Lähikaupan ulkopuolella oleva postilaatikko pursui kortteja ääriään myöten täynnä. Päällimmäiset olivat kaikkien ulottuvilla. Mieskulta oli ystävällinen ja ajoi vähän kauemmaksi, ettei meidän kortteja tarvinnut tunkea keltaiseen laatikkoon.
Iltapäivän kahvitauolla sain tädille menevän kortin valmiiksi ja kirjoitettua tervehdyksen sisäpuolelle. Viimeiset kortit lähetän matkaan myöhemmin, läheskään kaikkia en saanut eilen valmiiksi. Tai sitten joku jää tänä(kin) vuonna ilman joulutervehdystä. Viime vuonna tosin syynä oli postin lakko ja joulutervehdykset vaihtuivat hyvän uuden vuoden toivotuksiin.
Näistä pienistä kuvista yritin tehdä kortteja jo viime vuonna, mutta kesken jäi kun en löytänyt silloin mieluisia taustapapereita.
Nyt sain muutaman valmiiksi, kun eilen erilaisia papereita aikani pyörittelin ja mustia kehyksiä lisäilin tehosteeksi. Papereita näissä onkin monta kerrosta ja korteille tulikin painoa n. 30 grammaa kummallekin. Onneksi nykyinen pienin postimaksu riittää 50 grammaan saakka.
Opettelen käyttämään pienempiäkin neliökorttipohjia. Nämä valmistuivat joutuisasti, kun ei tarvinnut kuin kiinnittää osaset paikoilleen. Stanssaukset, kuvien liimaukset kehyksiin ja tekstileikkeiden kohokuvionnin olin tehnyt jo aikoja sitten.
Tämän illan pidän taukoa askartelussa. Työpäivällä oli taas pituutta ja päivän pimentyessä iski kova väsymys. En muuta jaksanut kuin tyhjentää ruokaboksista tavarat kylmään ja hauduttaa ison kupillisen kuumaa teetä ja käpertyä nojatuoliin.
Kymmenen yötä jouluaattoon!
Joulu hiljainen, joulu lämpöinen
ilo pienoisen sekä aikuisen
vie tunnelmaan nyt tutuimpaan
tonttuihin taas saa uskomaan
Joulun odotuksen täyteistä viikkoa!
-Sari-
Iik! Siis enää kymmenen. Vähiin tässä taas aika käy :)
VastaaPoistaOlet tehnyt kauniita kortteja. Kyllä näitä kelpaa lähettää ja hyvä, että mies vei laatikkoon, joka ei llut ääriään myöten täynnä. Kuinkahan moni kortti siinä joutui hukkaan? Meillä on myös postin palvelut heikentyneet ilmiselvästi, yhtäkin pakettia odotin parisen viikkoa ja jossain täällä meidän postissa se seikkaili. Ennen oli perillä kuin rasvattu salama.
Mukavaa viikkoa Sari!
Uskomatonta, että viikon päästä on jo joulupäivä! Varsinkin nyt kun vettä sataa ja on viisi astetta lämmintä, on vaikea päästä joulun odotuksen tunnelmaan.
VastaaPoistaSitä hukkaan joutumista itsekin mietin. Toivottavasti jokainen kirje päätyy määränpäähänsä. Täällä paketit kulkevat nopeasti, mutta niitä kuljettaa monet alan yritykset. Tilaan paljon askarteluun tuotteita suomalaisista verkkokaupoista ja paketti saattaa olla jo seuraavana päivänä noudettavissa.
Kiitos, Johanna :) Kivaa viikonloppua!
Ihania kortteja 😍 Minulla on lähelle menevät kortit toimittamatta, ne onneksi ehtii vielä hyvin 😊
VastaaPoistaKiitos, Hannele! Eilen sain tehtyä viimeisen ja sen tärkeimmän joulukortin, äidille annettavan Ü
PoistaKiitos Suvi, samoin sinulle <3
VastaaPoista