sunnuntai 18. kesäkuuta 2017

Rippilapselle kortteja

Valmistin muutaman rippikortin pikaisesti
 pojalle, joka harrastaa musiikkia.
Ja kokeeksi tällainen yksinkertainen kortti ristillä.
Blue Fern Studion skräppipaperit on niin ihania.
Tykkään käyttää niiden "rosoisempaa" puolta.

Juhannusruusu aukaisi tänään ensimmäiset kukkaset. Piti vilkaista toisenkin kerran, mitä ylimääräistä amppelin yläpuolella huojuu, ennen kuin älysin. Oli niin outoon kohtaan kurkottanut.

Tämäkin viikonloppu kallistuu jo ehtoopuolelle.Istuskelen takapihalla, katselen ympärilleni, kuuntelen linnunlaulua ja huokailen kuinka elämä onkaan ihanaa. Ei näin upeana päivänä malta sisällä olla. Aurinko pysyttelee pilvien takana ja reipas tuulenhenkäys pitää lämmön siedettävänä. Odotan jo ensi viikon viileämpiä päiviä. Pian koittaa torstai ja pidempi viikonloppuvapaa. Jaksaa tehdä loppuun viimeiset puutarhahommat. Nyt mie vaan nautin täällä ja vähän suunnittelen tulevaa.

Mukavaa juhannusviikkoa!

-Sari-

lauantai 17. kesäkuuta 2017

Trooppista

Tänään on ollut kuuma, kostea päivä. Iltapäivällä satoi reilun tunnin vettä ja nyt lämpöasteita  on 25. Tunnelma on kuin tropiikissa. Tai kasvihuoneessa. Kuumaa ja kosteaa.

Juhannusruusu oli täyttynyt kukkanupuilla.
Ensi viikolla on jo mittumaari. Nyt jo!
Inspiroiduin tekemään koristekurpitsalle kasvualustaa. Kun en tiedä miten kovasti kotilot kurpitsan lehdistä tykkäävät, ympäröin kohopenkin paikan ensin tällaisella muovilla. Reunus on pitänyt kotilot monta vuotta loitolla takapihan hostasta. Kesä näyttää toimiiko myös tässä viritelmässä. 
Eilen pääsin käymään Mankkaalla GardenLivingin myymälässä. Etsinnässä oli ruukku mehitähdille ja löysin juuri sellaisen ruukun, josta haaveilin. Oli myymälän ainoa. Harvoin käy näin hyvä tuuri, kun lähtee etsimään jotain tietynlaista kaupasta.
Ruukussa on vielä poutapilven kaveriksi amppeliin ostamani punalehtinen apila (siirtyy loppukesästä kukkapenkkiin talvehtimaan) ja ruukkuistutukseen tuleva heinä (jonka myös siirrän syksymmällä maahan talvehtimaan). Olisivathan nuokin kauniita tuossa ruukussa, eikö?

Kesäistä lauantai-iltaa!

-Sari-

perjantai 9. kesäkuuta 2017

Keväällä kukkivia, varjossa viihtyviä

Olen laittanut pohjapiirrokseni varjokasvien perennapenkistä niin hyvään talteen, että en ole sitä itsekään vielä löytänyt. Yritin kovasti muistella kasvien nimiä. 

Varjohiipan muistan Ü 
Kovasti lehtivihreää pukkaa kukinnan jälkeen.
Tähän penkkiin istutin aikoinaan kolme taimea.
Matalakasvuinen rönsyansikka on jo kukkinut ja ympäröi varjohiippaa. Alla olevan kukan valintaan vaikutti oranssinvärinen kukka. Mutta mikä kukka mahtaa olla?
Muistinkin hyvin kaksi kukkaa kolmesta. Dementia ei ole vielä niin pahana Ü Näiden lisäksi haluaisin vielä rönsytiarellaa. Viihtyisikö syreenin aluskasvina?

Loppukesästä kotilot herkuttelevat kuunliljan lehdet täyteen reikiä. Levittelin liljan ympärille hienoa soraa. Kokeilen estääkö tämä edes jonkin verran kotiloiden kulkemista, jos ne erittävät tällaisella alustalla runsaasti limaa. Toisen hostan olen ympyröinyt muovikauluksella ja se on välttynyt etanahyökkäyksiltä.
Pihatouhuissa mukana myös Palloatuijottavakoira.

