Katolle on kerääntynyt paksulti lunta ja päivällä lämpötila oli ulkona nollassa. Lumi sulaa ja valuu katolta alas muodostaen lumimarkiisin ikkunan (ja koko rakennuksen) eteen takapihalla.
Lumi ei ole ihan ovessa kiinni, kuva vääristää syvyyden.
Naapuri oli tiputtanut omalta puoleltaan lunta jo maahan.
Yllä samantapainen tilanne kaksi vuotta sitten 8.2.2019
ottamassani kuvassa samasta kohtaa ulko-ovelta.
Olin varma että päivän aikana tuo lumi putoaa maahan itsekseen, mutta ei vielä vaikka lumi sulaa edelleen. Alhaalla ylemmässä kuvassa aamun tilanne ja alemman kuvan otin töitten jälkeen iltapäivällä viiden aikoihin. Joitakin senttejä on valunut lisää tuo "markiisi" alaspäin.
Hanki kantoi tänään tuon koirakaverin. Eddy kieriskeli hangella oikein nauttien sen karheudesta ja jyrkässä mäessä vallan "laski mäkeä" ja sitäkös ihmetteli kun valui alaspäin 😄
Toivottavasti pakkasaamun jälkeen hanki kantaa meikäläisenkin, niin päästäisiin huomenna lounaslenkille hankia pitkin. Kävelytiet ovat taas jäiset eikä hiekoituskalusttoa näy. Tosin nyt sataa lunta jään päälle ja jos lumi olisi kosteaa, jäisi se kiinni tuohon jääpintaan ja ei olisi enää niin liukasta.
Meillä jatkuu etätyöt ainakin tämän helmikuun loppuun ja niiiin toivon että maaliskuu sulattaa lumet nopeasti tai ainakin ettei liukkaita kelejä ole lähes joka ikinen päivä.
Turvallista matkaa jääteillä!
-Sari-
Komea lumimarkiisi. Nyt ei aurinko turhanpäiten häikäise.
VastaaPoistaTuosta olikin jo häikäisysuojaksi parina aurinkoisena päivänä. Eikä likaiset ikkunat näkyny kun oli varjoisaa :)
PoistaOnpas vekkulit lumimarkiisi teillä :)
VastaaPoistaJa paksu :) Paikoitellen ainakin 20 cm paksulti oli lunta (tuo romahti jo alas)
PoistaMeillä on 60 cm lunta ja oli pakko pudottaa lumet katolta
VastaaPoistaOho, paljon lunta teilläkin. Meillä oli tänään lumenpudottajat katolla kun tulin koiran kanssa kotiin lounaslenkiltä, mutta ottivat vain katon reunalta lunta pois, eivät pudottaneet koko katolta!
Poista