lauantai 17. kesäkuuta 2017

Trooppista

Tänään on ollut kuuma, kostea päivä. Iltapäivällä satoi reilun tunnin vettä ja nyt lämpöasteita  on 25. Tunnelma on kuin tropiikissa. Tai kasvihuoneessa. Kuumaa ja kosteaa.

Juhannusruusu oli täyttynyt kukkanupuilla.
Ensi viikolla on jo mittumaari. Nyt jo!
Inspiroiduin tekemään koristekurpitsalle kasvualustaa. Kun en tiedä miten kovasti kotilot kurpitsan lehdistä tykkäävät, ympäröin kohopenkin paikan ensin tällaisella muovilla. Reunus on pitänyt kotilot monta vuotta loitolla takapihan hostasta. Kesä näyttää toimiiko myös tässä viritelmässä. 
Eilen pääsin käymään Mankkaalla GardenLivingin myymälässä. Etsinnässä oli ruukku mehitähdille ja löysin juuri sellaisen ruukun, josta haaveilin. Oli myymälän ainoa. Harvoin käy näin hyvä tuuri, kun lähtee etsimään jotain tietynlaista kaupasta.
Ruukussa on vielä poutapilven kaveriksi amppeliin ostamani punalehtinen apila (siirtyy loppukesästä kukkapenkkiin talvehtimaan) ja ruukkuistutukseen tuleva heinä (jonka myös siirrän syksymmällä maahan talvehtimaan). Olisivathan nuokin kauniita tuossa ruukussa, eikö?

Kesäistä lauantai-iltaa!

-Sari-

2 kommenttia:

  1. Kyllä on tänään saatu nauttia ihanasta säästä, vaikka välillä vettä ripsauttikin. Upea on myös ostamasi ruukku! Illanjatkoja sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästä illasta pitää nauttia, jos juhannuksena on huono sää niin vähän kuin juhannuslauantaita ennakkoon Ü Katoin ruoan ulos ja sytytin kynttilöitä lyhtyihin.
      Tunnelmallista iltaa sinnekin :)

      Poista

Kiitos ilahduttavasta kommentistasi
Tervetuloa uudelleen ryytimaalle Ü