Olen aamu puoli kuudesta saakka askarrellut varastoon onnittelukortteja miehille ja vähän isänpäivääkin jo ajatellen. En muista oliko kello silloin vielä kesäajassa vai normaaliajasssa, mutta pitkältä on tämä päivä tuntunut. Arvatkaapa vaan, jaksanko huomenna vapaaehtoisesti nousta ylös yhtä aikaisin, kun töihin pitäisi lähteä Ü
No nyt sain tehdä kortteja rauhassa, ajan kanssa. Ja sitten sitä tuli näperreltyä ja syherreltyä kaikkea pientä ja tarkkaa, joten valmiiksi päivän aikana sain vain muutaman kortin. Mutta ideoita ja suunnitelmia on pää täynnä :)
Tänään esittelemiini kortteihin valitsin tekstit juuri isänpäivää ajatellen, mutta niiden tilalle voi vaihtaa esim. onnittelutekstin. Leimailin eri vaihtoehtoja, kortin tarvitsija saa sitten valita mieleisensä tekstin tarpeen mukaan.
 |
Kortissa innostuin käyttämään kelloja :)
Liikaa mieskullan mielestä, mutta niitä nyt vaan oli niin kiva lisätä ja lisätä ja lisätä.
Tämähän kävisi onnittelukortista kellosepäksi valmistuneelle ;)
Tuon Maailman paras Isä- tekstin saa helposti pois, on kuvausta varten lisätty.
Onhan tässä sitä sun tätä ähkyyn asti, mutta mielestäni tämä korttimalli nyt vaan vaatii paljon tavaraa. Ja tässäkin on vielä aika vähän - lisätä voisi vielä vaikka kuinka paljon. |
 |
Tässsä kortissa on vanhan ajan herrasmiestunnelmaa. Auto leimattu Kaisercraftin Sears & Son -leimasetin leimalla. Papereina olen käyttänyt Graphic 45:den A Proper Gengleman Collection Haberdasher -paperia (knalli ja sateenvarjot on ihana) ja Echo Parkin viiksipaperia. Lisäksi vanhoja kulkuvälineitä teipistä. |
 |
Tässä kortissa käyttämääni Echo Parkin Times&Seasons Spiffy Mustache paperiin ihastuin tosi paljon. Edellisessä kortissa käyttämäni viiksipaperin kääntöpuoli on nyt kyseessä. Paperin olen ostanut aikoinaan viiksikuvion takia, mutta kääntöpuolella olikin mahtava kuvio sinisiin kortteihin käytettäväksi! Yleensä en sinisistä välitä, mutta joskus sellaisiakin alan sietämään. Tänään kolahti tämä ja tätä pitäisi löytää jostain lisää.
Nämä kortit on tehty taittelumallilla, johon aiemmin niin kovin ihastuin ja parikymmentä korttipohjaa parina iltana (ja vähän aamullakin ennen töihin menoa piti nuuttailla Ü)valmiiksi leikkelin ja nuuttasin.
Muutama kortti olisi kyllä kiva vielä tänään tehdä, mutta taidan pitää nyt luovaa taukoa - ainakin tunnin tai pari jottei yöunista tule liian levottomia suonissani virtaavan adrenaliiniyliannostuksen takia.
Mukavaa sunnuntai-iltaa Sinulle!
Yritetään totutella tähän normaaliaikaan.
-Sari- |
Love your Gentleman cards, especially the clock one. Thanks for visiting my blog.
VastaaPoistaJulie x