torstai 10. syyskuuta 2020

Kun ei raaski luopua

...vielä kauniisti kukkivista kesäkukista mutta haaveilee vaihtavansa ruukkuihin jo syysistutukset. 
Sama ongelma joka syksy Ü
Tämä keltainen orvokki on vallannut etupihan suuren ruukun ja kukkii vielä näin runsaasti. Röpelöreunaiset kukat toivottavat  pirtsakkana tulijat tervetulleeksi kotiin. 
Samassa ruukussa orvokkien kanssa kasvaa vaalealehtinen muratti ja tämä vuoritatar, jolle en osannut keväällä valita istutuspaikkaa ja tökkäsin sen vain kaikkine ruukkuineen muratin viereen.  Kukan värit tuovat mieleeni kanervankukat ja miksipä ei kävisi syysistutuksiinkin.
Samaiseen suureen ruukkuun pitäisi laittaa syyskukat, sillä toisessa saman kokoisessa ruukussa kasvaa valkokartiokuusi kaverinaan kaksi vaalealehtistä murattia.  
Kuusen ja murattien lisäksi sinne saanen mahtumaan vain yhden keijunkukan. jolloin sen ruukun syksyinen asetelma olisi yksinkertaisuudessaan siinä. Tämä punalehtinen sopii hyvin vihreiden värien kaveriksi.
Eilen pääsin käymään Muhevaisella ja sain ostettua kanervat ja pallokrysanteemin. Ja paperipussiin punnitsin erilaisia tulppaanin sipuleita ensi kevään väri-ilottelua varten. Ostin jopa krookuksen sipuleita muutaman, vaikka niitä tuolla nurmella puiston puolella kukkii ihan riittävästi ihasteltavaksi. Mutta kun oli niin kutkuttavan värinen, niin ajattelin että voihan niitä itsellekin laittaa Ü
Tällä hetkellä kanervat ja keijunkukat ovat makuuhuoneen ikkunalaudalla. Nätiltä ne näyttävät tuossakin punotussa kukkalaatikossa ja on ihan käypäinen syysistutus noinkin.

Tänään oli mukava nousta auringonpaisteiseen aamuun. Kova tuuli enteilee yleensä sadetta, mutta tällä kertaa iltapäivä ja ilta näyttäisivät poutaiselta. Nyt alkaa jo selkeästi kirkastumaan.

Vaikka yö on selkeää, niin silti lämpö pysyttelee kymmenen asteen tienoilla. Sehän tietää hyvää avomaankurkun ja kesäkurpitsan aluille, jotka sinnikkäästi yrittävät tuottaa puutarhurille satoa.

Varokaa lenteleviä oksia ja kaatuilevia puita!

-Sari-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos ilahduttavasta kommentistasi
Tervetuloa uudelleen ryytimaalle Ü