....viettämään juhannusta Saimaan rannalle.
Vaikka mennen tullen jouduttiin jonottelemaan autoletkassa ja perille päästiin vasta yöllä yhden jälkeen, niin maalle kuin kotiinkin, olivat äidin luona vietetyt päivät tämän kesän parasta aikaa ja siksi sen puuduttavan istumisen arvoisia.
Täältä eteläisestä Suomesta kerrottiin vain sateisia kuulumisia,
ja me idässä nautittiin auringonpaisteesta ja kuumista päivistä.
Yhtä paljon maalla olosta nauttivat Hilma ja Eddy Ü
Sisäkissa Hilmalle ulkoilu auringossa on seikkailu.
Pihagrillistä löytyi kaksi munaa, joista ei kuoriutunut poikasia.
Viisi poikasta oli lentänyt jo pesästä. Missä lienevät nyt.
Juhannus ei mennyt loikoillessa ja joutenolosta nauttien, vaan äidin luona oli sopivasti puuhaa jokaiselle päivälle. Mitään raskaampaa ei olisi jaksanut tehdäkään, sillä oli niin kuumaa ja kosteaa.
![]() |
Rantakaislikosta pilkisti muutama keltainen kukkanen. Mitähän nämä lienevätkään? |
Järvivesi oli aattona pinnalla auringon lämmittämänä 22 asteista ja pohjasta 18 asteista, joten uiminen piristi mukavasti.
Eilen sunnuntaina kävin päivällä uimassa kaksi kertaa ja silloin pintavesi tuntui erittäin lämpimältä ja järveen olisi voinut jäädä pidemmäksikin aikaa. Voi kun olisikin voinut!
Tämä matkakaverimme lepäilee vielä monta päivää reissun jälkeen. Niin paljon sai ulkona juosta pallon ja keppien perässä Ü
Me taas mieskullan kanssa raahauduttiin parin tunnin yöunien jälkeen töihin. Mutta ei se niin paljon harmittanut, kun täällä edelleen vesisade jatkuu.
Odotellaan me ihan rauhassa heinäkuuta
ja oman loman alkamista.
-Sari-
Onpa ollut ihana Juhannus. Maillä Nurmeksessa oli helle, mutta tänään satoi vettä kaatamalla
VastaaPoista