Huhtikuu alkoi kirpeällä pikkupakkasella lintukonsertin kaikuessa lähipuissa muuttuen päivän mittaan vesi- ja räntäsateiseksi harmaudeksi. Eilinen lumipeite on lähes hento muisto vain.
Tämä päivä piti ihan vaan laiskotella penkkiurheillen, mutta montaa hetkeä en ole ennättänyt huilata. Koiravieras oli seitsemän jälkeen sitä mieltä, että nyt piipahdetaan ulkona. Ja sitten mokoma meni jatkamaan sänkyyn unia ja jätti miut valvomaan yksin. Siitä alkaen on tullut touhuttua yhtä sun toista.
Ennen kauppareissua maalasin Knagglig -laatikon osien toiset puolet kuivumaan. Eilen ennätin maalaamaan pari laatikkoa ja aamulla sain ne ruuvattua kokoon.
Näitä hankin jo viime vuonna muutaman ja tykästyin kovin. Ne ovat kevyitä siirrellä ja käytin niitä apupöytinä sairausloman aikana, kun nojatuolin ympärille piti saada riittävästi lasku- ja säilytystilaa askartelutavaroille ja läppärille. Mieskulta kävi viikolla muutaman lisää, kun pitäisi saada järkkäiltyä makkariin säilytystilaa. Siihen tarkoitukseen nämä ensimmäiset on ostettu, mutta hups nehän ovat vielä täynnä tavaraa Ü
Oh hoh, kävipä väsyttämään. Olin luvannut mieskullalle, että lomalla kokataan jambalayaa ja tänään saunan jälkeen piti lunastaa tuo lupaus. Nyt istuskellaan vatsat piukeina katsellen Jaajoa ja miljonääreiksi haikailevia. Viikonloppuvieras nukkuu tyytyväisenä ja pian voisin liittyä Eddyn seuraan höyhensaaren pumpulipilvillä leijailemaan.
Mukavaa lauantai-illan jatkoa!
-Sari-
Kivat laatikot, mistä noita saa ostaa? Täälläkin olisi käyttöä kyllä tuollaisille!
VastaaPoistaIkeastahan nämä Ü
PoistaMonikäyttöisiä ovat. Näistä saa koottua kevyet hyllyköt tavaran säilytykseen vaikka kesämökin pukuhuoneeseen tai pihakeittiöön. Pyörät kun laittaa kulmiin niin saa liikuteltavan lehtien säilytyslaatikon.Ja tietty normivarastointi - mahtuu usea lankakerä tai kangaspala ja mummon mehupullo isompaan laatikkoon.