sinne suuntasimme. 

Yllättävän paljon oli tiellä ruuhkaa, joka ei johtunut pelkästään ajoneuvojen runsaudesta vaan myös kaistoilla olevista esteistä. Liikenne ei soljunut jouhevasti. No, mikäpä kiire meillä. Koirakaveri käytettiin ulkona ennen kuin lähdettiin ja jalkapallo-ottelu alkaa iltakymmeneltä. Kotimatkalla on hyvin aikaa käydä kaupassakin.
Merellä seilasi purjeveneitä, Länsisatamaan lipui laiva, oli surffaajia ja lintuja. Satamaan oli ankkuroitu jo veneitä, suurin osa oli vielä maalla. Muutamaa alusta oltiin laittamassa kesäkuntoon. Rantaelämä ei ollut vielä vilkasta, mutta heräilemässä jo. 
Nautimme illallisen merinäköalasta nauttien. Ravintolaan on tehty alku vuodesta pintaremonttia ja sisustus oli hieman muuttunut. 
Uuden ruokalistan mustajuurikeitto oli hyvää. Pinnalla pieniä perunasipsejä ja sitruuna-yrttiöljyä (annoksessa on myös chorizomurua, mutta missähän lie 👀). Annokseen kuuluva leipä oli ilman levitettä ja isketty vain keiton sekaan. Siinä kohden tarjoilussa on kyllä paljon parantamisen varaa. 
Mieskulta päätyy lähes aina caesarsalaattiin.
Tällä kertaa kera jokirapujen :)
Pohdin makean osalta tovin, minkä valitsisin teen kaveriksi.
Päädyin red velvet kakkuun, olisi pitänyt valita se suklaa sittenkin.
Tänään oli just hyvä päivä avata tämän
kauden rantaraitin piipahdukset.

Ihanaa viikon puoliväliä!

-Sari-

maanantai 6. toukokuuta 2024

Vihertää jo

 Auringon paistaessa kirkkaalta taivaalta ja lämpötilan kohotessa alkoi luonnossa elämä taas palata toukokuisen normaaliksi. Muutamassa päivässä kukkien nuput avautuivat, lehtien silmut puhkesivat hiirenkorviksi ja pian lehdiksi.

Rentukan lehdet ennättivät kasvaa, ennen kuin kasvin peitti 20 sentin lumikerros. Kukkanuput paljastuivat, kun lumi suli pois. Muutaman päivän seurasin, milloin kaikki kukkanuput aukeavat ja keltainen loistaa ruskean maan ympäröimänä ojan reunalla.

Yllätyin eilen kauppareissulla, ettei matkan varrella olevan ojan varsilla ollut vielä juurikaan rentukat kukassa. On nimittäin kivan näköinen, kun ojan varsi on pitkältä matkalta keltainen rentukan kukkiessa ojan molemmin puolin.
Lähiojassakin vihertää. Vettä virtaa nyt vähemmän.
Metsikössä vihreät kohdat lisääntyvät, kun tuomen lehdet ovat kasvaneet isommiksi. Kukkanuputkin ovat kasvaneet monta senttiä parin päivän aikana. Tämä pihlaja oli kasvattanut lehtensä jo näin suuriksi tuossa puistikon reunalla. Kirsikkapuut kukkivat, ainakin vaaleanpunaista näkyy siellä täällä ja luulen, että kirsikkapuita olivat. Tuossa lähelläkin oli rivarin pihassa punainen pilvi, kun lounaslenkillä koirakaverin kanssa tallustelimme.

Lähimetsikön laidalle on levittäytynyt jo useampi valkovuokkomätäs. Reilu viikko sitten avautunut ensimmäinen kukka on saanut jo paljon kavereita.


Kyyhkyset ovat jo asettuneet aloilleen. Enää ei ole kuulunut kujerrusta, vaan niitä pitää etsiä katseella eikä äänien perusteella. Olin juuri ajatellut, mihin kyyhkyt ovat menneet, kun käänsin päätäni oikealle ja siinähän nuo tepastelivat lähellä. Nämä kuvat on otettu huhtikuun lopulla, kun lumi oli jo melkein sulanut.

