sunnuntai 26. syyskuuta 2021

Rentouttava viikonloppu

Kiireinen viikko päättyi rentoon viikonloppuun. 

Pääsin vihdoinkin käymään äidin luona ja kylpemään rantasaunalla lamppujen valossa tunnelmoiden. Mieskulta oli lauantaina Varkaudessa keilaamassa, joten perjantaina ajeltiin Savonlinnaan, vähän lähemmäksi.

Vesisadekaan ei haitannut, ei edes syksyn viileys. Saunan lauteilla oli lämmin ja takkatuli ennätti saunomisen aikana lämmittää huoneen sopivaksi, ei liian kuumaksi.
Pilvien väistyttyä tänään oli ihanan aurinkoinen sunnuntai. 
Aitan seinustalla kukkii vielä kärhö ja nuppujakin on.

Käytiin rannalla aamupäivästä siirtämässä pihalta puutarhatuolit sisätiloihin ja otettiin matot pois sisältä ja verannalta. Ja ne lamputkin jo vietiin aittaan ensi kesää odottamaan. Äiti saattaa vielä käydä rannalla saunomassa, mutta me jätettiin jo jäähyväiset tältä vuodelta. Lomalla jätin aittaan vielä varuiksi lakanat sänkyyn, mutta nyt pakattiin ne likapyykkikassiin ja kömmin laittamaan päiväpeiton sängyn suojaksi talvea oottamaan. Tänä vuonna ei enää aitassa nukuta.

Aurinkoisen lämmittäessä sulosta sunnuntaita sudenkorennot olivat lähteneet lentoon ja näin myös perhosen, semmoisen ruskeasiipisen pienen, lentävän. Kotimatkalla Orimattilan ja Mäntsälän välissä seurailtiin lähes pilvettömällä taivaalla lukuisissa parvissa lenteleviä tuhansia muuttolintuja. Jossain horisontissa näkyi kuumailmapallokin taivaalla.
Pikkusiskokin oli päässyt tänään  sunnuntairetkelle. 
Ja Mealla oli nukkevauva rattaissa mukana 💖

Viikon kohokohta oli tavata paaperoinen
💗  💗  💗  💗  💗
💗  💗  💗  💗  💗

-Sari-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos ilahduttavasta kommentistasi
Tervetuloa uudelleen ryytimaalle Ü