Juhannukseksi ennustettiin ensin lämmintä. Sitten luvassa oli kylmää ja sadetta. Loppujen lopuksi juhannussää oli siltä ja väliltä eli melko hyvä. Aattoiltana oli aurinkoista. Myös sateinen juhannuspäivä poutaantui iltaa kohden. Ja tänään on ollut koko päivän enimmäkseen aurinkoista ja auringon paistaessa jopa polttavan kuumaa. Tässä huushollissa se on tarkoittanut summa summarum sitä, että mieskulta on hoitanut joka päivä ruokapuolen grillaten. Miule on jäänyt salaatin teko ja kattaukset. Täksi päiväksi suunnitellut puutarhahommat typistyivät nurmikon lyhentämiseen.
Kovasti on nautittu vapaapäivistä ja kotona olosta.
Askartelutarvikkeet raivasin vihdoin syrjään ja yhtään korttia en ole näiden kolmen päivän aikana tehnyt. Vaikka torstaina saapui Korttipajasta paketti sisältäen kauan aikaa odotuslistalla olleen stanssin ja pari muutakin ihanaa juttua. Ehkä olisin askarrellut, jos joka päivä olisi satanut kaatamalla ;) Monena kesänä olen pitänyt korttien teossa useamman kuukauden luovan tauon. Tänä kesänä niin ei tule tapahtumaan, vaan aion muistaa ystäviä itse tehdyllä kortilla naisten viikolla heinäkuussa Ü
Kupponen teetä on hautunut ja jäähtynyt sopivasti.
Nyt nautin teetä kera omenapullan ja seuraan yleisurheilua.
Vielä tämä ilta menee huilaillen ja huomenna jatkuu arki ja työ.
Uskon, että nyt ilmatkin alkavat lämmetä - edes hiukan. Sen verran monta kimalaista ja muuta pörriäistä on parin päivän aikana lennellyt kukasta kukkaan.
-Sari-
Ihanaa leppoisaa oleilua tuntuu sielläkin olleen. En ole koskaan grillannut avokadoa. Pitää varmaan kokeilla! Mukavaa työviikkoa!
VastaaPoistaSe tais tuo Välimäen Hans kehua grillattua avokadoa ja pitihän se testata Ü Avokado tulisi olla grillatessa kova, mutta kun eilen ja toissa päivänä tuo meidän unohtui grillistä, oli se ennättänyt jo pehmetä. Testaamme sen kovan sitten toisella kertaa...
VastaaPoista