Viisi päivää sitä parhainta aikaa mieskullan kanssa vietetty.
Tiistaina jo aamusta suunnattiin Länsisatamaan ja M/S Starilla Tallinnaan. D-satamasta otettiin (ekaa kertaa muuten) taksi ja mentiin suoraan hotellille.
Jo ties monennetta kertaa kohteenamme Meriton Grand Conference ja Spa Hotel Tallinn, Paldiski mnt 4. Neljänä päivänä tuli käveltyä Falgi tee ylös ohi Pikk Hermannin ja Komandandi tee alas ohi Kiek in de Kökin. Ja päinvastoin. Ja kunto koheni himppusen joka päivä Ü
Nigulisten kirkon tuntumassa oli luistelijoita luistinradalla. |
Aattona on tullut tavaksi käydä Raatihuoneen torilla kuuntelemassa joulurauhan julistus. Aitauksessa joulutorin reunamilla rouskutti heinää muutama poro lasten iloksi.
Pienet olivat tämän joulun ostokset Ü
Perinteinen "kattaus" hotellihuoneen pöydälle. Tonttu-ukko Raatihuoneen joulutorilta ja joululiina Vana-Virulla sijaistevasta puodista. |
Joka päivä paistoi aurinko. Huoneemme sijaitsi hotellin 7. kerroksessa ja kokeilin onnistuuko ikkunan läpi valokuvaaminen. Historiallista vanhaa kaupunkia toisenlaisesta perspektiivistä.
Ensimmäisenä iltana käytiin syömässä Uus-kadun perukoilla (Uus 31) sijaitsevassa Leib -ravintolassa, eivätkä ennakko-odotukset pettäneet. Kiva paikka, hyvä ruoka.
Dubliner -ravintola käytiin testaamassa Suur-Karjalla kahteen kertaan, kun toisena iltana ei Müürivahella Reval Cafessa saatu syödäksemme.
Dublinerissa on hyvä pubiruoka ja suuret annokset.
Ja sieltä saa Hoegaarden olutta ja Laphroaig viskiä - halvalla.
Kolmena päivänä käytiin Spassa.
Itselläni tuli hoidatettua kädet, jalat ja naama.
Kylpylän puolella kävin kaksi kertaa ottamassa
kunnon löylyt suomalaisessa saunassa.
Mieleen painuvimpana matkalta jäi varmaan aattoillan jutustelu
ihana vanhemman ruotsalaisen pariskunnan kanssa Cubano Barissa. Pari tuntia meni nopeasti ja puhuttavaa riitti. Muutamaan otteeseen piti ottaa avuksi sanoja ruotsin kielestä, muutoin keskustelu käytiin englanniksi Ü
Ehdottomasti hyvä matka - jälleen kerran.
-Sari-