torstai 12. maaliskuuta 2015

Tasakymmenet - korttirinki vol. 2 1/4

Yksi ei riitä vaan heti toista perään.
Aloitimme uuden ringin - liekö ääretön Ü

Aprikselta tuli postia ja sisältö niin ihanata että meinasi taas jäädä kuvaamatta kun oli kiire aloittamaan. Tämä kaunis Penny Blackin leimakuva pisti ottamaan Copicit naftaliinista ja asettautumaan pöydän ääreen värityshommiin Ü
Kuvan lisäksi löytyi tällaista
 Siinäpä olikin paineita, että sai tehtyä kortin kunnialla loppuun töpeksimättä. Kun olisi vaan se kuva ja väritys. Ympärille tulevat matskut saavat useimmiten ajatukset jämähtämään tähän vaiheeseen ja ideat lentävät tuulen mukana harakanpesään. Vaikka paperit olisivat kuinka kauniita ja koristukset mitä ihanimpia, en meinaa saada kasattua mitään silmää miellyttävää lopputulosta. Siinä kaksi näistä rinkien riippuvuutta aiheuttavaa - karvas ja hapan. Lopuksi koukuttaa makea ja suolainen. Ihan kuin hapankorppu tai Domino-keksi. Kun aukaisee paketin, niin aina vaan tahtoo lisää. Taitaa olla nälkä kun herkut vaan mielessä Ü

Heti samana iltana en saanutkaan korttia valmiiksi.
Loppuun työstäminen jäi aamun hetkiin ennen töihin menoa.
Apris, Maca ja Tiinu sitten ennättivät saada korttinsa julkisuuteen ennen meikäläistä. Eivät toisetkaan malttaneet pitää sormiaan erossa näistä ihanista matskuista.

Tänä aamuna lisäilin kukkiin vielä Glossy Accentsia Ü


Toivottavasti joku sukulainen täyttää pian 70 v.



 Nyt on saatu nautiskella auringonpaisteesta.
Vastapainoksi on sitten yöpakkasia.

Olen jo jonkin aikaa seurannut joutsenpariskunnan eloa Huopalahdella ja taitaapa  lähijärvelläkin vakiasukkaat asustella. Eilen aamulla bongattiin yhdeksän valkosiiven parvi lentelemässä pohjoisen suuntaan.

 Kevättä se on tirpuusten rinnuksissa.
Joka päivä laulukuoroon liittyy lisää sopraanoja ja tenoreita, mutta muita ylinnä lurittelee mustarastaskoiras lehtikuusen latvassa. Sieltä se tervehtii töihin lähtiessä ja kotiin saapuessa.

Nyt tämä lähtee hakemaan teetä ja sämpylää
ja vaihtelemaan tv-kanavia.

Emmerdale vaiko ampumahiihtoa.... Hmm.

-Sari-
 
 

4 kommenttia:

  1. Eipäs ole tullut koskaan itselle mieleen leikata kuvaa ympyrän muotoon. Upea kortti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun löytyi iso ympyrästanssi, sitä pitää aina tilaisuuden tullen käyttää :) Kuviosta tuli nyt vähän kuin tuplakranssi Ü

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos Ü Onneksi kuva ei näytä niitä epäkohtia mitä silmä luonnossa löytää ;)

      Poista

Kiitos ilahduttavasta kommentistasi
Tervetuloa uudelleen ryytimaalle Ü