lauantai 18. elokuuta 2018

Perjantai-illan piipahdus

Vaikka olen järviseudun kasvatti, on ihanaa päästä rannikolle meren tuoksua nuuhkimaan. Merelle meiltä on alle puolen tunnin ajomatka, mutta hyvin harvoin tuolla rantaraitilla on tullut käytyä. Nyt olemme ryhdistäytyneet asian suhteen. 
Viime kesänä löydettiin Nokkalan Majakka. Se sijaitsee Matinkylässä Nokkalan venesatamassa, Matinkylän uimarannan läheisyydessä. Majakan vieressä on saaristovenelaituri, josta pääsee Otaniemen reitin alusten kyytiin. 

Vuosi sitten ennätettiin käymään Majakalla kaksi kertaa, tänä kesänä ei oltu vielä eestytty kertaakaan. Lomaviikon päätteeksi kaipasin piipahdusta kodin ulkopuolelle ja suunnaksi valittiin Nokkala. Majakan kattoterassilla soittaa perjantai-iltaisin musikkia DJ Mikke. Kattoterassi oli lähes täynnä eilen(kin). Me saatiin pienen odottamisen jälkeen paikat tuosta  ihan Miken vierestä. Tuossa nurkassa oikealla on Mikke punaisine housuineen ja meidän pöytä oli siitä vasemmalla.
Nokkalan Majakka on auki ympäri vuoden. Siellä pitää piipahtaa syksylläkin, kun meri oikein myrskyää tummana. Ainakin kattoterassilta näkyivät Ruotsiin matkaavat risteilyalukset.
Tänä kesänä on nyt rastitettu kaksi rantaraitin kohdetta, aiemmin Café Mellsten Haukilahdessa ja nyt Matinkylän Majakka. Vielähän tässä on kesää jäljellä kolmanteenkin.

Tänään olisi aikomus suunnata Keravalle. Huomenna meillä taitaa leijailla aikamoinen valkosipulin tuoksu Ü

-Sari-

2 kommenttia:

  1. Merenrannalla istuskelu on niin rauhoittavaa ja mukavaa! Voi että kaipaus on välillä merelle kova.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Veden katselu rauhoittaa. Haikeana katselin Nokkalassa melojia ja soutajia. Olisi kiva päästä melomaan - tyynelle merelle.

      Poista

Kiitos ilahduttavasta kommentistasi
Tervetuloa uudelleen ryytimaalle Ü