Ihanaa adventtia!
Viikonloppuhoidokin kanssa käytiin kuuden jälkeen aamulenkillä ja voi kuinka kaunista oli! Puut verhoutuneena lumeen ja maa puhtaan valkoinen.
Jäin ihastelemaan talvista maisemaa olohuoneen ikkunasta. Koira livahti mieskullan viereen takaisin nukkumaan (ei kyllä eilen aamulla kun olisin halunnut vielä nukahtaa uudelleen!) ja aikani yksikseni istuessani otin torttutaikinalevyjä sulamaan. Tänä aamuna herkutellaan joulutortuilla Ü
Pellillinen kukkasia luumuhillolla < 3
Viime vuonna jäi neljäs adventtikuva julkaisematta.
Mikä lie kiire ollut vai unohdinko vain?
Viikon päästä valkenee jo joulupäivä.
Ja kahden viikon päästä on jo vuosi 2017.
Tänään vietetään rauhallinen sunnuntaipäivä.
Ja keitetään riisipuuroa. Tekee niiin mieli.
Joululaulujakin voisin jo kuunnella.
Alkaa jo joulun odotus tännekin hiipimään.
Joululaulujakin voisin jo kuunnella.
Alkaa jo joulun odotus tännekin hiipimään.
-Sari-
Minulla tämä sunnuntai kulunut Helsingin hulinoissa. Kiva päivä ja kulttuuriakin ehdittiin harrastamaan. Mukavaa päivän jatkoa sinne.
VastaaPoistaHelsingissä varmaan ollut hulinaa viimeisenä adventtina Ü Huomenna yritän itse piipahtaa kaupungilla.Tämän päivän ole vielä pyöritellyt joulukorttitarvikkeita ja nyt valmistuu riisipuuro <3
Poista