Kolmetuntinen hujahti Liesbethin opastuksella tutustuen erilaisiin mahdollisuuksiin väritellä ihan tavallisin vesivärein. Saatiin myös muutamia yllättäviä vinkkejä veden ja kynien reagointiin. Just nyt muistui mieleen, että yksi opetettu jäi testaamatta, mutta sen voi tehdä myöhemmin omin päin. Kuhan käyn pari kynää ostamassa.
Leimattu kuva, kalligrafikynä ja vesi.
Siivestä erottuu hivenen mitä niillä saa aikaan.
Itse olisin värittänyt pörriäisen peräpään Sunflower Perfect Pearlsia käyttäen, mutta Liesbeth vinkkaisi tällaisesta kynästä, jolla saa helmiäisen hohtavaa jälkeä.
![]() |
Kuvassa ei kimallus valitettavasti näy Tämä pörriäisleimasin on uusi ja lempparini sudenkorentoleiman ohella. |
Keittiöstä löytyy monia juttuja, joita voi käyttää askartelussa
mutta ensimmäistä kertaa koetin vanhaa tuttua merisuolaa.
Jotta suola imisi värin, tulee vettä käyttää reilusti
ja heittää suolarakeet heti päälle.
Kolmantena harjoittelin märälle paperille värittämistä.
Leimasin ensin tekstin ja suihkutin paperin vedellä märäksi.
Nostin paperin pystyyn ja valutin siveltimestä värejä paperin reunalta alaspäin. Muste oli kuivunut jo hyvin ja kun se on hieman koholla paperista, esti muste paikoittain veden valumisen.
Kurssin ensimmäinen kokeiluni oli taustan väritystä akryylipalikkaa käyttäen ja vesivärien levitystä leimakuvaan. Alkuun pääsee tavallisilla marketin vesiväreillä. Kun vettä käytetään reilusti, on siveltimen hyvä olla tuuhea. Ja leimavärinä vedenpitävää mustetta. Kurssilla oli käytössä musta StazOn Jet Black. Tämän perhosen leimasin omalla ruskealla StazOn´llani.
Viikonlopun aikana Liesbeth pitää Mellunmäessä viisi kurssia. Kurssien jälkeen ei ihan heti näin taitava ole, mutta kovalla harjoittelulla saattaa yltää jo lähelle näitä upeita mallikortteja, jotka ovat käytössä tulevilla kursseilla. Ei aavistustakaan millaisten aineiden kanssa tällaista jälkeä saa aikaan.
Leimakokoelmani komistui ArtJourneyn leimoilla, joita oli kurssillakin käytössämme. Hyvälaatuisia kumileimasimia täytyy nyt raaskia mustuttaa StazOneilla.
Tänä viikonloppuna linnottaudun kerhohuoneelle ampparien, sudenkorentojen ja muiden örkkien kanssa leikkimään leimamusteilla ja kohojauheilla.
-Sari-
Suolamaalausta ollaan kokeiltu töissä lasten kanssa. Hienoja töitä olet tehnyt. Varmasti mielenkiintoinen kurssipäivä. Mukavaa viikonlopun jatkoa sinne!
VastaaPoista