sunnuntai 22. lokakuuta 2023

Kurpitsajuhlaa ja joulua askarrellen

 Askarteluryhmämme on kokoontunut jo yli kahdeksan vuoden ajan. Juhlapäivä oli alkukuusta, eilen viimein suurimmalle osalle löytyi aikaa viettää yhteistä askartelupäivää. 
Ennätettiin nauttia täytekakkua, ennen kuin minun piti poistua. Mieskulta oli keilaamassa ja ennätettiin hyvin kotiin ennen saunavuoroa. Olin varmuuden vuoksi pakannut saunakassin jo osittain valmiiksi, jos tulisikin kiire. Hyvin ennätin jopa käyttää koirakaverin ulkona ennen saunaa.

Kuohuviini jäi meiltä tällä kertaa korkkaamatta, mutta se säilyy kyllä seuraavaan kertaan. Tuo kakku oli muuten taivaallisen hyvää. Täytteeseen on käytetty piparkakku tuorejuustoa  (varmaan hyvää piparin päällä) ja pohjassa maistui raikas piparminttu. Katsoin kakun koristeita myöhemmin kotona ja tuo oranssi taitaa kuvata kurpitsaa eli kakku opi juuri sopiva päivän askarteluteemaan; toiset teki jouluisia juttuja ja yksi kurpitsajuhlaan kortteja.

Vaikka nautittiin kymmenen jälkeen aamupalaa, niin parin tunnin jälkeen alkoi jo olemaan nälkä ja tilattiin roskaruokaa paikan päälle tuotuna. Ruoan tilaaminen kävi vähän verkkaisesti, mutta runsaasta aamupalasta huolimatta meinasi tulla jo nälkäkiukkua, ennen kuin kukin sai päätettyä mitä valitsee. Onneksi ruoka saapui pian ja sitä olikin runsaasti. Annokset olivat tosi isoja ja suurin osa tuli syötyä kotona (oman pitaleipäni jämät on vieläkin jääkaapissa...söin vähän aamulla ja kana maistuu tosi suolaiselta).
Outi oli koonnut samanlaiset materiaalit kaikille ja meidän piti koota niistä päivän aikana kortti. Sinisestä kartongista kaksipuolinen korttipohja, korttikuva (jokaisella erilainen), kolme erilaista kuviopaperia, timangeja ja nauhaa sekä kaksi jouluista tekstiä. Ei tullut mieleenkään ottaa ensin kuva niistä tarvikkeista ennen kuin alettiin tekemään kortteja. Jokainen kortti oli erilainen ja tekijänsä näköinen. Omastani tuli tällainen. Sinivalkoruudullista nauhaa en ennättänyt vielä sommitella paikoilleen. Netistä kaivelivat ohjetta haarukkarusettiin, mutta niillä ohjeilla ei tainnut rusettia syntyä.
Ostin pari viikkoa sitten askartelutapahtuma Graftaamosta jouluista kuviokartonkia useamman arkin ja muutamaan korttiin sain eilen leikattua stansseilla kartongista kuvan. Päivän tavoitteenani oli saada jokunen tällainen kortti tehtyä. Tuohon alakuvan ohueen kartonkiin kokeilen hopean väristä peilikartonkia taakse. Saa nähdä löydänkö hopeanväristä omista varastoistani,  Kulta kun on enemmän omaan makuuni ja sinistäkin väriä käytän harvoin.

 Yhdestä 30 x 30 kartongista saa monta kivaa kuvaa ja useampaan erimalliseen korttiin. Muuta ei oikeastaan tarvitsekaan, ehkä tekstin voisi vielä lisätä. Ja kimalletta jos haluaa.

Saatiin Outilta myös paperipussi, jonka sisältä löytyi lisää tarvikkeita vaikka kuinka moneen korttiin käytettäväksi. 
Harmittelin, kun joulutähtistanssini ovat kerhohuoneella. Tuollaista isompaa joulutähtistanssia lainasin eilen, leikkaan kaveriksi vielä omalla pienemmällä kukkaan osia myöhemmin. Nuo joulupallot olivat kivoja, joten niitäkin (stansseja) piti lainata. Viime vuodelta jäi ideoita joulupallokortteihin toteutettavaksi ja nämä pallot ovat just sopivan kokoisia postikorttikokoiseen korttipohjaan. Muutama karkkikeppi vielä korttien koristeluun (väritettävä vielä punavalkoisiksi) ja lintuja kalenterin koristeluun. Ja kaikki stanssit mahtuivat kerralla ison Big Shotin levyille :)
Meillä oli niin hauskaa, että välillä oltiin tikahtua nauruun eikä pystynyt hetkeen hengittämään. Tätä yhdessä tekemisen ja olemisen energiaa tähän harmaaseen viikonloppuun nyt tarvittiinkin. Saa nähdä saadaanko tapaamista enää tämän vuoden puolella järjestettyä.

Ulkona on nyt pilvistä ja lämmintä noin viisi astetta. Aamulla oli satanut vettä ja tihkusadetta tainnut tulla koko päivän. Me lähdetään käymään kylässä pienimmän tyttösen luona.

Iloa päivääsi!

-Sari-

3 kommenttia:

  1. Yhdessä tekeminen on kivaa. Upeita kortteja on syntynyt (enkulinkäsityöt

    VastaaPoista
  2. Ihania papereita ja stanssikuvioita. Minullakin sormet syyhyäisivät päästä askartelemaan noiden parissa. Omat joulukortti-ideat ovat aivan hukassa, enkä tiedä, että ehdinkö mitään tekemäänkään. Saas nähdä. Voihan se olla, että inspiraatio iskee.

    Askartelutapahtumat ovat ihania. Oma askarteluporukkani on viime aikoina kokoontunut kerran tai kaksi vuodessa, mutta nyt näyttää siltä, että saattaa harmillisesti tulla välivuosi.

    VastaaPoista
  3. Voi kuinka ihanaa, että jätit kommentin blogiini ja löysin "tieni tänne"...
    Teillä onkin jo pitkä yhteinen askarteluhistoria ja syystäkin juhlistitte sitä!! Itseasiassa meilläkin on ollut "ties kuinka kauan" - välillä hiipunut ja paikkaakin vaidettu pariin otteeseen, mutta jälleen vireänä tiistai-iltaisin ja uusiakin jäseniä saatu mukaan. Toinen toisistamme ideoituen, rupatellen niitä näitä ja milloin mitäkin tekniikkaa kokeillen, yhdessä se on hauskaa!! Palaan tutkimaan vielä aiempia postauksia - sillä täällä oli niin paljon kaikkea "samanhenkistä", että....
    Nyt vain loma kolkuttaa yhden koulutuspäivän takana... joten mieli on irtaantunut muualle! Iloisia puuhasteluja marraskuusta joulukuuhun...

    VastaaPoista

Kiitos ilahduttavasta kommentistasi
Tervetuloa uudelleen ryytimaalle Ü