Ihana, ihana vapaapäivä.
Aikomuksena oli tänään pestä pyykkiä, mutta ei aurinkoista arkivapaata raaski sellaiseen haaskata. Tuskin olisin malttanut takapihalta tunnin välein pesutupaan poistua!
Kuukalenterin mukaan keskiviikkoon saakka poistellaan kasvimaalta ja kukkapenkeistä rikkakasveja ja torstaista alkaen voi istutella kesäkukkia ja kylvää maan päällä kasvavien kasvien siemeniä. Niinpä meillä piharuukussa kuivuu syreenipensaan ympäriltä kitketty heinä eikä siinä kasva vielä lauantaina ostetut kukkaset *_*
Pihan ja puiston väliselle kaitateelle, sille missä sini- ja valkovuokot keväisin ilahduttavat, on parin vuoden aikana kasvanut vaahteran, lehmuksen, pihlajan ja tammen taimia ja sinne on levinnyt myös syreeni. Vaahtera saa vielä tämän kesän kasvaa näkösuojaa antaen, mutta tuomen yritän kaivaa pois. Syreenistä tulee ajan myötä uusi, tuuhea aita ja hieman kauempana kasvava pihlaja jää suojelupuuksi. Tammi on niin hidaskasvuinen, että sen kohtalo ratkeaa sitten myöhemmin.
Eilen mylläsin lapion kanssa valkovuokkojen ympäristössä. Käänsin maata ruohotupsu kerrallaan ja kaivoin puiden ja juhannusruusun juurakoita pois. Ympärillä pörrösi kiukkuinen kimalainen. Sillä taitaa olla pesä tuolla maassa, kun niin kovasti hermostui tuon puunrungon siirtelystä. Toivottavasti sen pesä ja kulku sinne säilyivät vaurioitta.
Kyllä tuntuu mukavalta, kun saa työntää kätensä matojen joukkoon ja tuoksuttaa kosteaa multaa. Kuinka sitä on talven yli päässyt, kun ei ole voinut puutarhassa puuhastella? Eihän tuo kuivunut multamaa kovin kauniilta näytä, mutta tuohon syreenin ympärille tulee aikanaan kate pitämään rikkaruohot loitolla ja maan kosteana. Latva näyttää tyveä paremmalta Ü
Vanhan syreenin ympäristö pitäisi vielä harata. Perennapenkin tulevasta jatkeesta kitkin viime vuonna levinneet vuohenputket pois ja laitoin mullan päälle muovisäkin, ettei ihan heti uutta kasva. Kukkapenkin muutostyö jää loppukesälle suunniteltujen maalaustöiden takia tuleviin vuosiin. Tänä vuonna on hyvää aikaa tehdä kunnon perustukset.
Nyt pidän iltapäivän teehetken, joka taitaa samalla olla aamupala. Hups, kun unohtuu tuo syöminen puuhatessa. Mieskulta soitti pääsevänsä huomenna kauan odottamaansa ranneleikkaukseen, joten nyt on pistettävä töpinäksi että ennätän tänään käymään vielä puutarhalta katteet ja mullat ostamassa viikonlopun hommiin.
-Sari-
Kyllä olet ollut ahkera. Tosin ilma on tänään ollut mitä parhain puutarhahommiin. Pikkasen pitäisi kyllä vettä tulla, kun alkaa olla niin kuivaa.
VastaaPoistaNyt ei oikein tiedä, pitäisikö kastella vai riittääkö maan luonnollinen kosteus juurille. Jos kastelee niin sitten suoraan syvälle maahan, ei pintamultaa. Sadetta tosiaan kaivataan.
PoistaOlet kyllä aikamoinen. Ja tiedät mitä pitää tehdä. Meillä on tämä puutarhanhoito vähän sellaista, että tehdään kaikenlaista mutta ehkä ajankohta ja toimenpiteet eivät ole aina ihan oikeat. Minun erityisalaani on kitkeminen :)
VastaaPoistaSitä on pienestä pitäen tottunut äidin mukana touhuamaan kasvimaalla ja puutarhassa, maalla kasvaneena myös pelloilla :)
PoistaPinta-alaltaan pihamme on pieni, mutta riittävän monipuolinen. Riittää haastetta mutta ei tarvitse liikaa raataa. Puutarha on kuin lemmikkieläin. Tarvitsee hoitoa ja rakkautta, antaa paljon positiivista energiaa ja vaatii sitoutumista.