sunnuntai 28. marraskuuta 2021

Ensimmäinen adventti

 


Adventus Domini 
Hyvää ensimmäistä adventtia

Aloitin joulun odotuksen viettämällä muutaman tunnin Ingvastin killan joulubasaarissa Kirkkonummella Luomassa. Kilautin aamulla kaverille, josko hän lähtisi seurakseni ja vietettiin oikein mukava iltapäivä pitkästä aikaa yhdessä.

Navettarakennuksen periltä löytyi kynttiläpaja.
Olikin hyvä hetki lämmitellä sisällä, sillä navetan vintillä oli melko kylmä. Ulkona oli pakkasta kuutisen astetta ja on muutes vieläkin.
Minua on jo kauan aikaa kiinnostanut mehiläisvahakynttilöiden rullaaminen, mutta en ole aiemmin tohtinut kokeilla. 

Nyt kun saatiin neuvoa kädestä pitäen, pitääkin etsiä mistä näitä mehiläisvahalevyjä saisi hankittua (niin ja sydänlankaa).
Nyt meillä tuoksuu makuuhuoneessa ihanasti hunajaiselle.

Ensi viikolle on luvattu pakkasia, nyt on mukava
poltella näitä kynttilöitä työpäivän aikana.

-Sari-

4 kommenttia:

  1. Ystäväni oli käynyt työpajassa, jossa neuvoivat, kuinka noista levyistä rullaillaan kynttilöitä. Minäkin haluaisin päästä kokeilemaan tuota puuhaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kivaa puuhaa,suorastaan vie mennessään. Kattelin jo eilen netistä saisiko enää noita levyjä tilattua tälle joululle Ü

      Poista
  2. Ihanat, tuota olisikin kiva kokeilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli mukava yllätys tämä kynttiläpaja ja päästiin kaverin kanssa ihan kahdestaan kokeilemaan, ei ollut pöydän ympärillä tunkua. Enää ei tarttee ostaa valmiita, vaan uskaltaa itsekin nyt kääriä omaan tarpeeseen hunajaiset kynttilät :)

      Poista

Kiitos ilahduttavasta kommentistasi
Tervetuloa uudelleen ryytimaalle Ü