sunnuntai 17. heinäkuuta 2016

Kovia kokenut Tomtato

Silloin kun keväällä etsin tomtatoa kasvatettavaksi, puutarhoilla myytiin vielä ei oota. Niinpä päädyin tilaamaan kaksi kappaletta nettikaupasta kera kesäkukkien.

Pahvilaatikko lipesi postitädin otteista ja tippui alas vähintään yhdellä voltilla, josta tomtatot kärsivät murtumilla ja katkeamisilla. 

Siksipä olen erittäin onnellinen, että 
tämä eloon säästynyt kasvattaa satoa.
Ainakin puolen tusinaa raakiletta kasvaa jo.
Toivottavasti lisääkin tulee ja kaikki ennättävät kypsyä.

Tänä viikonloppuna olen yrittänyt saada siistittyä takapihaa ja istuttanut viimeisiä kesäkukkia (no muutamia on tullut ostettua lisää Ü) kasvupaikoille. Kätköistä löytyneet taimiruukut on pesty ja varastoitu ensi kevään kasvun ihmeitä odottamaan. 

Näin on hyvä jatkaa perjantaina alkanutta lomaa.
Kastella ja hoivata kukkia rakkaudella ja 
odottaa runsasta kukkaloistoa.

Ensi viikolla on naistenviikko.
Ja sääennuste lupaa aurinkoa ja lämpöä.

Jippii!

Ihanaa naistenviikkoa Ü

-Sari-

2 kommenttia:

  1. Minun keväällä ostama perunatomaatti tuottaa tänä vuonna vain perunoita, yhtään tomaattia siihen ei näytä tulevan. No, toivotaan että perunoita sitäkin runsaammin :) Mukavaa lomaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ü
      Mie "kutittelin" tomaatin kukkia silloin tällöin. Jospa siitä oli apua... Pölyttäjiä en niissä nähnyt.

      Poista

Kiitos ilahduttavasta kommentistasi
Tervetuloa uudelleen ryytimaalle Ü