Hyvää ystävänpäivää!
Kotiuduin vähän aikaa sitten ja ennätän vielä huikkaamaan ystävänpäivätoivotukset. Töissä vietettiin kollega-päivää ja päivän alkajaisiksi oli tarjolla aamupalaa ja iltapäivällä pullaa. Vatsa piukeena kaiken syömisen jälkeen 😂 Lounaalla käytiin normaalia myöhemmin, kun aamupalan nautin vähän ennen kymmentä. Onneksi kollega-päivä on vain kerran vuodessa.
Sunnuntaina kokoonnuttiin kerhohuoneelle askartelemaan. Lauantaina tein askarteluystäville kortit, mutta jäivät vielä keskeneräisiksi ja sain ne valmiiksi vasta sunnuntain aikana.
Olipa niitä mukana väkertää.
Leimailin, käytin kohojauhetta, tein taustaan kuvioita sabluunan avulla leimamusteilla. Harmi vain etten ottanut kameraa mukaan ja saanut niistä kuvia. Nyt kuvamuisto jää vain yhdestä kortista.
ihanaa vadelmakakkua. Niin kauniin värinenkin.
Hieno kortti, jossa ihanan paljon yksityiskohtia
VastaaPoistaKiitos :) Oli kiva kokeilla erilaisia tekniikoita tagikortteihin. Ihanasti meni lauantaipäivä neljää korttia näperrellessä ja askarteluintoa on nyt riittänyt monta viikkoa. Tämänkin viikonlopun olen viettänyt kerhohuoneella stanssaten ja iso pinto erilaisia kuvioita on valmiina tämän vuoden askarteluihin <3
Poista