Viikonlopuksi on luvassa oikein mukavaa säätä.
Taidetaan puuhastella pihalla enemmänkin.

Ihanaa viikonloppua!

-Sari-

Kolmannenkin kukan nimi selvisi tänään. Tulikellukka!
Kasvupaikka auringossa tai puolivarjossa.
Mätästävä kasvutapa, paksu juurakko.
Lisätään jakamalla kukinnan jälkeen.


tiistai 6. kesäkuuta 2017

Kisu kisu

Matkaseuranamme Savossa olivat Hilma ja Onni.

Vaikka ulkona tuuli kylmästi, pääsi Onni 
totuttelemaan valjaissa kulkemista.
Auringon lämmöstä nauttien.

Heinää ruokana ja vesiastiana iso ämpäri Ü

Mummolassa oli ystävällinen iso kissa, joka ei sähissyt ja murissut. Ensin Onni sitä vähän pelkäsi ja ensikohtaamisella perääntyi nurkkaan, mutta uskaltautui pian tekemään tuttavuutta.
Varjoon alta polttavan auringon.
Pari päivää saadaan nauttia taas auringonpaisteesta ja linnunlaulusta. Torstaiaamu näyttää ennusteiden mukaan kovin sateiselta. Mieskulta kaipailee lenkkikaveria, joten kissantäyteisen viikonlopun jälkeen meille koittaa taas koiraelämä vähäksi aikaa.

Aurinkoista tiistaipäivää!

-Sari-

maanantai 5. kesäkuuta 2017

Kesän alussa

Kesäni alkua luontokuvien kertomana. Jos haluat nähdä tarkemmin, klikkaa kuva suuremmaksi.

Maanantain verran pidempi viikonloppuvapaa ja pyörähdettiin Savonlinnassa. Siellä oli vielä niin hennon vihreää, kaunista.
Kylmään tuuleen en halunnut ulkoilemaan, mutta kauniiseen auringonpaisteeseen oli päästävä kameran kanssa kulkemaan. Luonnossa on niin paljon ihmeellistä nähtävää ja kuultavaa.

Pelastin kaksi kohmeista kimalaista kylmästä saunakamarista.
Toivottavasti sään lämmetessä pölyttävät mustikankukkia.
Ahomansikatkin kukkivat tien pientareella.
Punatulkut pihapiirissä ennustavat yleensä kylmää ilmaa. Näin useamman komean punatulkku-uroksen ja yhden naaraan. Toivottavasti luvattu lämpeneminen siitä huolimatta toteutuu. Kuvan punatulkkua pihapiiriin houkutteli lintulaudan tarjoilut.
Oli voimauttavaa päästä hetkeksi lapsuuden maisemiin
nauttimaan luonnosta ja hengittämään puhdasta ilmaa.

Nähdä lahdelle palanneet joutsenet ja kurjet ja kuulla kaulushaikaran puhaltelut ja härkälintujen rajut soidinrääkäisyt.
Mukavaa tätä viikkoa!

-Sari-

torstai 1. kesäkuuta 2017

Hääparille

Viikon aluksi askartelin iltapuhteena hääkortin.
Sopivan värisiä kukkasia löytyi varastosta vain muutama.
En olisi kyllä rönsyilevää kukkapuskaa osannut sommitellakaan, joten tässä on miun mittapuulla jo tarpeeksi.
Teksti on tämän kortin pääosasssa.
Kokeilin tähän nyt niin suosittuja sydämiä.
Olisi pitänyt laittaa himppasen enemmän tekstin alle.
Uskon, että eräs hääpari tällaisen kortin tulee saamaan Ü

Huomenna on jo perjantai, nopeasti kului tämäkin viikko.
Kesän ensimmäinen päivä ja Helsingissä satoi rakeita.
Huomiseksi luvassa räntää ja lunta Itä-Suomeen.
Jospa ensi viikoksi taas lämpenee ilima.

Kylmyydestä huolimatta kielot ja syreenit kukkivat.
 Taidan käydä ensi yöksi nappasemassa yhden syreeninoksan maljakkoon ja tuoksutella ihanuutta makuuhuoneessa.

-Sari-