Kimpsujen ja kampsujen kanssa kotiuduttu Leimailutaivaasta. Kyllä sitä aikas euforinen olo tulee kun on kaksi ja puoli tuntia päässyt hypistelemään kaikkea ihanaa Ü
Riikka oli demoilemassa.
Teippitarhassa oli valinnanvaikeus.
Tässä muutama makupala uutuuksista.
Mustavalkoista rakastavalle.
Kahdeksas taivas
Tarttuihan sieltä jotain mukaankin. Jokaisella myyjällä oli jotain ihanaa. Jotkut shoppailee kenkiä ja laukkuja, mie stansseja ja leimoja.
Nämä messutapahtumat alkavat pian olla niitä ainoita mahdollisuuksia, kun pääsee tutustumaan tuotteisiin muutoin kuin verkkosivujen kautta. Mutta onneksi tapahtumia järjestetään ympäri Suomea ja johonkin edes kerran vuodessa pääsee.
Kun mieskulta on saanut ruoan valmiiksi tankataan vähän ja sitten käydään pirpanan kanssa hurisuttamaan cut´n´bossilla paperin paloista kuvioita.
Hauskaa lauantai-iltaa!
-Sari-
Ihanahan tuolla olisi ollut käydä. olen kuitenkin päättänyt laittaa askarteluhuoneeni uuteen uskoon ja siivottavaa riittää vielä useammaksi päiväksi.
VastaaPoistaKivat ostokset olet tehnyt. Olisihan tuolla ollut kiva taas olla hypistelemässä, mutta flunssa telkesi kotiin.
VastaaPoista