lauantai 27. elokuuta 2016

Raudasta taottua

Viikko sitten jäi Narinkkatorin Käsityökorttelissa käynti väliin.
Torstaina Narinkkatorilla kokoontuivat käsityöläiset Taiteiden yön merkeissä.Piipahdin silloin paikalla pikaisesti lounastauolla ja töiden jälkeen uudelleen.

Ensimmäisellä kerralla löytyi sepän takoma kynttilänpidike pulloon.
Toisella kerralla kävin kurkkaamassa, löytyisikö toisenlaista kynttilänpidikettä. Ei löytynyt, mutta tästä naulakosta sain idean ja se lähti meille.

Ihastelen aina kun mahdollista sepän takomia tuotteita.
Ja haaveilen siitä omasta mökistä, jossa olisi monta monta paikkaa niille kaikille ihanille tavaroille. Sinne ei päätyisi muovi tai teräs, vaan rouhea ja kauniiksi taivutettu rauta.

Tänään pauhaa tuuli puiden latvoissa ja paistaa aurinko.
Ja tomtaton tomaatit kypsyvät aidan vierustalla.
Huomenna taidamme maistella noita pikkuisia.
Toisessa tertussa alkaa seuraava satsi hieman punertaa.
Ajattelin illalla laittaa takapihalle ympäriinsä tuikkuja ja pitää omat venetsialaiseni. Saa nähdä onnistuuko kynttilöiden polttelu näin kovalla tuulella. No ei sillä niin väliä, sillä eilen illalla sytyttelin kynttilät yhdentoista maissa illalla ja pidin "kenraalit". Katselin tähtitaivasta ja huokailin elokuisen yön lämpöä ja ihanuutta. 
Ihanaa lauantaiehtoota ja kesäkauden päättäjäisiä!

-Sari-

1 kommentti:

  1. On upeita sepän tuotteita. Kyllä on todellakin tuuli melko kova. Onneksi olemma kuivalla maalla emmekä merellä. Mukavaa iltaa sinne!

    VastaaPoista

Kiitos ilahduttavasta kommentistasi
Tervetuloa uudelleen ryytimaalle Ü