Tällä viikolla en ole juurikaan ennättänyt askartelemaan ja yhtä kiireisiä ovat ensi viikonkin päivät. Parille illalle olen kuitenkin varannut aikaa askarteluun kera ystävän ja naapurien.
Viime viikonloppuna sain yllättävän monta korttia tehtyä vaikka esikoisen seropi Eddie oli minulla hoidossa. Vaikka koira monet leikkihetket vaatikin, malttoi se kuitenkin nukkua koiranunta pöydän alla kun istuskelin askartelemassa.
Tässä viimeisimpiä - tuolloin viikonloppuna - valmiiksi saamiani joulukortteja. On tässä joukossa varmaan aiemmin samaisella viikolla valmistuneita tai alkunsa saaneita kortteja.
 |
Tässä lisää Tildaa ja piparintuoksua :) Toisiin kortteihin pääsi ihana pipariukko - kohokuvioitu ja Gellyllä koristeltu. |
 |
Näitä tonttutyttöjä tykkään käyttää aina vaan. Tildaa käytin jo viime vuonna samalla mallilla tehtyihin kortteihin.
Silloin leimailin ja leikkelin monta kymmentä Tildaa ja osa niistä on edelleen pinossa odottamassa.
Onpahan yksi hidas vaihe jo tehty - varmaan muutamaa tulevaa vuottakin varten.
Bildmålarnan Mimosan istutin pölkyn päälle joka "lumisen" helmiäiskuusen eteen on kaadettu. Pitsiä ja lumihiutaleita koristeina, toiseen korttiin olen sarvipäänkin lisännyt.
Tänään en ole vielä päässyt askartelussa vauhtiin, vaikka aamusta saakka olen yrittänyt inspiroitua. Mutta onhan vielä loppu päivä ja huominen aikaa saada jotain aikaiseksi.
Miula on varmaan parikymmentä korttipohjaa, jotka olen kuviopapereilla valmiiksi päällystänyt. Sen verran aina iltaisin pitää jaksaa askartelutarvikkeita hypistellä, että johonkin kartonkiin hullaantuu ja sitten on ihan pakko ottaa paperileikkuri, teippirulla ja muste esiin, leikata paperi, mustata reunat ja kiinnittää korttipohjiin :)
Enää pitäisi "vain" levitellä kuvat ja koristeet ympäri ämpäri ja hahmotella kortit valmiiksi Ü
Jospa muutaman kortin saisin tehtyä sillä aikaa kun mieskulta seuraa tuota Suomi - Tsekki maaottelua.
Mukavaa lauantai-iltaa!
-Sari- |
ompa kivoja kortteja :)
VastaaPoistaUpeita, olet oikein tehtaillut. Minäkin välillä... kun oikeen iskee inspiraatio. Aivan mahtavia kortteja nuo alemmatkin wau!!!! Tykkään.
VastaaPoistaKiitos :)
VastaaPoistaNopeaa on tänä vuonna korttien teko kun vaan ideoita syntyy ja vauhtiin pääsee Ü Niin paljon on viime vuonna valmiiksi väritettyjä kuvia sun muita juttuja. Sen kun mättää korttiin ;)