Meidän kaikkien maallinen vaellus päättyy aikanaan.
Tähtiin kirjoitettuna, ennalta määrättynä hetkenä?
Läheisen menetys on raskas taakka kantaa ja harvoin löytää sanoja surevalle - saatikka että ne pystyisi ääneen lausumaan. Murheen murtama niitä tuskin muistaisikaan. Koko elämä on kauan aikaa yhtä sumua ja tuskaa, raastavaa ikävää. Tärkeää on silloin olla läsnä, antaa sanatonta tukea ja auttaa arjen pienissä askareissa. Edes niihin kun ei surevalla voimavarat riitä pitkään aikaan. Mutta mieleen jää häivähdys välittämisestä, joka antaa tiedostamatonta voimaa kantaa omaa elämää eteenpäin.
Otan osaa suruun.
Kuinka vaikeaa nuo koruttomat sanat onkaan toiselle sanoa.
Vanhempani ovat joutuneet jättämään jäähyväiset monelle ystävälle, naapurille, sukulaiselle. Tein tällaisia kortteja äidilleni, niitä valitettavasti yhä useammin kun tarvitsee. -Sari- |