Peippo sen sijaan piti aikamoista meteliä, kun eilen kotiuduttiin takapihan kautta iltalenkiltä. Liekö jossain peipon pesä lähellä ja yritti harhauttaa ettei pesän luo mennä. Tekisikö peippo pesän myös maahan risukkoon tai  johonkin sopivaan koloseen? Kun laulussa peippo tekee pesänsä kuusen oksaan korkealle 😏

Ihan kaikkien tulppaanien kohdalla ei ole kukintaa menetetty.
Muutama nuppu järsittyjen lehtien suojassa ilahdutti suuresti.


Vanhempi kohopenkki näytti elottomalta, mutta niin vain sinnekin on esikon lehtien lisäksi kasvattanut akileijakin lehdet ja puiston nurmikolta siirtämäni kiurunkannus kukkii 💜 Ja eilen huomasin helmililjojen pienet kukkaset. Niistä en saanut selkeää kuvaa tallennettua. Hurmeluppion olemassa oloa vielä jännitän.

Muutaman oikein lämpimän päivän jälkeen (+18 - +22 asteen vaihdellessa) alle kymmenen asteen lämpö ja viileä ilmavirtaus tuntuu niiiiiin kylmältä. Pitää vaan muistaa laittaa edelleen lämpimästi päälle niin hyvin pärjää ulkosallakin.

Euroviisuviikkoa!

-Sari-

lauantai 4. toukokuuta 2024

Korttikuvat käyttöön

 Askartelutilauksen mukana on usein korttikuvia tilaajalahjana. En ole kovin paljon niitä vielä käyttänyt, pääsiäisaskartelussa päätin vihdoin ottaa vanhoja pääsiäiskuvia käsittelyyn. Kortteihin nämä eivät vielä päätyneet, vaan on valmista varastoa ensi vuoteen.

Näitä pääsiäisaiheisia olikin kaksi samanlaista (nuo kaksi vasemmanpuoleista), joten kuvia riittäisi 24 korttiin. 
Pupuherra on Korttikarnevaalista ja ystävältä saatu.
Olen kaipaillut sopivan kokoista stanssia, jolla saan leikattua kuvat ja myös taustoja kuville. Käsin leikatut ei ole niin kivoja kuin stanssilla leikatut, varsinkin jos reunaan saa kuvion.

Viimeisempään tilaukseen otin Spellbindersin Scored and Pierced Rectangles stanssisetin ja toivoin, että jokin stanssi edes olisi sopivan kokoinen 🙏

Ja olihan siellä just sellaisen kokoista kuin olen kaipaillut 💙
Ja tilauksen mukana oli taas korttikuvia. Niin ihania,
että huokailin pari päivää näitä katsellessa.





Tilasin yhden 30x30 arkin värikkäitä korttikuvia.

Näistä tulee kivoja kuvia lastenkortteihin. Karuselliteemaa, eläimiä ja matkailuvaunujakin. Näissäkin kuvan sai sijoitettua niin, että onnistui stanssilla leikkaaminen.
Pitkään yritin olla tilaamatta Korttikarnevaalista kuvia, mutta pääsiäisaiheisissa oli yksi niin ihana kuva (jollaisen olen saanut aiemmin ystävältä), että nyt keväällä annoin periksi ja tein tilauksen. Himppasen lähti kuvien siirto ostoskoriin lapasesta, kun kuvia taitaa olla lähes 400. Klups! No, kuvia voi antaa ystäville ja paperihan ei happane vuosien myötä. 

Muutaman kuvan leikkasin näitäkin odottamaan.
Tämän kuvan käytän ehdottomasti nuorimman tyttösen korttiin.
Muutama vuosi pitää odotella, että on tuon ikäinen 😊

Suloista lauantain jatkoa!

-Sari-