Keijunmekon kasvattaminen itse siemenestä alkaen on kärsimättömälle melko haasteellista. Siemenet itävät hitaasti, jos siinä idättämisessä yleensäkin onnistuu.
Kun siemenet itävät, kasvi keskittyy tooosi pitkäksi aikaa kasvattamaan juuria, mikä ei myöskään sovi kärsimättömälle kasvattajalle ensinkään. Viikkokausia saa odottaa, milloin köynnös alkaa kiitämään kohti korkeuksia.
Miula on sellainen kuva, että mitä huolimattomampi näiden kanssa olet, sitä todennököisemmin onnistut. No, sopiva multa ja kastelu ovat tietysti kaiken a ja o kaikkien kasvatettavien kohdalla.
Jo reilun kolmen kuukauden päästä pitäisi aloitella kasvattelemaan ensi kesän keijunmekkoja. Ja nyt siihen olisi mahdollisuus ihan omista siemenistä. Näin ainakin toivoisin.
Paljon noita siemenkotia löytyy mekkojen kätköistä.
Mutta mistä näistä huomaa, milloin siemenet ovat korjattavissa?
Oi, oi kun olen näistä innoissani.
Koskaan aiemmin en ole siemeniä saanut kerättyä.
-Sari-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos ilahduttavasta kommentistasi
Tervetuloa uudelleen ryytimaalle Ü